sunnuntai 18. maaliskuuta 2018

Hömpöttelytreeniä

Kassisen ja Sepon kanssa on viime aikoina harjoiteltu koskemista erilaisiin kohteisiin. He ovat opetelleet koskettamaan palloa, lasipurkkia ja talouspaperirullaa. Eri juttuja on harjoiteltu ensin kerran tai kahdesti kummankin kissan kanssa erikseen ja sitten yhdessä. 

Näissä harjoituksissa on oikeastaan kaksi ideaa

- saada toiminto kohdistumaan johonkin muuhun kuin herkkuja pitelevään henkilökuntaan, mikä on Kassiselle edelleenkin hyvin vaikeaa. Välillä hän koskettelee kohdetta ja sitten taas kokeilee, että saisiko tuosta ihmisestä kuitenkin ulos jotain. 

- saada Seppo toimimaan vaikka Kassinen on läsnä. Yleensä Seppo menettää suuren osan temppuiluinnostaan, jos Kassinen kököttää vieressä arvostelevasti. Hän vain jäätyy eikä yritäkään tehdä mitään, tai korkeintaan menee maahan jossain kauempana. Yleensä näissä temppuiluissa, joissa he tekevät samaa asiaa, Kassinen tekee heti alusta asti mutta Seppo täytyy ensin pitkällisesti houkutella paikalle ja sitten rohkaista kokeilemaan edes jotain.


Kassinen osaa liikuttaa palloa.

Ja niin osaa Seppokin, kun lopulta yrittää. Vau.

Sepon into muuten lopahtaa heti myös silloin, jos hän ei saakaan palkkaa vaikka hän

a) aloittaa tekemään oikeaa juttua mutta tekeminen jää puolitiehen: esimerkiksi nostaa tassun kohti kohdetta mutta ei aivan kurkotakaan loppuun. Jos palkkaa ei "hyvästä yrityksestä" huolimatta tule, Seppo ei yleensä yritä enää. (Kassisellekin saattaa käydä tämä sama juttu.)

b) tekee melkein oikein muttei aivan sitä toivottua juttua: esimerkiksi koskettaa taouspaperirullaa aivan tyvestä eikä korkeammalta, niin kuin on opeteltu aiemmilla kerroilla. Palkkaa on ensin saatava muutamasta tyvikosketuksesta, että hän tajuaa tekevänsä oikeaa asiaa, ja vasta sitten voi alkaa palkata vain niistä korkeammalle osuvista tökkäyksistä. Jos palkkaa ei alusta asti tule, hän kehittää jotain muuta tekemistä.

c) tarjoaa jotain ihan muuta, omasta mielestään ilmeisen hienoa temppua (eli nykyään hän aina menee maahan tai kierii. Ennen kierimisen opettelua hän nosti kädet ylös). Jos palkkaa ei näistä omista keksinnöistä tule, saattaa Seppo häipyä paikalta kokonaan.


Kassinen läimii lasipurkkia.

Lopulta Seppokin saatiin houkuteltua paikalle.

Seppo on muutenkin välillä haastava temppukaveri, sillä hän on hyvin herkkä häiriöille. Siis muillekin kuin vieressä toljottavalle Kassiselle. Usein hyvin alkanut temppuhetki loppuu, kun rappukäytävästä/yläkerrasta/alakerrasta/ulkoa kuuluu ääni tai henkilökunnan toinen puolisko/Kassinen/kuvitteellinen mörkö puuhailee jotain joko samassa tai eri huoneessa ja Sepon on aivan pakko mennä tutkimaan. 

Kassista eivät moiset häiriötekijät haittaa, hän on kiinnostunut vain herkuista.


Kassinen kaataa talouspaperirullan.

Seppo tökkää varovaisesti.

Alla vielä video (3 min 40 s) viime aikojen puuhailuista. Videoinnista on ainakin se hyöty, että henkilökunta keksii itselleen kaikenlaisia kehittämiskohteita: liian hidas, jättää kehumatta, ei huomaa onnistunutta suoritusta, liian korkea kriteeri jne. Ainakin osa henkilökunnan ongelmakohdista näkyy tälläkin videolla. 

- 0:00-1:12 Kohteena pieni pallo (Seppo kierii ja saa palkkaa vaikkei osukaan palloon.)

