tiistai 16. heinäkuuta 2019

Sepon virike

Viimeisessä Mati-postauksessa eräs lukija ehdotti, että Sepolle pitää hankkia virikekoira.

Valitettavasti Seppo ei tähän hätään voinut saada omaa koiraa, mutta henkilökunta kuitenkin sai järjestettyä sellaisen vierailulle.

Tämä on Nata, yksi Alvan kuusikosta.

Hän on niin ihana, että henkilökunnalta lähtee järki.

Ei hän tänne muuten pelkästään Sepon virikkeeksi tullu. Tämä vierailu oli järjestetty jo aikoja sitten, sillä hän on siinä iässä, jossa koiranpentujen pitää päästä käymään kaikissa maailman paikoissa kaikenlaisten otusten luona.

Nata oli ehtinyt jo nähdä muutaman kissan, joten hän ei kauheasti niistä välittänyt. Kassista hän pääsi haistelemaan heti sisääntultuaan, jonka jälkeen Kassinen siirtyi parvekkeelle nukkumaan. Seppo pyöri lähituntumassa, tietenkin.

Nata oli kuitenkin liian touhukas kohde Sepon kiusausta varten. Hän ei huomannu tuijotusta, sillä hänellä oli liian kiire syödä herkkuja, tappaa kaikki kissojen lelut, pelata palloradalla, ihmetellä (ja ratkoa!) älypelejä, kulkea läpi tunnelista ja yrittää tappaa sitä.

Hän ehti myös vähän kaivella kissanhiekkalaatikkoa.

Fiksuna tyttönä hän ei kuitenkaan yrittänyt asioida kissanvessoissa vaan tunnisti kyllä oman sanomalehtensä. Vierailu meni siis oikein hyvin.

Seppo pysytteli pääosin lattiatasoa korkeammalla, sillä Nata yritti leikkiä hänen kanssaan, jos hän oli liian lähellä. Leikkiinkutsu koostui kummallisista, äkkinäisistä liikkeistä, joita Seppo ei alkuunkaan ymmärtänyt ja joita hän lähti karkuun. Nata tietenkin juoksi perässä. Kuvio toistui muutaman kerran, kunnes Seppo teki jahtaukselle stopin pysähtymällä, pörhistymällä suureksi ja lyömällä pentua nenään.

Voi pieni kultaraukka! Hän ulisi vähäsen, vaikka häneen ei tullut naarmuakaan. Seppo onneksi taisi tajuta pitää kyntensä piilossa pennun kanssa tekemisissä ollessaan. Ehkä hänellä on piilotettua sosiaalista älykkyyttä.

Nata lienee vähän viisaampi seuraavalla kerralla. Toivottavasti hän tulee taas pian käymään, sillä hän on mitä ihanaisin karvapörröeläin. Pusi pusi.

sunnuntai 14. heinäkuuta 2019

Ötököitä

Täällä on viime aikoina törmätty erilaisiin ötököihin. Noin yleisesti ottaen useimmat niistä ovat ihan mukavia ja jännittäviä seurattavia ja henkilökuntaa surettaa, jos kissat päästävät päiviltä jonkin hienon ötön. Jotkin ötökkäkohtaamiset taas ovat niin ällöttäviä, että vieläkin riipii sielua.

Aloitetaan siitä pahimmasta.

Henkilökunta löysi pakastimen alta herkkutikun. Niitä oli täällä joskus talvella mutta kissat eivät halunneet syödä niitä. Ilmeisesti tikut kuitenkin kelpasivat leikkimiseen, kun sellainen kerran oli pakatimen alle pelattu. 

Yhden tikun häviäminen jäi huomiotta eikä sitä osattu kaivata. Nyt tikku kuitenkin löytyi sopivasti Matin täälläoloaikaan ja se ajateltiin syöttää hänelle.

Ajatuksen tasolle jäi, kun avattaessa pakkauksesta pöllähti kasa toukkia.

