keskiviikko 30. lokakuuta 2019

Mati täällä taas

Mati-mummo tarvitsi taas hoitopaikkaa kahdeksi yöksi ja hänet otettiin ilomielin Kassisen ja Sepon seuraksi. Hän tuli tänne kuin kotiinsa, tutki vähän paikkoja ja sitten etsi rapsuttajan, jonka jalkojen juureen sai leiriytyä katselemaan anovasti ylöspäin.


Moi oon Mati tulin tänne kolme minuuttia sitten. Rapsuta?

Rapsutettavana oleminen on parasta. Sohvalla rapsutettavana oleminen kaikkein parasta.

Ja sylissä oleminen on parasta.

Ja sitten parasta on ruoka ja herkut, vaikka joskus niitä tuleekin tuollasista tyhmistä laitteista. Ja sitten parasta on nukkuminen.

Ja sitten parasta on ulkona käyminen. Ekana päivänä oli tämmöistä ja tokana tuli lunta ja pakkasta. Piti ihan riehaantua juoksentelemaan lumessa, mut siitä ei oo kuvaa kun olin niin nopee.

Kassinen ei Matia juurikaan jaksanut noteerata. He ovat nuuhkivat nenäkkäin, tulivat hyvin toimeen keskenään ja ohittivat toisensa tarpeen tullen sivistyneesti ihan kylkikosketusetäisyydeltä. Kassista tosin saattoi jännittää, jos Mati jäi hänen ruokailunsa ajaksi keittiön kissahuonekalun viereen touhuamaan ja nuuhkimaan kissanruoan herkkuhajuja, ja hänelle ei silloin ruoka oikein maistunut. Onneksi Kassinen saattoi aina palata ateriansa pariin myöhemmin, kunhan Mati oli saatu pois paikalta. 


Silityksiä ja rapsutuksia ja uutisia.

Seppo yritti välillä vaania, pelotella ja tuijotella vierasta kuten aiemminkin ja sai kuulla niistä murisevan vastalauseen. Huonon käytöksen lomassa oli kuitenkin aina pitkiä neutraaleita hetkiä ja hyvää kanssakäymistä (video n. 15 s).




Edellisen kerranhan Mati oli hoidossa heinäkuussa ja ikävä kyllä hän on vanhentunut selvästi sen jälkeen. Hän ei ole enää niin pidätyskykyinen kuin aiemmin ja on ehkä hieman seniili. Esimerkiksi ensimmäisenä iltana, vasta pari tuntia illan viimeiseksi aiotun pissityksen jälkeen, hän kaaputti jonkin aikaa kylpyhuoneen ovea. Henkilökunta havaitsi puuhan mutta arveli hänen vain haluavan mennä tutkimaan huonetta eikä tehnyt asialle mitään. 

Sitten kylpyhuoneen oven eteen ilmestyi lammikko. Voi voi. Luulikohan mummo kaapivansa ulko-ovea? Hän on varmaan ihmetellyt, miksi ihmiset eivät lähde viemään häntä ulos vaikka hän niin selkeästi ilmoitti hädästään!


En oo seniili, muistan kaikki tärkeimmät asiat esim. mistä huoneesta ruoka tulee. Tässä ootan tarkkaavaisesti että onko nyt minunkin ruoka-aika. Ootan tarkkaavaisesti ja kärsivällisesti ja herpaantumatta. Ei mee ruoka varmasti ohi suun. Ootan vaikka kuinka kauan.

Zzz-zzz.

maanantai 28. lokakuuta 2019

Zylkene

Seppo-rukka on jatkanut kaljuuntumistaan. Vieraatkin jo sanovat häntä kamalan näköiseksi, mikä on tietenkin hyvä, sillä henkilökunta itse sokeutuu karvatilanteen huonoudelle nähdessään hänet joka päivä.

Rokotusreissulla eläinlääkärille esiteltiin hänen harvakarvaisia etujalkojaan. Koska syy käyntiin ei ollut niissä ja henkilökunta arveli pärjäävänsä tilanteen kanssa (esimerkiksi iho ei mene rikki), lääkäri ei juurikaan asiaan puuttunut. Hän sanoi, että stressiin voi kokeilla erilaisia haihduttimia tai esimerkiksi rauhoittavaa ruokavaliota eli Royal Caninin Calm -sarjaa. 

