torstai 30. joulukuuta 2021

Joulukuvauskokeilut II

Hylätyissä joulukuvissa oli tällaisia ihan hyviäkin kuvia, jotka eivät kuitenkaan puhutelleet oikealla tavalla.

Ja sitten siellä oli kaikenlaisia naamanmutristeluita.

Ja kieliä.

Kassinen on yleensä ihan sievästi ja Seppo näyttää nauttineen jouluherkkuja jos jonkinlaisia.

Hän aina nuolee suupielensä niin suurieleisesti, että häntä ei voisi viedä hienoon ravintolaan.

Kassinen ei enää jaksa olla nätti, kun toinen ei yritä yhtään.

Osien vaihto, mutta Seppo aikoo taas kokeilla tädin tökkimistä.

Hänellä on hauska kysyvä ilme.

Kyllä täti on ihan kiinteä ja todellinen, ei ole Seppo yksin tässä joulukuvauksessa pahvikuvan kanssa.

Eikö tämä jo kohta lopu, kysyy Seppo.

Kassisellekin alkaisi riittää.

Ehkä karvaisen herrasväen voisi vapauttaa kuvauksista, kai näistä melkein kahdestasadasta kuvasta joku on onnistunut.

Henkilökunta toivoo vielä viimeistä kaunista hymyä ja sitten saatte mennä!

Joo hyvä kiitos. Tämä kelpaa.

tiistai 28. joulukuuta 2021

Joulukuvauskokeilut I

Tässä postauksessa on noin puolet vuoden joulukuvayritelmistä.

Toinen puoli siksi, että kuvia on taas aika paljon, ja siksi, että henkilökunta haluaa päästä helpolla seuraavankin postauksen kanssa.

Ainoa vaikeus on kuvatekstien keksiminen!

Tässä Kassinen huitoo ilmaa ja näyttää unohtaneen, mitä olikaan tekemässä.

Seppo tarjosi koko kuvauksen ajan ahkerasti Kassisen tökkimistä.

Se on aina hyvä ja kannattava toimintamalli.

Herrasväki sai tietenkin runsaasti herkkuja, minkä vuoksi heillä on joka toisessa kuvassa suu auki.

Nekin kuvat ovat henkilökunnasta mukavia.

Ja onnistunut yhteiskielikuva päätyi viralliseksi joulukuvaksikin.

On myös näitä "toinen näyttää kivalta mutta toinen ei" -kuvia. Tässä Seppo kalastelee herkkua paketin takaa.

Tässä Kassinen irvistelee ihan muuten vain.

Sama linja tulee jatkumaan ylihuomenna. Pysykää kuulolla.

sunnuntai 26. joulukuuta 2021

Joulukuulumisia

Joulu alkaa olla paremmalla puolella. Kassinen ja Seppo eivät ihan hirveästi juhlineet, sillä henkilökunta hylkäsi heidät moneksi tunniksi sekä jouluaattona että -päivänä mennäkseen heidän serkkujensa luo, mutta jotain kuitenkin. 

Karvaisen herrasväen jouluherkkuna ei ollut kinkku vaan kanan jauheliha. Molemmat tuntuivat arvostavan valintaa. 

Henkilökunta puolestaan söi muun muassa porkkalaa, joka olisi edelleenkin maistunut myös Kassiselle.

Pari lahjaakin Kassinen ja Seppo saivat, vaikka henkilökunta heidän kiltteyttään kyseenalaisena pitikin. Kumpikin saivat oman lahjansa, joista voi ehkä jotain päätellä.

Kassinen sai pussillisen kuivattuja kuoreita ja Seppo sai yhden(!) pillin. 

Kassisen lahja oli henkilökunnan hankkima. Hän löysi sen aatonaaton ostoksista etukäteen ja sai kalojaan silloin jo maistaakin ja todeta herkullisiksi. Sepollekin tarjottiin, mutta hänen mielestään ne olivat yököttäviä.

