Karvanaama oli ainoa laatuaan

Karvanaama oli aikoinaan (Kassisen ohella) henkilökunnan ensimmäinen yhteinen kissa. Hän oli kieltämättä jo vanha saapuessaan, kutakuinkin 10-11-vuotias. Henkilökunta kuitenkin ajatteli, että Naama voisi viettää rauhallisia eläkepäiviä henkilökunnan huomassa useammankin vuoden ajan. Kovin pitkään hän ei valitettavasti ehtinyt uudessa kodissaan elellä. Karvanaama sairastui ja jouduttiin lopettamaan hieman yli kahdeksan kuukauden kuluttua saapumisestaan. Hänen nukahtamisestaan ikiuneen on tänään kulunut aikaa tasan vuosi. 

Karvanaama oli kuitenkin niin suuri persoona, että huolimatta lyhyestä visiitistään hän jäi lähtemättömästi henkilökunnan mieleen. Useita kuvia hänestä tuli myös otettua blogin alkuaikoina. Seuraavassa muutamia ennenjulkaisemattomia.

Mahatuuletus.

Tämä on MINUN henkilökuntaani! Vain minä ratsastan henkilökunnan olkapäillä.

Onko pakko kuvata?

Leikkien tai Kassisen kiusaamisen jälkeen uni maistui.

Edesmenneitä kissoja tulee monesti muisteltua, tyyliin "mitähän se ja se olisi silloin tehnyt". Naaman kohdalla ei vastauksia tarvitse kauaa miettiä. Hän oli välillä hyvin hurmaava, ja välillä aika temperamenttinen. Hän osasi monia temppuja ja mielellään hyrisi sylissä (tai päällä, henkilökunnan nukkuessa). Hän rakasti raksujen syömistä ja pelkäsi pölynimuria. Hän oli myös muille eläimille aika äksy. Kassista hän yleensä sieti melko hyvin, mutta saattoi tätä vähän ärsyyntyessään käpälällä iskeä ja päälle sähähtää. Myös Pablo-rukka sai kerran pentuna tuta Naaman hurjuuden. Sepon nykyiset hevosenleikit ovat aika mietoa kamaa siihen "opetukseen" verrattuna.

Ja kuinkahan vanha Karvanaama olisi suhtautunut vilkkaaseen ja eläväiseen Seppoon? Sen ainakin voisi hyvin kuvitella. Varmaan olisi vihannut verisesti.

Sellainen se Naama oli. Ikävä on vieläkin, mutta onpa hänen luonnettaan ja tempauksiaan aina mukava muistella.