| Seppo, siellä ei oo mitään. Ei varmasti oo. Ei oo yhden yhtä ötökkää katossa. Älä hei tuijota sinne, henkilökuntaa pelottaa. |
| Älä vaan sano että se näkymätön juttu mitä tuijotit laskeutui nyt henkilökunnan taakse... |
| Joku lukijoista erehtyi taas kehumaan Seppoa komeaksi. Pitänee vastapainoksi kertoa uusin kakkajuttu. |
| Seppo kävi viime yönä laatikolla. Valitettavasti hän ei asioinut siellä loppuun asti ja vain yksi osa kakkaa löytyi hiekalta. Osat kaksi, kolme, neljä ja viisi löytyivät eri puolilta olohuonetta. |
| Liekö ollut maha niin kovana, että piti ihan juoksennella, että sai tavaran irti eikä joutunut sen kanssa menemään nukkumaan? |
| Kassinen ihmettelee käytävää Sepon palattua kotiin. |
| Oho, käytävän ovi olikin liian pitkään auki ja Seppo on lähdössä uudelle retkelle ilman valjaita ja henkilökuntaa! |
| Eilisessä postauksessa henkilökunta veti hieman mutkia suoriksi kertoessaan, että Seppo muisti nopeasti nurmikon olemassaolon. |
| Kyllä häntä piti hieman muistutella. |
| Piti nyhtää sopivia korsia ja tarjota niitä, ja sitten ihan näyttää, että tuossa maassa kasvaa hei tasan samanlaisia. |
| Että saa niitä syödä maastakin |
| Sepolla oli kuitenkin vaikeuksia löytää oikeita ruohoja: hän nyhti välillä antaumuksella voikukkaa. |
| Mistäpä sisällä kasvanut Seppo-rukka voisi tietää, mitkä vihreistä ovat kissojen ruokaa ja mitkä eivät? |
| Tässä Seppo jo osaa itse laiduntaa. |
| Ympäristö on kuitenkin hänelle vihamielinen. |
| Hän haluaisi ottaa jonkin tietyn korren... |
| ...ja ympärillä kasvavat tökkivät häntä naamaan. |
| Ei ole helppoa tämä ruokailu ulkona. |
| Ei ainakaan Sepolle. Joku muu voisi pärjätä paremmin. |
| Seppo pääsi eilen ulos ensimmäistä kertaa tänä keväänä. Takapihalla oli ihanan lämmintä ja ruohokin kasvaa jo. |
| Henkilökunta oli varautunut siihen, että häntä pitäisi kovasti houkutella ja rohkaista etenemään, mutta hän muistikin homman jujun ja tuli ulos nopeasti. |
| Pieniä mietintätaukoja piti kuitenkin pitää. Minne seuraavaksi? |
| Seppo muisti nopeasti nurmikon olemassaolon ja sen vaarattomuuden ja siirtyi luonnonmukaiselle alustalle laiduntamaan. |
| Loppulenkki kuluikin syömisen merkeissä. |
| On tietenkin todella mukavaa, että Seppo on tarpeeksi rento syömään... |
| ...vaikka henkilökunnasta pelkkä paikallaan pönöttäminen ja ruohonleikkuroinnin katselu käy jossain vaiheessa tylsäksi. |
| Näitä ulkoilukuvia on melkein sata kappaletta. |
| Toivottavasti kaikki te lukijat tykkäätte Seppo syö ruohoa -kuvista, lisäpostausta nimittäin pukkaa. |
| Tällä kertaa tämä oli Sepon pisin ulkoiluetäisyys. Ovi sisälle, käytävän turvaan, oli koko ajan hyvin lähellä. Ehkä ensi kerralla hän uskaltautuu taas hieman kauemmaksi. |
| Voi Seppo! Miksi pitää kaikki tuhota? Miksi? Miksi ei voi vaan antaa olla? |
| Tuhoaminen on yksi määrittävistä luonteenpiirteistäni. |
| Kassinen haluaisi taas asua parvekkeella. |
| Kassinen toivoisikin lämmintä ja nopeasti! |
| Seppo ja karvaseurannan ensimmäiset 206 päivää. |
| Seuranta alkaa 18.10.2019 ja näiden sivujen viimeinen päivä on 9.5.2020. Kirjanpito jatkuu edelleen uudella kalenterilla. |
| Tammi-helmi-maaliskuussa leikittiin paljon huiskaleikkejä, kun oli pari uutta huiskaa. Nyt ne ovat jo tylsiä ja kuluneita ja huiskaleikit ovat harvemmassa. Pitäisi ostaa uusia! |
| Kassinen ei ymmärrä, miksi ei muka voi aina varastaa Sepon leikkiä. |