Feliway-haihdutin tosiaan on käytössä ja henkilökunta jäi pohtimaan rauhoittavaa ruokaa. Sepon ruokavaliota ei kuitenkaan haluta tässä vaiheessa muuttaa ihan täysin (Calmia pitäisi syödä ainoana ruokana), joten muut vaihtoehdot saivat mahdollisuuden. Calm-ruoan pääasiallinen vaikuttava aine on ilmeisesti kaseiini, jota saa myös sellaisenaan tablettimuotoisena Zylkene-valmisteena. Henkilökunta selvitteli kaseiinin toimivuutta (tähän koirablogiin on hienosti koottu tutkimuksia aiheesta) ja soitteli eläinlääkärille muutama päivä käynnin jälkeen kysellen, että voisiko sitä kokeilla. Lääkärin mukaan ei Zylkenestä haittaakaan ole ja käski jatkaa kokeilua vähintään pari viikkoa, sillä mahdollinen vaikutus ei muutamassa päivässä näkyisi.

Seuraavaksi Sepolle siis metsästettiin 30 tablettia Zylkeneä. Hän saa yhden päivässä ruokaan sekoitettuna.


Tätä etsittiin kolmesta apteekista ja kahdesta eläinlääkäristä, joista toisesta se lopulta löytyi. 

Kapselit ovat todella isoja mutta onneksi niitä ei ole tarkoitus ahtaa kissaan kokonaisena. 

Kapselin sisältä saadaan jauhe, joka sekoitetaan herkkuruokaan. Sepon mielestä tämä on maailman paras uusi aamurutiini!

Hän on aina innokkaana syömässä rauhoittavansa.

Tabletin lisäksi Sepon stressiä pyritään vähentämään myös tarjoamalla mahdollisimman paljon erilaista aktivointia, mitä seurataan kolmenkymmenen päivän kalenterilla. Tähän mennessä oletettavasti mukavaa tekemistä on tullut jokaiselle päivälle.

Keittiön seinälle kirjataan Sepon kanssa puuhailtuja juttuja. Kassinen ei nyt saanu omaa kirjanpitoa, vaikka hän on tietenkin ollut mukana suurimmassa osassa.

Lisätekemisiä saa ehdottaa.

Ensimmäisen noin viikon jälkeen tilanne on seuraava: Sepon vasemmassa kyynärpäässä olevaan laikkuun alkaa selvästi kasvaa karvoja mutta valitettavasti samaan aikaan hänen oikeaan polveensa on tullut harvakarvaisempia kohtia. Tulos taitaa siis olla plusmiinusnolla, mutta henkilökunta on melko toiveikas.

Mutta mitäs sitten tehdään, jos kuukauden päästä karvatilanteessa ei ole mitään muutosta? No mennään eläinlääkärille miettimään vaihtoehtoisia selityksiä. Otetaan muuten mielellään vastaan suosituksia Joensuun alueen klinikoista, jotka voisivat erityisesti tässä asiassa auttaa. 

Tähän mennessä henkilökunta on esimerkiksi arvellut, että karvakadossa ei ole kyse allergiasta, sillä luulisi allergisen, kutiavan tai kivuliaan eläimen hoitavan itseään kellon ympäri, pakonomaisesti tai maanisesti (tai näin ainakin kaikki henkilökunnan kohtaamat allergiset koirat ovat tehneet: tassujen nuolentaa tai korvien raavintaa ei voi olla näkemättä!). Seppo ei moista tee vaan karvat vain katoavat henkilökunnan ollessa poissa kotoa, mutta voisiko kyse silti olla allergisesta oireilusta tai yliherkkyydestä jollekin. Jaa-a, sen kun tietäisi.

Terkkuja muuten Muikku-kullalle ja kiitos hänen emännälleen tuesta, kun nyt samanlaisissa "tää eläin vaan kaljuuntuu"-tilanteissa kerran ollaan. 

lauantai 26. lokakuuta 2019

torstai 24. lokakuuta 2019

Kantokoppaan menoa

Oletteko kanssaihmiset huomanneet Pissasirkus-blogin erinomaiset kissan kuljetuskoppakoulu -postaukset (osa 1 ja osa 2)? Niistä innostuneena täällä esitellään nyt Kassisen ja Sepon kantokoppajuttuja.

