Sivut

lauantai 31. elokuuta 2024

Tilaa tarjolla

Tässä kuvassa voidaan havaita Sipuli täteineen ja Naama-vainaalla koristettu kahvikuppi. Kyllä tuohon keskelle vielä yksi mahtuisi.

torstai 29. elokuuta 2024

Jännitystä elämään

Et voi Seppo mennä sinne kodinhoitohuoneeseen, kun sinua siellä aina pelottaa. Et voi mennä, vaikka olisi kuinka isot silmät.

tiistai 27. elokuuta 2024

sunnuntai 25. elokuuta 2024

Ahtaus

Itse sinne halusitte niin nyt siellä saatte hetken aikaa olla. Ei saa valittaa, että en olisi halunnut tuota toista tänne.

perjantai 23. elokuuta 2024

Löytö

Niin Seppo, henkilökunta löysi sen sieniretkellä. Sillä on varmasti ollut isommat aivot ja enemmän järkeä kuin sinulla. Mutta niin toisaalta on varmasti suurimmalla osalla sienistäkin.


keskiviikko 21. elokuuta 2024

Söpöyttä ilmassa

Oottepa te taas söpösti! Onko syksy saapumassa?

Ei oo. Mee pois, täti häiriöityy.

maanantai 19. elokuuta 2024

Laseille tarvetta

Henkilökunnan ei-allekirjoittanut puoli oli näkevinään sängyn alla jonkin valkoisen roskan.

Lähemmässä tarkastelussa roska paljastui mököttäväksi tädiksi.

lauantai 17. elokuuta 2024

Kuha

Kassisen ja Sepon serkut toivat heille viime viikonloppuna kuhaa, jonka henkilökunta valmisti ja jakoi karvaiselle herrasväelle tasaisesti.

Miksi Sepon annos loppui jo? Oliko pienempi?

Täti on hidas syömään, niin ehkä Seppo voi auttaa.  Täti ei varmaan saisi edes syödä tätä, kun sillä on ne omat ruoat, missä ei myöskään saisi auttaa.

Ei voi haitata jos vähän yksi ystävällinen Seppo maistaa.

Miksi poistettiin Seppo lautaselta ja pidetään kiinni?!?!??!

Onneksi päästettiin sentään tiskaamaan.

torstai 15. elokuuta 2024

Nuijasota

Kannattaa Seppo nyt olla ekstrakiltisti.

tiistai 13. elokuuta 2024

Herkkuautomaatit

Serkut ovat aina avokätisiä herkkujen kanssa, mutta tarjoilutilanteessa pitää sietää klähmintää.

sunnuntai 11. elokuuta 2024

Aamuruuhka

Henkilökunnan mielestä oli hyvä ajatus laittaa aktivointikuppi pahvilaatikkoon ja aktivointipalloja lattialle, jos otukset eivät sitten olisi koko ajan kilpailemassa keskenään.

perjantai 9. elokuuta 2024

Lopultakin löytyi

Oli piilotettu kyllä hyvin tämä peti kun meni kaks päivää etsiessä mutta nyt onneks löysin.

 

keskiviikko 7. elokuuta 2024

Siirretty 30 senttiä

Minun isoin peti on hävinnyt. On aina ennen ollut just tässä. Joutuu nukkumaan nyt kovalla sohvalla.

Missähän se voi olla?

maanantai 5. elokuuta 2024

Tirkistys

Terassin raoista on helppo tarkistaa, kuka siellä milloinkin on.

Takaisintirkistelyn pitäisi kyllä olla kiellettyä.

lauantai 3. elokuuta 2024

Kulkulupa

Huoneeseen, jossa on kirjahyllyt ja tietokone, ei pääse vapaasti, mistä voi kiittää Sepon järjetöntä räpellysharrastusta. Tädin mielestä on vääryyttä, että hänen pääsyään tähän erinomaiseen unipaikkaan rajoitetaan toverin typeryyden tähden. 


torstai 1. elokuuta 2024

Salainen paikka

Henkilökunnalla on rutto. Kassisen ja Sepon kanssa ei oikein jaksaisi puuhastella mitään, jolloin helpoin tapa viihdyttää heitä on raahata kiipeilypuu jonkin yläkaapin eteen.

Etenkin Seppo iloitsee suuresti kaikista tällaisista normaalisti kielletyistä paikoista!

Siellä he karvaavat puhtaita pyyhkeitä.