sunnuntai 31. maaliskuuta 2024

Toivotus

Kassinen ja Seppo henkilökuntineen toivottavat iloista pääsiäistä!

 P.S. perinteinen pääsiäisspesiaali on ehkä tulossa, jos pääsiäistipuja vain osuu kameraan.


perjantai 29. maaliskuuta 2024

keskiviikko 27. maaliskuuta 2024

Murina-Sipuli

Elämä on palautunut uomiinsa. Ainakin suunnilleen. Muuten melko hyvä ja normaali paitsi mitä nyt Seppo taas alkoi ihan liikaa intoilemaan yhdestä vanhasta lelusta (video n. 10 s).



maanantai 25. maaliskuuta 2024

Palautuminen

Lääkepöllystä palauduttuaan Seppo lopetti vesikupissa uimisen ja alkoi epäillä, että Kassinen oli taas kerran vaihdettu johonkin tuntemattomaan tätiin. Lauantai-iltana hän hyökkäsi tädin kimppuun ja joutui viettämään yön arestissa makuuhuoneessa. Sunnuntaina aamulla hän jatkoi epäilevää pälyilyään ja henkilökunta yritti keksiä hänelle jotain mukavaa tekemistä: hän suostui vähän leikkimään, vähän etsimään raksuja älypeleistä, tekemään vähän temppuja ja niin edelleen, mutta aina lopulta tuo outo ja pelottava täti katkaisi hänen puuhansa.

Henkilökunta epäilee, että eläinlääkärissä oli käytössä jokin uusi desinfiointi- tai puudutusaine, sillä molemmilla kissoilla oli oudon rasvaisen näköiset etujalat. Rasva lienee ollut ällöttävän makuista, sillä kumpikin koetti pestä itseään ja lopetti parin lipaisun jälkeen. Lopulta henkilökuntakin koetti pyyhkiä Kassista puhtaaksi, mutta vailla suurta menestystä ja täti on yhä hieman likaisen näköinen. Onneksi Seppo nyt kuitenkin tuntuu tottuneen häneen taas!

Seppo etsii matolta herkkuja samalla kun pelottava tätimörkö katselee ikkunasta (ulos).

Kassisen pehmeästä päästä eläinlääkärireissun rasitukset onneksi poistuvat nopeasti.

Sepolla sisäinen rauha on aina pidempään hakusessa, mutta kyllä se taas tästä.

lauantai 23. maaliskuuta 2024

Eläinlääkärikertomukset

Kassinen ja Seppo kävivät eilen yhdessä eläinlääkärissä. Lääkäriin lähtö oli vaikeampi kuin koskaan ennen: täti laitettiin koppaan ensiksi ja melko helposti, mutta Seppo, joka aamulla harjoituksessa meni sisään nätisti pyydettäessä, veti hirmuiset kierrokset tädin kopituksesta. Hän venkuloi ja vääntyili ja yhdessä pakoyrityksessä raapaisi naarmun henkilökunnan nenään! 

Ensi kerralla täytynee Seppo laittaa ensin. 

Kassisen täti matkaa isommassa kopassa kakkaonnettomuuksien varalta. Hyvä, että matkasi, sillä sellainen nimittäin tapahtui taas. 

Kassisesta otettiin perus- ja munuaisverikokeet ja häntä kopeloitiin monin tavoin.
  • Painotilanne hyvä (4,4 kg), lihasmassa kohtalainen, symmetrinen.
    • Henkilökunta on tästä hyvin iloinen, sillä kuvitteli tädin laihtuneen enemmänkin.
  • Verikoetulokset olivat kaikki ihan ok, samanlaiset arvot kuin viime elokuussa edellisissä kokeissa, eli munuaistulokset normaalin ylärajalla. Jatketaan samaan malliin ruokavaliota.
    • Varsinainen verikokeen otto ei mennyt niinku Strömsössä: hoitaja sai oikeasta etujalasta yhden putkellisen verta ja ei enempää, vaikka olisi pitänyt saada kaksi putkellista. Kokeiltiin sitten kaksi kertaa vasemmasta etujalasta ja ei mitään, ja uudelleen oikeasta ja ei vieläkään. Lopulta paikalle tuli toinen hoitaja, joka sai valutettua puuttuvat veret samalla, kun ensimmäinen syötti tädille herkkutahnaa. Kassinen sai suuret kehut kärsivällisyydestä ja kiltteydestä. Henkilökunta olisi itse jo kiljunut, jos olisi yhtä monta kertaa joku pistänyt ja ronkkinut suonia.
    • Uusintaverikokeet n. 6 kk kuluttua, jos ei mitään muutoksia ilmene.
  • Kassiselta löytyi silmävaiva! Hänen oikea silmänsä on ollut hyvä kulmahampaan poiston jälkeen, mitä nyt joskus harvoin on esiintynyt päivän kestävää siristelyä, jota on lääkitty kostutustipoilla. Nyt hän sitten kehitti siristelyn eläinlääkäripäiväksi, mikä oli kovin kätevää. Silmä värjättiin taas, mutta onneksi haavoja ei silmän pinnalta löytynyt, vain turvotusta ja punoitusta.
    • Hoitona silmätippa Oftan Akvakol 10 päivän kuurina ja kosteuttavaa tippaa mukaan kuurin ajan ja sen jälkeen. Ei tarvitse kontrollia, jos menee ohi.
  • Henkilökunta kertoi eläinlääkärille Kassisen muuttuneesta käytöksestä, eli siitä, että hän esimerkiksi tulee nyt usein ihmisen syliin, vaikkei koskaan ennen ole tullut. Eläinlääkäri paineli läpi tädin selän ja sieltä löytyi lannerangan keskivaiheilta kipeä kohta.
    • Hoitona kipulääke Metacam kahden viikon kuuri, sitten tarpeen mukaan. Katsotaan, muuttuuko käytös lääkkeen aikana. Voi olla nivelrikkomuutoksia tai sitten vain venähdys. Ei kannata röntgeniä ottaa nyt, hoito olisi sama. Kuvan voi ottaa jos tilanne pahenee ja kipulääkevaihtoehtojakin on, jos on tarve.