Koppaanmeno on molemmille opetettu temppu. Se toimii hyvin, jos tarjolla vain on palkkaa, tilanne on tarpeeksi rento ja henkilökunta osaa esittää, että kaikki on aivan normaalia ja mitään tavallisesta poikkeavaa ei ole tapahtumassa. Se ei toimi, jos henkilökunta stressaa ja on jännittynyt esimerkiksi tulevan eläinlääkärireissun vuoksi. Kassinen ja Seppo aistivat, että jotain on nyt vialla, eivätkä he mene koppaan kirveelläkään.

(Tai no, menevät he jonkin superherkun avulla. Tämä ei kylläkään toimi, jos lääkäriin pitäisi mennä syömättä.)

Tässä on kuva ajalta ennen viimeviikkoista eläinlääkäriä. Kopat on jo nostettu keskeiselle paikalle esiin, pehmusteet ovat sisällä ja ovet auki. Pahaa-aavistamaton Kassinen menee tutkimaan.

Kenraaliharjoitus muutamaa tuntia ennen lääkäriä. Molemmat menivät nätisti koppiinsa ja henkilökunta toivoi, että sama tapahtuu myös oikean lähdön aikoihin. Toive toteutui, sillä henkilökunta ei jännittänyt pelkkää rokotusreissua ja osasi itse käyttäytyä. 

Lääkärin jälkeisenä päivänä testattiin, jäikö herrasväelle jotain hampaankoloon kantokoppia vastaan. Kumpikin saatiin menemään sisään, vaikka he olivatkin hieman varovaisia.

Seuraavina päivinä Kassinen kävi myös nukkumassa kopassa. Hän oli jo unohtanut, että sillä on minnekään koskaan mentykään!

Seuraavalla videolla (n. 1 min, äänetön, nopeutettu ja tekstitetty) näytetään yksi kantokoppaharjoitus, jossa molemmat saadaan kävelemään koppaan. 




tiistai 22. lokakuuta 2019

Arvontavoitto

Osallistuttiin Ampan ja Muikun arvontaan ja voitettiin pääpalkinto. Kiitti hei kaverit, te ootte aina hyviä arpomaan! Ihmiset on tosi onnellisia näin hienosta piposta ja on käyttäneet sitä sisälläki.

Palkinto oli vaan ihmisille mut onneks me saatiin ekstraa. Jotkut on niin ajattelevaisia.

Haluan kiittää Muikkua tästä kassista. En tiijä kuka lähetti mutta Muikkua kiitän.

Ja ainiin saatiin herkkuja myös!!! Sellainen Party Mix, niitä ei yleensä saada. On kyllä hyväääää.

Kassinenkin tykkäsi niistä. Se meinas purra ihmistä sormeen näissä kuvauksissa mut onneks sillä on tylsät hampaat kun se on niin vanha eikä mennyt ihan läpi.

Hyvää siis oli senki mielestä. Kiitti vielä hei kerran Amppanen ja Muikkunen!  

sunnuntai 20. lokakuuta 2019

Suuri ja pehmeä peti

Saatiin iso uusi peti. Mutta nyt siinä kuitenkin nukkui yön joku ihminen. En ymmärrä.

Meitä huijattiin. Mutta onneks vieras sentään illalla leikitti, että ei ihan hirveästi olla vihaisia, vaikka ei saatukaan nukkua meidän pedissä.

perjantai 18. lokakuuta 2019

Kassinen tutkii XVIII

Kassinen investigoi paahdettuja kurpitsansiemeniä. Hän myös varasti yhden ja mussutteli sitä hetken suussaan, mutta onneksi totesi sen lopulta syömäkelvottomaksi.

keskiviikko 16. lokakuuta 2019

2 x (rokotus + siru)

Kassinen ja Seppo retkeilivät maanantaina lähimmälle eläinlääkäriasemalle. Molemmat saivat vahvisterokotuksen, joka Kassiselta oli kovaa vauhtia vanhenemassa, ja Seppo sai sen myös päästäkseen samaan rytmiin Kassisen kanssa. Hänellä olisi ollut vielä vuosi aikaa, mutta lääkäri suositteli samanaikaistamista (eli seuraavan kerran mentäisiin vahvisterokotuksille 6-vuotiaan Sepon ja 12-vuotiaan Kassisen kanssa, huh).

