Sivut

sunnuntai 28. heinäkuuta 2019

Pelottava kohtaaminen

Kassinen murjottaa nurkassa, kun häntä pilkattiin edellisessä postauksessa.

Seppo on tottunut pilkkaamiseen: tässä hän tarjoaa uusia mahdollisuuksia siihen pitämällä häntäänsä typerästi seinällä.

Hän pääsi eilen taas takapihalle ja tällä kertaa uskaltautui astumaan nurmikolle. 

Ulkoilu sujui muuten hyvin, paitsi että Seppo säikähti pyöräilijää, jonka aivoituksia henkilökuntakin ihmettelee. Jos talutat pyörän ulos pyörävarastosta ja näet kissan, jolle hoetaan että "ei tarvii pelätä kaikki on hyvin ei tarvii pelätä" niin millä logiikalla lopetat taluttamisen ja hyppäät sen pyörän selkään ja lähdet ajamaan juuri kun olet kissan kohdalla? Pyörän taluttamisen näkemistä jännittävä kissa saattaa nimittäin seota täysin. Voisiko ulkoilevia kissoja/koiranpentuja/muita potentiaalisesti säikähtäviä otuksia kohdatessa kokeilla edes vähän lukea tilannetta? 

Seppo-rukka säikähti pyöräilijää niin kovasti, että hän yritti pinkoa karkuun. Hänet saatiin kuitenkin kerättyä syliin ja rauhoiteltua, jonka jälkeen ulkoilua pystyttiin onneksi jatkamaan. 

Henkilökunta on ihan yllättynyt siitä, että Seppo kykeni palautumaan säikähdyksestään. Ehkä hänen päässään on jokunen palikka oikeinkin.

14 kommenttia:

  1. Meillä oli Tuiken kanssa myös tässä yksi päivä ulkoillessa hepuli. Tosin Tuikella syynä oli se kun, Tuiken ei annettu mennä sinne minne hän itse halusi. Aika traagista...

    Näyttääpä Kassisen häntä pitkältä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muikulla on oikeus mennä minne haluaa pitää päästää! Olis kuitenki ollut tulossa tänne. - Seppo

      Kassinen hyötyy kuvakulmasta. :D

      Poista
    2. Jos Muikku oli sinne tulossa niin sisäinen kartta on vielä vähän sekaisin kun silloin pyrkimys oli länsi/etelä suuntaan eikä itään missä te olette...

      Emäntä puhuu omiaan! Minä olen loistava suunnistaja! -Tuike

      Poista
    3. Tuikkunen saa käydä matkalla katsomassa nähtävyyksiä! Ois varmasti lopulta päätynyt tänne! - Seppo

      Poista
  2. Kanssapyöräilijöitä on moneen lähtöön..
    Kuten allekirjoittanut eilen helteessä luullen olevansa ajotiellä etuajo-oikeutettu ympyrään tullessaan..
    Onneksi kissoille tuli ruokkija kuitenkin kotiin ihan normaaliin aikaan. ;P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hui! Helle voi kyllä olla vaarallista: onneksi muut kulkijat ovat joskus hereillä eikä omat töppäilyt tapa...

      Poista
  3. Saman sarjan tyypit ovat myös aika kammottavia moottoripyöräillessään ja hevosen kohdatessaan: kaasua kannattaa nimenomaan painaa siinä ratsukon kohdalla, jotta saadaan aikaan vaaratilanne kaikille. Grr! Onneksi Seppo tokeni pian säpsystä!♥ Ja häntähän oli tosi somasti seinää vasten – me ei yhtään naureta Sepolle, fanitetaan vain!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voin kuvitella miten kauheaa tuo on hevoselle! Ja selässäistujalle myös. D: Meitä on moneen junaan ja osa ois saanu jäädä junan alle.

      Kiitti, oon aina söpö! Hyvä tietää että kaikkialla ei naureta. - Seppo

      Poista
  4. Olipa paska pyöräilijä. Mutta ihmisistä noin 1% on missään määrin tilannetajuisia. Seppokin on fiksumpi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :((( Tilannetajun puutetta näkee aikuisilla kyllä joka päivä. Ei tarvii pitkään miettiä, miks tää planeetta on näin huonossa kunnossa.

      Poista
  5. Upeaa Seppo, hienoa rohkeutta.
    Boris on kassa ujo kissa, ulkona ei suostuta olemaan, jos yksikin ihminen tulee lähimaille. Pahinta on lapset. Ne tulee kohti huutaen "KISSA!" ja siinä vaiheessa juostaan karkuun. Sitten pettyneenä tulee myöhemmin mulle yksin valittamaan, että miksei sun kissaa saa silittää. Niin, miksiköhän!?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Höh miten harmittavaa, kun ihmiset/lapset eivät ymmärrä, miten lähestyä kissaa. Yritä siinä sitten nauttia ulkoilusta. :( Boris-rukka!

      Poista
  6. No justiinsa. :( Tosi hienosti Sepolta kun palautui tilanteesta noin nopsaa ♥ Olisi varmasti hankaloittanut tulevia ulkoiluja muuten

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Seppo osaa välillä sentään yllättää myös positiivisesti. :D Saas nähä, milloin päästään seuraavan kerran ulos, kun näin kylmällä ei tee kenelläkään mieli mennä.

      Poista