lauantai 29. helmikuuta 2020

torstai 27. helmikuuta 2020

Harvinaisuus bongattu

Tyytyväinen Seppo, yksi maailman ihmeistä! Ei huuda, ei itke, ei kiertele tekemässä tuhmuuksia tai typeryyksiä.

tiistai 25. helmikuuta 2020

sunnuntai 23. helmikuuta 2020

Mikään ei riitä

Kas, Sepolla on tylsää.

Rakennetaan maja ja leikitään huiskalla, temppuillaan ja testaillaan nenätyöskentelyjuttuja pitkästä aikaa...

...ja silti on vieläkin tylsää.

Seppo on joka aamu kahdesta kolmeen tuntia aktiivinen. Jos henkilökunta ei viihdytä niin hän huutaa ja itkee ja keksii jotain omaa tekemistä. Muita aktiivisuuspiikkejä on iltapäivällä ja illalla, mutta aamupuuhat ovat henkilökunnan kannalta kaikkein rasittavimpia. Henkilökunnalla kun voisi olla muutakin tekemistä.


Oikeastaanhan Seppo hankittiin toveriksi Kassiselle: "kahdesta kissasta on seuraa toisilleen, ne leikkivät ja puuhailevat keskenään ja henkilökunnan vastuu viihdyttämisestä pienenee. Yksinelävän Kassisen hyvinvoinnin ylläpito pelkästään ihmisvoimin on niin työlästä." 

Joo ei. Kyllä Sepolla on aika monta kertaa työllistävämpi vaikutus kuin Kassisella on koskaan ollut.

keskiviikko 19. helmikuuta 2020

Kauhuskenaario

Siis mikä mitä täh en ymmärrä en kestä mitä voi Sepot syödä tulevaisuudessa mitä mitä mitä nyt on heti nälkä mitä ruokaa saa Seppo!!!?!

Panikoin ja alotin tästä kirjasta.

maanantai 17. helmikuuta 2020

Maailman tuhmin eläin, osa 1167

Kukaan ei ole nukkunut tämän puun yläpesässä koko talvena. Eilen Kassinen kuitenkin asettui sinne ja tuntia myöhemmin Seppo oli jo tallomassa häntä, kun olisi halunnut heti samaan paikkaan.

lauantai 15. helmikuuta 2020

Kuivalihashotit

Henkilökunta on taas muistanut shottilasien olemassaolon. Aiemmin niistä on tarjoiltu lähinnä raakaa lihaa, mutta nyt niitä on muutamana aamuna käytetty kuivatavaran tarjoiluun.

Lasissa on kuivattu broilerinsydän ja muutama raksu, ja ne ovat olleet aika suosittuja.  

Tarjoilija! Tämä tyyppi varasti shottini!

torstai 13. helmikuuta 2020

Perhepotretti

Kylläpä Seppo poseeraa nyt kivasti! Pitääkin hakea Kassinen syliin ja ottaa yhteiskuva. Mikä voisi mennä pieleen?

Joo ei.

tiistai 11. helmikuuta 2020

Kassinen tutkii XXI

Kassinen investigoi herkkusieniä.

Kassinen tuntee itsensä petetyksi, kun herkkusieni ei ollutkaan kassisruokaa.


sunnuntai 9. helmikuuta 2020

Tylsyys ja tuhmuus

Henkilökunta jättää karvaiselle herrasväelle aktivointileluja arkipäiviksi, että heillä olisi jotain sallittua tekemistä tylsyyden yllättäessä tai pientä hiukopalaa kaivattaessa.

Joskus silti saatetaan tulla kotiin niin, että sekä keittiössä että makuuhuoneessa on kaapinovet auki, kun jonkun on ollut pakko käydä niitä tutkimassa.

Joo keittiöstä etin ruokaa ja vaatekaapit kattelin muuten vaan, kun oli niin ikävystyttävää. Voisitte järjestää meille hei päivähoitajan joka leikittäis ja ruokkis.

perjantai 7. helmikuuta 2020

Torstai-illan huumaa

Matin mamma kävi kylässä ja toi mukanaan ison kassin. Kassinen ihastui ja kiehnäsi, kieri ja nuohoutui sen kanssa moneen otteeseen.

Seppo tuli tietenkin katsomaan Kassisen puuhia.

Ei voi Kassinen mitään tehdä rauhassa.

Seppo ei ymmärrä, mikä Kassista koira-aromisissa tavaroissa nyt niin innostaa, kun livekokemuksena koirat eivät saa aikaan suuria tunteita. 

maanantai 3. helmikuuta 2020

Vilukissa

Kassinen pääsi eilen parvekkeelle, kun oli nollakeli. Hän oli hyvin iloinen ja vietti siellä taas hetkisen.

Nolla astetta on Kassiselle sopiva lämpötila, mutta Sepolle puettiin villapaita, ettei kylmyys kohtelisi häntä kaltoin.

Eipä olisi tarvinnut pukea! Paidasta huolimatta Seppo ei uskaltanut mennä parvekkeelle, vaan pysyi mieluummin sisällä leikkimässä.

Raitapaita kyllä sulautuu mattoon hyvin ja huiskalelu ei aavista mitään.


lauantai 1. helmikuuta 2020

Tärkeä korjaus

Edellisessä postauksessa Sepon älynlahjojen väitettiin olevan samaa tasoa kuin keskiverrolla kengällä.

Se oli vain vitsi. Seppo on oikeasti todella fiksu tyyppi.

Talouden typerimmän eliön virkaa toimittaa Kassinen, jolla ei ihan hirveästi ajatuksia tunnu olevan.

Vilkkaan aivotoiminnan ylläpidon sijasta hän kohdistaa kaiken energiansa kauniina pysymiseen. Ja miten kaunis hän onkaan!

Arvelkaa vain, mitä tapahtuisi, jos Kassinen jonain päivänä uudelleenjärjestelisi resurssejaan, muuttuisi rumaksi ja alkaisi ajatella. Hänet varmaan valittaisiin heti presidentiksi ja hän saisi Nobelin, ratkaisisi ihmiskunnan ongelmat ja asuttaisi Marsin.