Molemmat saivat myös sirun. Toivottavasti se tulee pakolliseksi.

Kumpikaan ei reagoinut mitenkään piikityksiin, ei rokotukseen eikä sirutukseen. Sydämet tuntuivat kuulostavan ihan hyviltä ja hampaat olivat ookoo: Kassisella oli vähän hammaskiveä, muttei niin paljoa, että sen poistamista varten kannattaisi nukuttaa. Edellinen ja samalla ensimmäinen poistokerta oli puolitoista vuotta sitten tuolla samalla klinikalla. 

Hampaita pitäisi pestä vähintään neljä kertaa viikossa. Lääkäristä ostettiin uusi tahna, sellainen Virbacin siipikarjanmakuinen entsymaattinen hammastahna (sama kuin Triolassa).

Herrasväki odotushuoneessa. Hirveän automatkan (Kassinen kakkasi ja pissi koppaan, onneksi tuolla oli vessa, jossa kopan sai siivottua) jälkeen oli odottelu suorastaan mukavaa: molemmat olivat hyvinvoivan oloisia ja kiinnostuneita ympäristöstään.

Herrasväki lääkärin pöydällä toimenpiteiden jälkeen. Kassis-rukka vetäytyi kopan takanurkkaan heti sisäänastuttaessa, kun hän ilmeisesti tajusi, että missä sitä ollaan. Seppoakin pelotti, muttei läheskään yhtä paljon.

Kotiin päästyään Kassinen palautui reissusta nopeasti mutta Seppo oli vähän pelkääväinen.

Ai mitä hän pelkäsi?

No Kassista tietenkin.

He olivat tasan tarkkaan koko ajan samassa paikassa ja varmasti molemmat haisivat eläinlääkäriltä ja autolta ja ulkomaailmalta, mutta silti Seppo oli taaskin sitä mieltä että "en muuten ole ihan varma että tunnenko sittenkään tuota tyyppiä." Hän ei pörhistellyt, mutta katseli silmät suurina ja seurasi perästä varovaisesti, kun Kassinen meni jonnekin tai teki jotakin. Hän myös vietti paljon aikaa sängyn alla.

Henkilökunta syötti heille muutamaan otteeseen herkkuja niin, että he olivat vierekkäin. Seppo tunnisti toverinsa kunnolla joskus yön aikana ja tilanne oli seuraavana aamuna normaali.

On se ihmeellinen otus.

Eläinlääkärikyydistä suuri kiitos herra Pablon henkilökunnalle. Herra Pablo oli jätetty kotiin mutta onneksi edes serkku oli seurana huolehtimassa Kassisen ja Sepon hyvinvoinnista.

maanantai 14. lokakuuta 2019

Laatikkoleikit

Zooplus-tilauksessa oli mukana myös ruokaa ja ruoan mukana oli pieni pahvilaatikko. Täällä on pidemmän aikaa säilytelty vain kaikkein suurimmat pakkauslaatikot ja pienet on heitetty heti pois. Tämä kuitenkin jätettiin lattialle ja siitä tuli heti hitti, jossa kaikki haluaisivat asua.


Kassinen varasi laatikon ensin vanhemman ja kauniimman oikeudella.

Joku kateellinen kuitenkin kiertelee ympärillä.

Kateellinen pilaa kuvatkin! Tässä haluttiin foto Kassisesta eikä oudoista laihoista koivista.

Seppo asettui odottamaan parempaa tilaisuutta...

...joka koittikin seuraavana aamuna. Ihanaa, nyt on Sepon vuoro maata laatikossa!

Kassinen kuitenkin huomasi tilanteen ja tuli hetimmiten tappamaan Seppoa leikkimään Sepon kanssa (video n. 1 min). Laatikkovuoro jäi lyhyeksi Kassisen läimimisten alla.



Voittajasta ei jäänyt epäselvyyttä.

lauantai 12. lokakuuta 2019

Feliway ja muita hankintoja

Seppo Johannes Virolainen on herkkä kukkanen.


Hiivatin kukkanen.

