perjantai 30. syyskuuta 2022

Liikenne

Toissapostauksessa tämän blogin rakkaat lukijat kyselivät, onko Kassisen unipaikassa häiritsevää risteysliikennettä.

Vastaus on kyllä. Valitettavasti juuri siitä liikennöi muuan härkkijä-räpeltelijä.

Välillä risteyksessä vähän nujakoidaan mutta täti aina voittaa (video n. 25 s).



maanantai 26. syyskuuta 2022

Pyörän keksiminen uudelleen

Kassinen on ottanut omakseen harvoin käytetyn unipaikan. Hienosti keksitty, sitä ei Seppo ainakaan havittele! 


lauantai 24. syyskuuta 2022

Katiska

Eteisessä on ollut viime päivinä pyynnissä tällainen katiska.

Saaliista noin puolet on seppokaloja, jotka eivät valitettavasti kelpaa syötäväksi.

Myös kassiskaloja päätyy katiskaan useamman kerran päivässä, mutta nekin henkilökunta heittää takaisin uimaan.

torstai 22. syyskuuta 2022

Jääkaapin alunen

Onko Seppo tylsä aamu? Kuule vaikka olisi tylsää, niin ei silti pitäisi kaivella jääkaapin alusta (video n. 1 min 15 s, lopussa puhetta). Entäs jos jää varpaat sinne kiinni?


Ja ruokaa et saa enempää. Todettiin jo, että lautasella on. Syöt nyt vaan etkä pyörittele häntää siinä.

tiistai 20. syyskuuta 2022

Yhteiskuva

Kaikki karvahaalarit on taas kerätty mukavasti kasaan perhepotrettia varten, mutta kukaan ei suostu katsomaan kameraan.

Kassinen, ei tuolla ilmeellä ehkä tarvitse katsoakaan!

sunnuntai 18. syyskuuta 2022

Kuusi vuotta Seppoa

Kuusi vuotta Seppoa

Kuusi vuotta leikkimistä ja leikitystä.
Kuusi vuotta rappukäytäväulkoilua (ja vähän ulkoulkoiluakin).
Kuusi vuotta vaanimista ja hiiviskelyä.
Kuusi vuotta painimista Kassisen kanssa.

Kuusi vuotta ääliöintiä.
Kuusi vuotta huutamista, mankumista ja itkemistä.
Kuusi vuotta aivotonta huoneesta toiseen juoksemista.
Kuusi vuotta teippien syömistä.
Kuusi vuotta tapetin kynsimistä.
Kuusi vuotta nirsoilua.
Kuusi vuotta ruoalla sotkemista.
Kuusi vuotta kakkaviiruja.
Kuusi vuotta oksennuksia.
Kuusi vuotta kaapinovien räpläämistä.
Kuusi vuotta yleensä kaikkea räpläämistä.
Kuusi vuotta yleensä kaikkea tuhmuutta.

Kuusi vuotta sylissä nukkumista.
Kuusi vuotta söpöä lattialla pyöriskelyä.
Kuusi vuotta puskemista.
Kuusi vuotta ystävällistä hurinaa.

Kuusi vuotta kissan elämää.

Kuusi vuotta Seppoa.

Kiitos Seppo siitä, että asut täällä jo kuudetta vuotta.
    

perjantai 16. syyskuuta 2022

Paremmat eväät

Saisiko olla välipalaa Kassisille? Henkilökunta aikoo syödä leipää, mutta tuolla olisi herkullista mössöä, jos on nälkä.

Otan ihan itse tästä kiitos vaan.

keskiviikko 14. syyskuuta 2022

Jätetty

Seppo pääsi rappukäytävään ja Kassinen jätettiin sisään. Häntä harmitti niin paljon, että hän maukui surkeasti monta kertaa.

maanantai 12. syyskuuta 2022

Sisustus

Seppo hei, mikä tuo äskeinen kolina oli? Mikä tuo häntä on? Muutitko sisustusta silleen, että itekin säikähdit?

Jaahas. Miten meni noin niinku omasta mielestä?

lauantai 10. syyskuuta 2022

Lyhyt kertomus

Tiijättekö kun oksensin toissapäivänä? Yleensä en ikinä tee silleen mutta toissapäivänä oksensin, eka ruokaa ja sitten vaahtoja ja jotain.

Ja ainiin oksensin sänkyyn.

Mutta ei se haittaa kun henkilökunnan tehtävä on siivota minun sotkut.

torstai 8. syyskuuta 2022

Telttauni

Teltta nostettiin sohvalle ja siitä on tullut Kassisen tädin mieluisin unipaikka.

tiistai 6. syyskuuta 2022

Henkilökunta ulkoilee

Oletan, että saan kohta minun hienon huiskan. Minun huiska on tuolla kaapissa säilössä. Ootan tässä.

Miks muuten olis nuo ovet kaikki auki tuolleen?

Kuule Seppo, ne ovet ovat auki sen tähden, että henkilökunnan allekirjoittanut puoli kuivattelee housujaan siinä. Henkilökunnalla oli kahdet ulkohousut päällekkäin, sillä henkilökunnalla oli ilo ja kunnia osallistua sellaiseen tärkeään koirajuttuun.

Tärkeä koirajuttu oli VIRTA, eli pelastuskoirakon käyttöönottotarkastus viranomaiskäyttöön. Henkilökunta oli maalihenkilönä ja esitti metsään kadonnutta.

Tarkastuksessa on oikean etsinnän kaltainen tilanne, jossa tarkastettava koirakko etsii metsästä yhtä tai useampaa eksynyttä ihmistä. Henkilökunnan tehtävä tässä operaatiossa oli maata hakkuuaukolla olevassa koivupuskassa, kunnes etsijät löysivät. 

Ensimmäinen puoli tuntia oli leppoisaa odottelua, mutta sitten alkoi vähän satamaan.

Loppujen lopuksi henkilökunta makasi pressun alla melkein kolme tuntia, mutta onneksi sitten Hyvin Hieno ja Pätevä Eläin tuli haukkumaan. 

Hyvin Hieno ja Pätevä Eläin ohjaajineen suorittivat tarkastuksen hyväksytysti, joten ei ollut turha reissu. 10/10, henkilökunta osallistuisi mielellään uudelleen.

Ymmärsin sen verran, että kävit kolmen tunnin päiväunilla ulkona.

Jaksat siis leikittää huiskalla.

Hopi hopi nyt. Ootan.

Pohjois-Karjalan Pelastuskoirat Ry:llä on Instagram.

sunnuntai 4. syyskuuta 2022

Mestarileipurit

Kassisen ja Sepon vanhemman serkun syntymäpäiväjuhlat lähestyvät.

Henkilökunta leipoi juhliin täytekakkupohjan.

Paikalliset mestarileipurit yrittivät kovasti osallistua, mutta heidät poistettiin paikalta näiden kuvien jälkeen.

Karvoilla kuorrutettu kakku ei ehkä maistu ihan kaikille.

perjantai 2. syyskuuta 2022

Laikku

Mihin oot Seppo korvantauskarvat hävittänyt? Ootko pessyt ne pois, vai onko täti syönyt? Toivottavasti et mitään korvapöpöä siellä kasvattele!