Ällöttävyyden huippu. Rei'itetty tikku, toukannahkoja ja liikkuvia toukkia. Todennäköisesti, toivottavasti, ne ovat päässeet tikkuun vasta sen jouduttua jääkaapin alle eivätkä ole asuneet siellä alusta asti. Ehkä Seppo on tehnyt pakkaukseen hampaanpiston tai jotain, ja sitä kautta joku onnekas koppakuoriaisrouva on löytänyt tien parhaaseen lastenkamariin.

On täällä onneksi ollut mukaviakin ötökkäkohtaamisia. Kassinen ja Seppo seurasivat eilen tarkasti jonkin lyhytsiipisen matkaa olohuoneen lattialla mutta onneksi eivät koittaneet syödä sitä, ilmeisesti sen pahanhajuisuuden vuoksi. Seppo kyllä yritti talloa ötökkää, mutta henkilökunta pelasti sen ja toimitti ulos.

Tuossa se on näättekö tuossa se on.

Kohta tallaan sen tallaan ja litistän kun pitäähän se nyt jotenkin hengiltä saada.

Viimeiseksi kaikkein paras: iso karvamato, jota henkilökunnalla on jo vähän ehkä ikävä.

En ole mato olen Mati tykkään rapsutuksista.

Saa kyllä sanoa että mato jos vaan samalla rapsuttaa.

perjantai 12. heinäkuuta 2019

Mati täällä viimeistä päivää

Matin aika Kassisen ja Sepon kanssa lähenee loppuaan.

Hoitojakso on mennyt pääasiassa hyvin. Näihin neljään päivään valmistauduttiin niin, että Mati kävi edeltävänä viikkona kaksi kertaa kylässä oman mammansa kanssa, noin puolitoista tuntia kerrallaan. Hän tutustui paikkoihin ja henkilökunnan ei-allekirjoittaneeseen puoliskoon, jota ei ollut aiemmin tavannut. Ja kissoihin tietysti.

Koira-asteikolla mitattuna Mati on ollut melko vaivaton hoitolainen. Hän ei oikeastaan enää leiki eikä kaipaa pitkiä lenkkejä, mikä on hyvä asia, sillä hänen vauhdillaan köpöttely korttelin ympäri vie puoli tuntia. 

Elely kissojen kanssa on mennyt hyvin. Henkilökunnalla ne suurimmat ongelmat on olleet, sillä Mati nukkuu makuuhuoneessa, tai siis ei nuku. Hän tepastelee ympäriinsä.

Kahtena ensimmäisenä yönä Mati tuli nukkumaan jo allekirjoittaneen kanssa kahdeksan aikaan ja makuuhuoneen ovi laitettiin kiinni, ettei henkilökunnan hereilläolevan puoliskon tarvitsisi yksin vahtia kolmen otuksen puuhia. Lisäksi kissoille haluttiin tarjota muutama koiraton lisätunti. Matista olisi kuitenkin ollut mukavampaa olla oven toisella puolella ja hän ei asettunutkaan nukkumaan ennen puoltayötä.

No, tämä viimeinen yö meni jo vähän paremmin, kun Matin arveltiin olevan kissojen kanssa jo tarpeeksi tuttu. Hän sai olla olohuoneessa ja keittiössä koko illan ja tuli nukkumaan vasta kahdentoista jälkeen.

Mati on tosiaan haistellut sekä Sepon että Kassisen kanssa ihan nenäkkäin. Kassisen kanssa ei ole edelleenkään ollut mitään ongelmia, ja Seponkin kanssa ne vähenevät koko ajan. Jos Mati olisi täällä viikon, niin ne varmaan loppuisivat kokonaan.