Elokuun lopulla hänen raportoitiin taas aloittaneen karvojenpureskeluharrastuksensa, jota hän valitettavasti on jatkanut näihin päiviin saakka. Aina, kun hän näyttää hieman hellittävän, tapahtuu jotain, joka saa hänet jatkamaan (henkilökunnan allekirjoittanut osapuoli on pari yötä poissa kotoa ja kultamussukkalellipentu ei kestä). 

Minä sinulle kultamussukkalellipennut näytän.

Vasen etujalka näyttää tältä.

Oikeassa valossa siitä saa esille vielä pitkin jalkaa jatkuvan harvakarvaisuuden, joka onneksi ei ole muuttunut valtavaksi laikuksi.

Myös oikean etujalan parissa on tehty samanlaisia parturointitöitä.

Lisätty leikitys ja aktivointi auttaa arjessa, mutta ei näköjään niin paljoa, että Seppo pärjäisi poikkeustilanteissa. Alkaneen kierteen katkaiseminen on myös todella vaikeaa. Lisäavuksi tilattiin nyt Feliway-haihdutin, joka on joskus aiemminkin ollut käytössä (kts. tunnisteet) ja henkilökunta on kokenut, että ei siitä ainakaan haittaa ole ollut.

Asunnossa noin puolet pistorasioista on pystymallia ja puolet vaakaa, joten Feliway-pullolle piti ihan etsimällä etsiä paikkaa. Onneksi olohuoneen nurkasta löytyi sopiva vaakapistoke.

Vaikutuksia odotellaan.


Siellä se pöhisee.

Seppo meni heti hengittämään höyryjä: hyvä hyvä.

Feliwayn lisäksi tehtiin myös mukavampi hankinta: Kassiselle ja Sepolle ostettiin teltta, ettei heidän tarvitsisi olla kateellisia siitä, että monilla muilla blogikissoilla on sellaiset.

Kassinen asustaisi teltassa mielellään vaikka aina (jos sen vain saisi ulos).

Oikeasti teltta tuli lähinnä Seppoa viihdyttämään, että hänellä olisi vielä yksi asia lisää ajateltavaksi, jos karvojensyönti-into kasvaa suureksi.

Oo jo hiljaa siitä karvajutusta.

torstai 10. lokakuuta 2019

Neljä vuotta Kassista

Huomenna (kansainvälisenä tyttöjen päivänä!) Kassisen ja Sepon henkilökunta saa osakseen aivan erityistä kunniaa ja glooriaa. Tällöin on nimittäin vietetty täsmälleen neljä vuotta täti Kassisen arvokkaassa seurassa.

Kassinen ja parvekkeelta sisääntuotu kituva persilja-timjami-istutus juhlakukka.

Vai oliko se niin, että Kassinen on viettänyt neljä vuotta henkilökunnan seurassa? No, Kassisellehan se nyt on varmasti ihan sama, kummin päin asiaa tarkastellaan. Pääasia tietenkin on, että henkilökunta tarjoaa ruokaa, leikittää ja rapsuttelee, niin tällaisena juhlapäivänä kuin arkenakin.

Kassinen juhlistaa tulevaa merkkipäivää pureskelemalla huonekasveja. Aika tuhmaa, mutta eihän päivänsankarille voi olla pitkään vihainen. Ainakaan jos hän ei jälkeenpäin oksentele kasvinkappaleita satunnaisiin paikkoihin.

Eiiii älä syö.

tiistai 8. lokakuuta 2019

Paikalliset pikkueläimet päiväunilla

Eräänä päivänä pari paikallista pikkueläintä veteli sikeitä lähes taiteellisessa muodostelmassa. 

Toisen unet kuitenkin keskeytyivät, kun kolmas pikkueläin tuli kylään.

Sepon oli ihan pakko tulla vahtimaan tilannetta, vaikka Mati-mummo tuli tänne myös lähinnä vähän torkkumaan, rapsuteltavaksi ja hyvänä pidettäväksi sekä nauttimaan kissannappuloita. Kassinen ei jaksanut herätä; hänen puolestaan täällä saa käydä vaikka minkälaista vierasta, kunhan ne eivät häiritse häntä.

Aluksi Seppo yritti taas pelotella mummoa (tietenkin, tuhma kun on) ja tämä murisi hänelle muutamaan otteeseen. Onneksi elämä tasaantui taas nopeasti ja henkilökunnat saivat kahvitella rauhassa.

Kiitos Tuula kahdesta viimeisestä kuvasta!