Kassinen



















Kassinen (s. 2010) on ruskeatabbyvalkea leikattu tyttö. Kassinen muutti henkilökunnan huomaan Öllölän kissatalosta yhdessä Karvanaaman kanssa lokakuussa 2015.

Hyväkuntoinen ja suhteellisen energinen Kassinen painaa vähän yli 4,5 kg. Ruokahalun kanssa ei koskaan ole ongelmia. Ruoaksi kelpaa lähes kaikki, jauhelihasta ja kivipiirasta aina peruskissanruokaan ja raksuihin asti.

Kassinen on perusluonteeltaan hiljainen, varovainen, ja hieman arka. Toisaalta hän on myös hyvin sopeutuvainen, suuretkaan muutokset eivät stressaa Kassista, mikäli hän saa tottua niihin omalla vauhdillaan ja omilla ehdoillaan. Esimerkiksi, k
un Kassinen on saanut rauhassa tutustua ihmisiin, hän on heitä kohtaan erittäin ystävällinen ja muutenkin hieno tyyppi. Aina välissä tulee kehräämään ja puskemaan. 

Kassinen olisi mielellään myös leikkinyt Karvanaama-vainaan kanssa, joka ei kuitenkaan halunnut olla Kassisen kaveri ja määräili tätä paljon. Uuden asukin, Sepon, kanssa tutustuminen oli aluksi varovaista, mutta nyt Kassinen ja Seppo ovat hyvät kaverukset. Yhdessä syödään, painitaan, rallitellaan ja joskus jopa nukutaan ja pestään. Mitä nyt joskus Kassista ärsyttää Sepon liialliset riehumiset ja hän joutuu vähän kurittamaan tätä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti