Sivut

keskiviikko 10. heinäkuuta 2019

Kassisen ja Sepon koirahoitola

Tässä on Mati.

Mati on pieni, 12-vuotias mummeli, joka elelee Kassisen ja Sepon kämppäkaverina tiistaista perjantaihin. Tai ei hän ihan koko aikaa täällä ole: kahdeksasta neljään hän viettää omassa kodissaan, sillä häntä ei kuitenkaan ihan uskalla jättää kissojen kanssa kolmistaan.

Kassisen kanssa hän ehkä vielä pärjäisi, sillä he vain ignooraavat toisensa kohteliaasti, mutta Sepon kanssa on hieman ongelmia. Ne kaikki johtuvat Seposta, tietenkin. Seppo yrittää vaania Matia ja loikata hänen kimppuunsa, tai asettuu kauemmaksi kököttämään ja tuijottaa häntä rävähtämättä. Mati väistää havaitsemiaan vaanimisyrityksiä ja kiertää Sepon kauempaa, mutta tuijotukseen hän vastaa murinalla. Henkilökunta stoppaa Sepon puuhat aina ne havaitessaan. Vieras ei ole täällä hänen leikkikalunaan.

Mati-raukka on pari kertaa jo säikähtänyt kunnolla, kun Seppo on loikannut hänen taakseen ihan yllättäen. Onneksi hänellä ei taida olla sydänvaivoja. Tällaisissa isommissa säikähtämisissä Mati alkaa räkyttää, jolloin Seppo puolestaan säikähtää ja Mati ajaa hänet parvekkeelle. Ehkä se on ihan tasapuolista...

Mati ja Seppo ovat kyllä kiinnostuneita toisistaan ja ovat haistelleet nenäkkäinkin muutamaan otteeseen, mutta yhteistä kieltä ei vain löydy.

Mati on todella ihana tyyppi. Hän on myös jokseenkin, öh, persoonallisen näköinen. Hän on alunperin kotoisin Espanjasta ja tullut Suomeen vuosia sitten Alicanten koiratarhalta, Espanjan kulkukoirat ry:n kautta. Suomi on kyllä selvästi voittanut tässä jutussa.

8 kommenttia:

  1. Hola Mati! Ei hädis, Sepedros kiltti, vain vähän äly vailla. Kassinen suojaa! Olet söpö, bueno.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mati kiittää kehuista ja sanoo, että on jo vähän tottunut Sepon typeryyteen. Ainakin murina tuntuu hieman vähentyneen. Kassisen kanssa on koko ajan ollut ihan cool.

      Poista
  2. Hauska turriainen! Hampaissa samaa mallia kuin senor Biirulla, mutta hällä ovat yläkulmurit vähän tuollain.

    Eioo Sepedros syyllinen! Aina syytellään, pöh. Saatko Sepe yhtään pesoja tuosta hoitoluudesta? Vois ostaa herkkuja ... Toivoo Viiru.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En saanut pesoja mut sain kolme pussia Dreamies-herkkuja!!! Paitsi turriainen syö niitä kanssa, niin en ite saakaan niitä kaikkia. Ja on ne ehkä vähän Kassiselle myös. Mut hyvä diili kuitenkin. Ja on se aika hauska, kiva kun voi ärsyttää ja sillä on jännät reaktiot. - Seppo

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Hurmaava ja juuri sopivasti äksöniä tarjoava. :D

      Poista
  4. Voi Seppo, hän on katsonut että siinä kivankokoinen painikaveri... :'DD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Seppo on katsonut, että tuossapa tyyppi jota voisin kiusata. :'D Onneksi ei sitten onnistunutkaan kun mummo ei alistunut kiusattavaksi vaan antoi takaisin!

      Poista