Sepon pilli oli lahja serkuilta. Se oli kyllä kaikki mitä Seppo joulultaan toivoi, sillä nyt hän on juossut sen kanssa höpelönä ympäriinsä jo kolmatta vuorokautta. Paras lahja!

Loppuun kaikkein jouluisin kuva: serkkujen luona oli kuusi ja lahjoja ja tietenkin myös herra Pablo. Hän sai lahjaksi kissannappuloita, sillä hän on aina hyvin kiltti, jos niitä kakkajuttuja ei lasketa.

torstai 23. joulukuuta 2021

Kassinen auttaa

Kassinen auttaa henkilökuntaa neulomaan. Tulee paljon mielenkiintoisempi joululahja, jos villasukan palmikkokuvio hyppii riviltä toiselle miten sattuu.

Ja kyllä, tämä on auttamista. Henkilökunnan tietoon on nimittäin tuotu, että joissain paratiisimaisissa talouksissa (ainakin Miukumaassa) kissat vain auttavat eivätkä koskaan esimerkiksi tuhmaile. Kuinka erikoista!

Kyllä Kassisen puuhia voi auttamisena pitää ja hänelle onkin luvassa joululahja, mutta että Seponko myös... Henkilökunnan täytyy miettiä tätä vielä.

tiistai 21. joulukuuta 2021

Ei joulupukkeja tähän taloon

Seppo on osoittanut taas merkkejä siitä, että hän ei tarvitse joululahjoja. Kiltteys on nimittäin hakusessa. Hän aina lipsahtaa juuri ennen joulua, joskin hänen käyttäytymisensä laatu on tietenkin kyseenalaista ympäri vuoden.

Henkilökunnalla on viimeaikaisista tuhmuustilanteista vain huonoja kuvia, mutta lukijoiden on luotettava kuvateksteihin.

Tässä henkilökunnan allekirjoittanut puoli on rajannut vesiväripaperin reunat teipillä, että niistä tulisi kauniimmat.

Seppo taas on katsonut asiakseen tulla syömään teipit pois.

Tässä henkilökunnan ei-allekirjoittanut puoli syö herkullista kuivattua omenaa.

Tai söisi mielellään.

Jos joku ei pelaisi viipaleita pois pöydältä.

sunnuntai 19. joulukuuta 2021

Harjoitteluja

Tämän vuoden joulukuvia ei ole vielä otettu. Alkaa tulla kiire!

Poseerauksia on kyllä harjoiteltu.

Tosi hienosti menee Seppo! Toivottavasti tarjoat näitä sitten oikeassa kuvaustilanteessakin, etkä vain möllötä kuten eräät tädit.

Siis nimenomaan tällaista joulukuvaa henkilökunta ei halua. Kassinen, pilasit Sepon fiilikset. Yritä ees jotain liikettä, jooko.

No nyt on aika hyvä kyllä.

Hyvä on, voit saada herkun tuosta hyvästä.

perjantai 17. joulukuuta 2021

Typeryys kasvussa

Linnut käyvät joskus istumassa keittiön ikkunalaudalla (siis ulkopuolella, ei sisällä). Se jää yleensä karvaiselta herrasväeltä huomaamatta, mutta muutama päivä sitten eräs tavallista rohkeampi talitintti kävi istumassa keittiön ikkunan ulkopuolella useampaan kertaan. Välillä lensi muualle, mutta välillä tuli uudestaan kurkkimaan ikkunasta sisään.

Viimeisellä kerralla Seppo sattui istumaan keittiön pöydällä samaan aikaan. Sekunnin murto-osassa tuo oman elämänsä huippupeto päätti hypätä päin ikkunaa että töms vain kuului. Talitiainen pakeni, ja Seppo tippui hölmistyneenä lattialle.

Typerä Seppo. Olisi varmasti hypännyt saaliinhimoissaan ja aivottomuudessaan neljännestä kerroksesta alas ellei ikkunalasi olisi ollut välissä.

Havainnekuva paikallisesta typerehtijästä.

Havainnekuva upeasta luontokappaleesta.