Mati on perso herkuille ja häntä palkataankin koko ajan, kun hän käyttäytyy nätisti kissojen seurassa. Onneksi hoitojakso on lyhyt, ettei hänestä tule lihavaa palloa. Nätti käytös käsittää lähinnä henkilökunnan vieressä hengaamisen ja sen, että kissat saavat ohittaa hänet läheltä ja katsella häntä ohimennessään. Lisäksi hän saa palkkaa, jos kissat tekevät jotain mielenkiintoista mutta hän ei mene katsomaan (Seppo leikkii, joku käy hiekkalaatikolla) ja tietenkin herkkuja heruu, jos hän huomaa Sepon tuijottelevan mutta sietää sen eikä nosta kierroksia.

Henkilökunta tosiaan siis arveli, että on helpompi opettaa mummokoira kestämään tuijotusta kuin opettaa Seppo olemaan tuijottamatta. Hyvä valinta: tällä tavalla tuloksia on jo tullut siinä missä Sepon kanssa oltaisiin vielä lähtöpisteessä.

Matin hoidossaolo vaati tietysti lisäjärjestelyjä myös ruoka-aikojen suhteen. Mati syö ruokansa kylpyhuoneessa suljetun oven takana, sillä hän saattaisi suuttua, jos joku tunkisi hänen kupilleen. Kassinen syö keittiön kissahuonekalun päällä ja Seppo syö keittiön pöydällä.

Seppo on iloinen saadessaan syödä pöydässä kuten henkilökuntakin. Hän on aina tiennyt olevansa ihminen.

keskiviikko 10. heinäkuuta 2019

Kassisen ja Sepon koirahoitola

Tässä on Mati.

Mati on pieni, 12-vuotias mummeli, joka elelee Kassisen ja Sepon kämppäkaverina tiistaista perjantaihin. Tai ei hän ihan koko aikaa täällä ole: kahdeksasta neljään hän viettää omassa kodissaan, sillä häntä ei kuitenkaan ihan uskalla jättää kissojen kanssa kolmistaan.

Kassisen kanssa hän ehkä vielä pärjäisi, sillä he vain ignooraavat toisensa kohteliaasti, mutta Sepon kanssa on hieman ongelmia. Ne kaikki johtuvat Seposta, tietenkin. Seppo yrittää vaania Matia ja loikata hänen kimppuunsa, tai asettuu kauemmaksi kököttämään ja tuijottaa häntä rävähtämättä. Mati väistää havaitsemiaan vaanimisyrityksiä ja kiertää Sepon kauempaa, mutta tuijotukseen hän vastaa murinalla. Henkilökunta stoppaa Sepon puuhat aina ne havaitessaan. Vieras ei ole täällä hänen leikkikalunaan.

Mati-raukka on pari kertaa jo säikähtänyt kunnolla, kun Seppo on loikannut hänen taakseen ihan yllättäen. Onneksi hänellä ei taida olla sydänvaivoja. Tällaisissa isommissa säikähtämisissä Mati alkaa räkyttää, jolloin Seppo puolestaan säikähtää ja Mati ajaa hänet parvekkeelle. Ehkä se on ihan tasapuolista...

Mati ja Seppo ovat kyllä kiinnostuneita toisistaan ja ovat haistelleet nenäkkäinkin muutamaan otteeseen, mutta yhteistä kieltä ei vain löydy.

Mati on todella ihana tyyppi. Hän on myös jokseenkin, öh, persoonallisen näköinen. Hän on alunperin kotoisin Espanjasta ja tullut Suomeen vuosia sitten Alicanten koiratarhalta, Espanjan kulkukoirat ry:n kautta. Suomi on kyllä selvästi voittanut tässä jutussa.

maanantai 8. heinäkuuta 2019

Kissakahvila Tiramisu

Kuopiossa on tänä kesänä kissakahvila, nimeltään Tiramisu. Kassisen ja Sepon henkilökunnan allekirjoittanut puolisko innostui lähtemään kahville Tassulinnan emännän kanssa. Kylläpä oli mukavaa. 

Menkää tekin, kahvila löytyy Maaherrankatu ysistä.


Punainen Pallero poseerasi ystävällisesti kyltin vieressä.

Kaikki kissat esiteltiin menun yhteydessä. Misu oli valitettavasti poissa, mutta hänellä oli onneksi tuuraaja.

Tuuraaja Zmilla osallistui kahvitteluun hetkisen aikaa ihan lähietäisyydeltä.

Hyvät kahvitarjoilut ne muuten olivatkin. Suklaakakku ja jäätelö ei voi olla pahaa.

Sisustuksen helmiä.

Zmilla oli muuten jo kymmenvuotias siinä missä loppuosa porukasta oli pääasiassa nuoria jätkiä. Suuret tassut omaava Poikkis oli oikein komea ja ehkä eräs allekirjoittaneen suosikeista.

Peipposella oli pitkä häntä, kuuluva ääni ja valtava halu päästä ulos. 

Punaisen Palleron varvaskokoelma oli ihmeellinen.

Hän osasi ottaa rennosti.

Harmaata pitkäkarvaa Phullaa ei meinannut ensin löytyä mistään, mutta lopulta Tassulinnan emäntä bongasi hänet ikkunalaudalta torkkumasta. Hän sulautui nukkumisalustaansa vähän liian hyvin.

Ikkunalaudalla oli porukan hyvä olla. Viereisellä rakennustyömaalla varmasti riitti ihmettelemistä.

Kiitämme

- Kahvilan sijainti maailmankartalla. Vain vajaat 140 km Joensuusta, eli 2 h 20 min linja-autossa suorastaan vilahtaa ohi.
- Kahvilan sijainti Kuopiossa. Lähellä keskustaa, helppo löytää.
- Kissat. Hienoja olentoja. Oli nuorta herraa ja vanhaa leidiä.
- Kissojen lelut. Kivoja keppileluja ja eräs todella hieno sulkalelu, josta Seppo olisi varmasti pitänyt. 
- Tarjoilut. Herkullista, tarpeeksi isot annokset. 
- Sisustus. Ylitsepursuava hyvällä tavalla, paljon kissataidetta ja -esineitä.


Moitimme

- ??? Ei moitittavaa kissakahvila-asioissa ???
- Moitimme paluumatkalla hajonnutta linja-autoa ja tunnin odottelua jossain Outokummussa.




lauantai 6. heinäkuuta 2019

Karvanaama yhä mukana

Muutama viikko sitten (tarkalleen sanottuna 20.6.) Karvanaaman kuolemasta tuli kuluneeksi kolme vuotta. Naama tuhkattiin poismenonsa jälkeen ja tuhkat toimitettiin henkilökunnalle pienessä pahvilaatikossa, jotta ne voitaisiin jonain sopivana ajankohtana sirotella johonkin sopivaan paikkaan.

Naama-vainaa varastamassa ruokaa.

Naama-vainaa varastamassa ruokaa. Taas. Hän oli hyvin innokas sellaisissa hyvää ruokaa koskevissa asioissa.

Naaman tuhkat ovat edelleen tallessa eteisen yläkaapissa. Muutossakin ne kulkivat mukana kaiken muun tavaran seassa. Johtuneeko henkilökunnan järjestelykyvyn tai mielikuvituksen puutteesta, laiskuudesta vai jopa tunnearvosta, kun ei sopivaa aikaa ja paikkaa tuhkien sirottelulle ole löytynyt. 

No, säilyyhän se Karvanaaman muisto tällä tavalla hyvin konkreettisesti henkilökunnan mielessä.


Naama-vainaa hengaamassa niskassa samaan tapaan kuin Seppo tekee nykyään.

Seppo, joka ei tiedäkään, että hänen edeltäjänsä löytyy tuolta.

Eiku tiedän nyt kun kerroitte. Joudunko minäkin sitten joskus laatikossa kaappiin?

Et joudu, sinut täytetään ja asetetaan sohvapöydälle keskustelunaiheeksi.

Vitsi vitsi! Pitää nauraa jottei itketä.