perjantai 29. huhtikuuta 2022

Kassinen 12 vuotta

Täti Kassinen täytti eilen 12 vuotta! Mikä suuri ilo ja onni se olikaan! Hän on edelleenkin paras.

Tädit ovat arvostettuja ja arvokkaita.

Tädit saavat myös höpsötellä.

Juhlat pidettiin taas hyvin pienessä piirissä, mutta Kassiselle ne olivat juuri sopivan kokoiset. Täti söi kanajauhelihaa ja henkilökunta söi kakkua.

Korjaus: täti ja toverinsa söivät molemmat kanajauhelihaa.

Kassinen antaa kyllä vähän miinusta siitä, että herkkuruoka kaivettiin pakastimesta vasta syntymäpäivän aamuna, jolloin se ei ehtinyt sulaa aamiaiselle. 

keskiviikko 27. huhtikuuta 2022

Nojailu

Katsokaa, miten täti nojailee seinään! Norkoilee ruokapaikan edessä kuin jonkin sortin jengiläinen. Ei lupaa hyvää.

Varmasti miettii, miten parhaiten uhkailisi henkilökuntaa saadakseen herkullisinta mahdollista ruokaa.

maanantai 25. huhtikuuta 2022

Kevät

Karvainen herrasväki on nauttinut nyt monena päivänä parvekkeen iloista.

Siellä on katseltu lintuja ja siellä on pyydystetty kärpäsiä.

Tai siis täti Kassinen on pyydystänyt, kun on siinä hommassa paljon parempi ja tehokkaampi.

Henkilökuntakaan ei ole kummoinen kärpästen pyydystäjä mutta osaa sentään kuvata heidän parhaita puoliaan.

lauantai 23. huhtikuuta 2022

Pääsiäisspesiaali 2022

Viime vuoden pääsiäispostauksessa ei nähty Kassista ja Seppoa, joiden sijaan jutussa esiteltiin erilaisia pääsiäistipuja. Tänäkin vuonna tipupostaus oli valmisteltu, mutta sitten jutunteko myöhästyi ja pääsiäiset jäivät melkein kokonaan juhlistamatta. Tässä tiput nyt kuitenkin ovat: 

Tässä on iso punertava pääsiäistipu.

Tässä on pieni puunvärinen pääsiäistipu.

Tässä on jykevämuotoinen pääsiäistipu.

Tässä on harmaansävyinen pääsiäistipu.

Tässä on töyhdöllisiä pääsiäistipuja

Tässä on pääsiäistipun selkä.

Tässä on todella tyylikkäästi pukeutunut pääsiäistipu.

Tässä on pallomainen pääsiäistipu.

Tässä on hupullinen pääsiäistipu.

Tässä on hyvin yleinen pääsiäistipu.

Yllätys! Pääsiäisorava.

Tässä on uiskentelevia pääsiäistipuja.

Tässä on piilotteleva pääsiäistipu.

Kassinen ja Seppo palaavat  taas seuraavassa postauksessa. Luultavasti. Jos ovat kiltisti.

torstai 21. huhtikuuta 2022

tiistai 19. huhtikuuta 2022

Älypeli

Kuule Kassinen, tämä on ihmisten älypeli.

Ei Kassisten. Ei sovellu varpaat näitten palojen asetteluun.

Ja ei todellakaan voi nostaa niitä pois paikoiltaan!

Eikä niitä ole myöskään tarkoitettu suussa mussuteltaviksi.

Ei myöskään sitä sinistä palaa, ei ota. Menisitkö vaikka häiritsemään henkilökunnan toista puolta?

sunnuntai 17. huhtikuuta 2022

Seppo söi

Kassisen tädin siistin syömisen vastapainoksi esittelemme Seppo Johannes Virolaisen sotkut. Huomatkaa erityisesti taito levitellä ruokaa lautasen halkaisijaa pidemmälle. Tähän eivät varmaankaan kaikki kykene.

Joo joo oot söpö. Silti moititaan nyt. Ihan aiheesta.

perjantai 15. huhtikuuta 2022

Laatuaika

Jaahas, joku paikallinen täti on taas kerran änkenyt itsensä henkilökunnan ja tietokoneen väliin viettämään ns. laatuaikaa.

Ja nyt hän näköjään pahastuu suunnattomasti siitä, että kuvaaja kehtasi tulla häiritsemään. 

keskiviikko 13. huhtikuuta 2022

Halloween-postaus

Tässä on käytetty kuvia, joita henkilökunta suunnitteli käyttävänsä viime halloweenina. Niitä ei kuitenkaan uskallettu silloin laittaa, sillä herkimpien lukijoiden pelättiin näkevän painajaisia moisista, kun muutenkin oli pimeää ja mörköjä liikkeellä. Edetkää varoen!

Mutta itse asiaan: mitä veikkaatte, mitä löytyy Sepon pään sisältä? Korvien välissä on tietenkin pääasiassa ilmaa ja ehkä yksi herkkuraksu ja kaksi hyttystä, mutta mitä muuta.

Tässä on vaihtoehto yksi.

Ja tässä vaihtoehto kaksi.

Henkilökunta voi paljastaa, että pitää vaihtoehtoa yksi todennäköisimpänä tämän muppetin kohdalla.

maanantai 11. huhtikuuta 2022

Täti häiriköi

Kassisen täti katsoo usein asiakseen läjäyttää itsensä piirustuspaperin päälle ja häiriköidä/auttaa. Henkilökunta ei arvosta ja kuvasi videon, että myös blogin rakkaat lukijat voisivat tuomita hänen käytöksensä sopimattomana ja suurta ärsytystä aiheuttavana. Video (1 min 20 s) on nopeutettu. 

 

lauantai 9. huhtikuuta 2022

Täti syö

Seuraavaksi jännittävä kuvasarja aiheesta "Kassisen täti käyttää ravintoa elintoimintojensa ylläpitämiseksi."

Henkilökunta on tarjoillut lautaselle päivän mössön, joka näyttää tädille maistuvan.

Tässä täti koettaa saada imaistua suuhunsa tiettyä palasta, joka kuitenkin pakenee häneltä ja tippuu lautasen reunan yli.

Onneksi se on yhtä syötävä lautasen vierestäkin.

Ja onhan siellä näköjään muitakin tippuneita paloja, samahan ne on siistiä heti.

torstai 7. huhtikuuta 2022

Kriitiikki

Tiedetään, että oot aloittamassa jotain, mihin meitä ei olevinaan tarvita. Se on typerää.


Tähänkin käytetyn ajan oisit voinut käyttää silittelyyn.

tiistai 5. huhtikuuta 2022

Vanilliinisokeri

Eräänä aamuna Kassinen murtautui muoviroskia sisältävään astiaan. Hän yritti sinne monta kertaa ja aina henkilökunta poisti hänet, kunnes lopulta hän ehti löytää aarteen. 

Ja mikä aarre se olikaan!

Vanilliinisokeripurkin muovikansi.

Hän pureskeli kantta, nuohoutui siihen ja pyöri sen päällä, ihan kuin se olisi ollut jokin uusi kissanminttuhärpäke.

Henkilökunta on kaikki nämä vuodet laittanut rahaa leluihin, kun olisi riittänyt Xtra vanilliinisokeri 1,15 € / 225 g. Pöh.