Sivut

sunnuntai 17. marraskuuta 2019

Kaljukerholaisen kuulumisia

Seppo on syönyt Zylkeneä nyt yhden kuukauden ajan. Hän saa rauhoittavansa joka aamu seitsemän maissa herkkuruokaan piilotettuna, ja hän on edelleenkin syönyt sen aina innokkaasti.

Ensimmäisen noin viikon jälkeen Zylkenen vaikutukset olivat osin nähtävissä ja osin eivät: olemassa olevat karvattomat laikut tuntuivat kasvattaneen muutaman hahtuvan lisää, mutta samaan aikaan Seppoon ilmestyi uusia harvakarvaisia kohtia (oikeasta polvesta kerrottiinkin jo aiemmin, mutta lisäksi pieni laikku tuli oikeaan kylkeen/vatsaan ja vähän isompi alue häntään). Sama plusmiinustrendi jatkui toisella viikolla, mutta kolmannella ja neljännellä tuntui näkyvän muutosta parempaan. Vanhoihin kaljuihin kohtiin ei selvästi enää ole koskettu ja uudet laikut eivät ole suurentuneet.


Suurin laikku näyttää tällä hetkellä tältä. Aiemmin se oli hohtavan valkoinen, kun jäljellä oli vain todella lyhyttä valkeaa pohjavillaa, mutta nyt se on harmaa tumman päällyskarvan palaillessa pikkuhiljaa.

Paras tulos pitäisi tulla Zylkenen ja käyttäytymisterapian yhdistelmästä (neuvotaan täällä). Seppo ei ole päässyt terapeutille mutta hänen kanssaan on puuhasteltu mahdollisimman paljon, ja henkilökunta uskookin, että se on vaikuttanut osaltaan huomattavasti karvatilanteen paranemiseen.

Kuukauden aikana Sepolle tarjotun aktivoinnin määrää on seurattu keittiön seinällä olevalla karvakalenterilla, johon pyritään kirjaamaan kaikki hänen kanssaan tehdyt asiat ja tarjotut virikkeet. Kalenterista on helppo seurata, mitä on viime aikoina tehty ja mitä voisi tehdä, ja se myös pakottaakannustaa henkilökuntaa tekemään enemmän ja enemmän.


Hienosti on jaksettu joka päivä tehdä juttuja ja täyttää kalenteria! Henkilökunta tulee palkitsemaan itseään kakulla.

Huonoimpina päivinä Sepon kanssa on jaksettu puuhastella vain kolme tai neljä kertaa ja parhaimpina kuusi, seitsemän tai jopa kahdeksan. Puuhastelukerraksi lasketaan sellaiset jutut, joissa Seppo on oikeasti mukana, osallistuu ja keskittyy vähänkään pidempikestoisemmin, mielellään useamman minuutin ajan. (Tässä Zylkene muuten auttaa myös: ennen sen aloitusta Sepolta esimerkiksi jäi usein leikki kesken, kun hän säikähti Kassista/yläkerran lasten ääniä/jotain tuntematonta. Nyt hän kyllä edelleenkin hätkähtää, mutta palautuu paremmin ja kykenee useimmiten jatkamaan leikkiä.)

Sepon keskimääräiseen päivään kuuluu huiskaleikki tai pari, tai leikkiä hiuslenkillä tai nippusiteellä. Lisäksi hänelle heitellään raksuja, joiden perässä hän juoksee täysillä huoneesta toiseen, ja hänen kanssaan tehdään temppuja. Useimmiten hän saa myös raksuja aktivointilaitteista ja -peleistä. Harvinaisempaa puuhaa ovat ulkoilut, kissanminttu, aktivointi raa'alla lihalla tai vesialtaalla.


Toissapäivänä 15.11. Sepon kanssa on puuhailtu kahdeksan erillistä kertaa: on temppuiltu, leikitty huiskalla, sulalla ja taas huiskalla, hänelle on heitelty raksuja, annettu kissanminttua, leikitty nippusiteellä ja illalla hän pääsi vielä parvekkeellekin. Huh. Kuulostaa jotenkin hullulta. Onneksi henkilökuntaa on kaksi kappaletta.

Zylkeneä saa syödä kuukautta pidempäänkin, ja hyvien tulosten vuoksi Sepolle tilattiin uusi satsi. Valitettavasti tilaus tehtiin Zooplussalta postipakettina, joka on nyt viettänyt matkalla hieman tavanomaista kauemmin ja Sepolle tulee ainakin parin päivän tauko hermolääkkeensäherkkunsa annostelussa. Toivottavasti hänen mielensä ei kuitenkaan ehdi järkkyä liikaa.


Katsokaa, siellä se leikkii.

Se on niin onnellinen ja toivottavasti jokaisena päivänä vähän edellistä karvaisempi.

Paitsi että varmastihan se on heti huomenna kauttaaltaan kalju, kun tässä näin tuloksia kehutaan.

7 kommenttia:

  1. Mähän sanoin että nippuside on se parannuttava juttu! - Max

    Hienoa, kuulostaa terveelliseltä ja tehokkaalta lääkkeeltä! Teillä on myös tehokas kotikäyttäytymisterapia! Mitä muuta se terapia voisikaan olla? - emäntä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo Max, nippuside on yks maailman parhaita juttuja! Kiitti kun suosittelit! - Seppo

      Lääke hyvä ja kotiterapiakin siis ehkä hyvä, kiitos. :D Olisi kyllä mukavaa, jos tilanne oikeasti paranisi... Eihän tuo ainakaan nyt heti aamusta ole naku, niinkuin eilen pelättiin. :D - henkilökunta

      Poista
  2. Täällä kissat kateellisina kuuntelee, kun kerron Sepon saamista leikitysmääristä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kerro niille, että Seppo on Spesiaali sellasella vähän huonolla tavalla ja että ei kannata olla sellanen!

      Poista
  3. Mä en niin anna Nilssonin lukea tätä juttua :D Sisustakoot. Sehän on mun vika, niinkuin oikeasti.

    Mutta iso käsi otsalle, kuinka te oikeasti huomioitte Sepon <3

    (mä yritän skarpata jatkossa, koska toihan on niin kissan elämänlaatuun vaikuttavaa hommaa).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tätä kaljuusjuttua ei voi oikein jättää hoitamatta, kun on vieraidenkin mielestä niin ruma ja ongelmainen! Jos olisi oireena vain sisustus niin mikäs siinä, saisi varmaan Seppokin virikkeistää itseään ihan rauhassa. :'''D

      Mutta joo, jotenkin luulisi että nää otukset olisi tyytyväisiä elämäänsä vähän vähemmälläkin. Ja jotkut onkin! Miksi sitten meille on pitänyt sattua nämä ihmeotukset? :'D

      Poista