Kellojen siirto

Sunnuntain kellojen siirto oli Kassiselle mieleen. Hän on usein ennenkin löytänyt viihdykettä kellon viisareiden katselusta, ja kellon laskeutuminen lähietäisyydelle oli ilmeisen hieno kokemus. Vertautuisi varmaan siihen, että elokuvista nauttiva henkilökunta tapaisi Robert de Niron. 

Typerä Seppo tuli kuitenkin häiritsemään.

Hän ei onneksi ymmärrä kellon viehätystä ja suuntaa kohti uusia seikkailuja.

Sepon keikkuminen tuolin selkänojalla häiritsee Kassisen elämystä.

Loikka.

Nyt Kassinen voi taas keskittyä olennaiseen.

Miten ihana voi kello olla?

Kun kello lopulta nostettiin paikoilleen, meni Kassinen istumaan sen alle. Hän tuijotti ensin pää kenossa ylöspäin ja alkoi sitten vilkuilla henkilökuntaa, pitää pientä surullista ääntä ja kehrätä. Eihän siinä muu auttanut, kuin ottaa kello taas alas ja antaa Kassisen ihailla sitä sydämensä kyllyydestä.

Henkilökunnan kamera muuten vetelee viimeisiään. Eihän se koskaan erityisen hyvä ole ollutkaan, osa otetuista kuvista korruptoituu itsestään, kuvaus ilman salamaa on mahdotonta sekä yhtään pilvisempänä kesäpäivänä että koko talven ja muuta mukavaa, mutta on sillä sentään joitakin hyviä tilanteita saanut ikuistettua. Nyt salama on alkanut kenkkuilemaan ja joskus se välähtää ja joskus ei, ja joskus se välähtää vain, öö, puoliksi. 

Tässä kuvasarjassa muuten näkyy yksi nykyisen kameran upeista ominaisuuksista, joka on henkilökuntaa jo kauemmin askarruttanut. Miksi tismalleen samoilla asetuksilla otetuista peräkkäisistä kuvista osa on oikean värisiä ja osa keltaisia?!?