- 1:13-2:25 Kohteena sienillä täytetty lasipurkki (Tämän pätkän loppuvaiheessa menee aika hyvin, tökkimistä tapahtuu nonstoppina ja herkkuja tulee.)

- 2:26-3:38 Kohteena talouspaperirulla (Kassinen on tosiaan oppinut kaatamaan rullan ja tekee sitä innokkaasti mutta Seppo, vaikka on myös oppinut kaatamaan, ei nyt haluakaan kaataa vaan vain tökkii vähän. Paitsi että ensiksi hän menee maahan kauempana. Ota tässä nyt selvää hänen aivoituksistaan.)




14 kommenttia:

  1. Max on hyvin samanlainen kuin Seppo a ja b kohdissa. Vaikeinta on kuitenkin juuri se keskittyminen; erityisesti Pepsin läsnäolo (se arvostelu) samassa tilassa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ei voi tehdä mitään kun toinen kyylää ja paheksuu vieressä. - Seppo

      Kassisen poistaminen tilasta ei toimi. Jos Kassisen laittaa vaikka makuuhuoneeseen oven taakse, niin Seppo ei siltikään tietenkään temppuile vaan menee ovelle kuuntelemaan, että KUKAHAN TUOLLA ON?!? - henkilökunta

      Poista
  2. Täti-ihminen kyllä ymmärtää Seppoa aika hyvin, paras motivaattori on herkku suussa ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin henkilökuntakin ymmärtää, jos vain myöntää sen itselleen. :D

      Poista
  3. Meillä Haiku on tosi herkkä häiriöille eikä mielellään tule temppuilemaan curlien kanssa samaan tilaan. Tästä koitetaan treenata pois, koska Haikulle harmillisesti liian usein käy niin, että vain heittelen sille herkkuja toiseen huoneeseen. Sitä tyttö kyllä nauttii, ettei ole hälle mikään hirmuinen menetys. :D

    Ihana Kassinen miten suorittaa niin hyvin. Seppokin, omalla tahdillaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miten treenaatte pois? Tää meidän tapa nimittäin tuo tuloksia aika hitaasti, voidaan ehkä vaihtaa. :D Sepolla kyllä riippuu tempustakin, että mitä se tekee mielellään vaikka Kassinen onkin paikalla, ja mitä sitten ei.

      Poista
    2. Ihan vaan sillä, että herkkua ei tipu, ellei ole valmis temppuilemaan häiriössä. :'DD Kutsun Haikua huoneeseen niin kauan, että se tulee ja jos se ahdistuu ja lähtee pois, niin kutsun takaisin. Curlit jos koittavat tulla liian lähelle Haikua niin pitelen niitä kauempana.

      Poista
    3. Ok, samantyylista puuhaa siis. :) Sepon kanssa vaan herkkuja annetaan ihan siinä lähestymisessäkin, kun muuten saattaapi jäädä puolitiehen tai kävelläkin viime hetkellä pois. :D

      Poista
  4. Tosi nätisti kuitenkin keskittyvät suurimman osan ajasta :) Meillä nämä treenaamiset ovat lähes mahdottoman tuntuisia, kun häiriötekijöitä on aivan liikaa... Pölypallotkin ovat niin kiinnostavia, ettei jakseta keskittyä :D Sitten kun on houkuttimena liian hyvät namit niin ei ainakaan tule mitään :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuule, nämä pätkät on leikattu pidemmästä materiaalista, jossa ainakin Seppo puuhailee paljon kaikkea muuta kuin keskittymistä. :D

      Pölypallot on pahoja, ymmärrän. :D Täällä ongelmana on kenkien mukana tulleet hiekoitushiekat ja -kivet jos tälleen eteisessä temppuilee. Pitää aina ensin lakaista pikkukivet pois ettei Seppo syö kun luulee herkuksi. On se niin nerokas... :D

      Poista
    2. No se selittääkin paljon :D

      Onhan ne kivet vähän namin näköisiä, että ei voi moittia :D Nyt kun alkaa miettimään, niin en ole nähnyt koko talvena välieteistä lukuun ottamatta ainoatakaan hiekotuskiveä. Toivottavasti eivät ole menneet suuhun...

      Poista
    3. Teillä(kin) on siis varmaan oma hiekoituskivien siivouspartio! :D Ehkä ne on pelattu johonkin hyvään säilöön kaappien alle, sitten joskus kun löytyvät niin on oman pihan hiekoitustarpeisiin vastattu. :D

      Poista