Sivut

tiistai 30. heinäkuuta 2019

Poikkeama

Seppo haluaa aina tulla viereen, kun henkilökunnan allekirjoittanut puolisko nukkuu tai vaikka vain lukee sängyssä. Allekirjoittaneelle kuuluu ikkunan puoli sängystä ja Sepolle toinen. Järjestely on hänen mielestään hyvä ja oikein.

Hänen tyrmistyksensä on suurta ja pettymyksensä käsinkosketeltavaa, jos henkilökunnan toinen puolisko on asettunut omalle puolelleen vallannut Sepon puolen. Miten ilkeää! Kyllä lehteä voisi lukea muuallakin.

15 kommenttia:

  1. Hih, Maxin on vaikea ymmärtää emännän työtyöpäivien jälkeen että emäntä haluaa nukkua sängyssä omalla paikallaan ja se ei ole enää Maxin käytössä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Max, ai teilläki nmuuttuu nukkumuspaikkasäännöt. Varmaan kivaa, kun emäntä tulee kotiin, mutta miks ei voi tuoda omaa sänkyä tullessaan?!? - Seppo

      Poista
  2. Vastaukset
    1. En pyydä anteeksi. Seppo saa minun puolestani nukkua paikallani kun minä en ole siinä, eli lähes 16-18 tuntia vuorokaudessa. Se on minusta aika reilua, varsinkin kun ottaa huomioon kuinka tuhma eliö Seppo on koko sen ajan kun se ei nuku. :(

      Poista
    2. En oo tuhma. Tai oon tuhma vaan siks kun en saa aina nukkua sängyssä, niin, aattelepa sitä. Miks en saa aina nukkuu sängyssä on niin epäreiluuuu - Seppo

      Poista
  3. Törkeetä!
    Kyllä kissan paikka on aina KISSAN paikka..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on! Sepon paikka oli ensin. Lehdenlukupaikka on muualla ja nukkuakin tuo vois vaikka sohvalla. - Seppo

      Poista
  4. No johan nyt on markkinat! Henkilökunta rupeaa siellä jelhistelemään ja viemään kissojen, tai ainakin Sepon, paikat. Uudelleenkoulutusleirille semmonen henkilökunta, sanon minä! Tänne tullessani puolitoista vuotta sitten onneksi löysin ison sängyn. Tosin en siinä juurikaan nuku, mutta riekkumassa käyn kaikkina vuorokauden aikoina, etenkin kun kakkatanssituttaa. Toivoo Viirubiiru.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Riekkuminen on hyvä! Kiva että voit vapaasti toteuttaa itseäs! Mekin riekutaan sängyssä päivällä mutta ei yöllä, kun jelhistelevä henkilökunta näyttää mahtiaan ja laittaa oven kiinni. Kyllä ne pitäisi uudelleenkouluttaa. - Seppo

      Poista
    2. Kannattaa ottaa tukeva etunoja siihen oveen ja sit vaan tassut vauhtiin ja kynnet käymään! Kyllä siinä isommatkin ovet aukee, kun hlökunnalta menee hermo. Toivoo Viiru.

      Poista
    3. Tuota ollaan kokeiltu vaan jos ruoka meinaa jäädä tarjoilematta, jos kukaan ei oo hereillä ja kello ois jo vaikka esim viis. Mut muuten ei. Pitää kokeilla joku yö! - Seppo

      Poista
  5. Voi pientä, henkilökunnan toinen puoli tarvitsee selvästi oman sängyn kun noin Sepon paikan aina vie. :DD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D :D

      Niin miksi se ei voi nukkua sohvalla Kassisen kanssa? Yksi ihminen yhdelle kissalle, se ois oikein. - Seppo

      Poista
  6. Tässä juuri esitellään oikein kuvien kera IHMISTEN HARRASTAMAA TERRORIA JA PAHIMMAN LUOKAN KIUSANTEKOA ja MIELIVALTAISTA PÄÄTÄNTÄVLTAA kissapoloja vastaan !

    :D

    VastaaPoista