Onneton, kiusattu täti valmiina lähtemään kotiin molemmat etujalat käärittyinä. Hän pääsi kotiin kaksi ja puoli tuntia ennen Seppoa.
 
Tässä on kuva vielä torstailta: ei minkäänlaista silmäongelmaa, vain ärtymystä kuvaajaan.

Takaisin perjantaihin: odottelua ja synkronoitua kameraan katsomattomuutta.


Seppo Johannes Virolainen kävi läpi hammasröntgenin ja hammaskivenpoiston.  Hänen purukalustostaan oli huonoja uutisia, mikä ei yllättäne ketään.
  • Hammaskivi poistettu.
  • Ylähammas 207 syöpynyt, otettava pois.
  • Kulmahampaille Sanos-käsittely
  • Alakulmahampaissa kiinnityskudoskato 30 %, ikenen vetäytymistä ja syvät ientaskut.
    • Eläinlääkäri suositteli alaetuhampaiden poistoa, sillä se "voisi hidastaa kulmahampaiden kiinnityskudoskatoa, kun tasku kulmahampaan ja etuhampaan väliltä poistuu." Voi myös olla, ettei poisto auta.
  • Jatkossa hammaskiven poisto puolivuosittain kulmahampaiden takia.
    • Kokeiluun ikeniin levitettävä maitohappobakteeri parodontiitin hillintään kulmahampaiden ympärille.
    • Todennäköisesti kulmahampaiden poisto tulee kuitenkin jossain vaiheessa vastaan, mutta ne yritetään säilyttää niin pitkään kuin mahdollista.
Sepolle varattiin syöpymä- ja alaetuhampaiden poisto kuukauden päähän. Voi otusrukkaa!

Seppo kotona, hieman sekavuutta ilmassa.

Tai oikeastaan kotiin tuli jonkinlainen pesukarhu. Taisi olla hyvät lääkkeet, sillä Seppo uitti antaumuksella varpaitaan vesikupissa koko illan ja yön (video n. 15 s). 


torstai 21. maaliskuuta 2024

Perjantain ohjelma

Tämä tunnetusti nerokas parivaljakko menee huomenna yhdessä eläinlääkäriin. Sepolla on ohjelmassa hammasröntgen ja hammaskivenpoisto ja hänen tädillään verikokeita.

Seppo on sattumoisin myös onnistunut kehittämään itselleen runsaahkon aknen, jota toivottavasti voi joku samalla vilkaista.

tiistai 19. maaliskuuta 2024

Välinäytös, taas

Henkilökunnan allekirjoittanut puoli sai taas viikonloppulomailla herra Pablon kanssa. Kiitämme lenkkiseurasta!

Kiitämme frisbeeseurasta.
 
Kiitämme päiväuniseurasta.

Kiitämme aamuhalauksista.

Moitimme suuresti kakansyöntiä lenkillä mutta kiitämme kuitenkin kauniista lenkillelähtölaulusta (video n. 15 s).


sunnuntai 17. maaliskuuta 2024

Arvostelija

Lumi on kaatanut pensasaidan ja keittiöstä näkee hyvin kävelytielle. Kassisen täti istuu iltaisin pöydällä paheksumassa ohikulkijoita, naapureita ja naapureiden maaliskuisia jouluvaloja.

Seppo on usein tätinsä seurana muttei osaa ilmentää samanlaista pettymystä kanssaeläjien kaikista toiminnoista.

perjantai 15. maaliskuuta 2024

Tapahtumasarja

Kassisen täti sai lahjaksi muutaman pussin tällaista senioriruokaa. Se on hänen mielestään hyvää, joskin tapansa mukaan hän usein syö vain puolet annoksestaan kerralla ja jättää loput lautaselle myöhempää ateriointia varten.

Sepon mielestä Kassisen ruoat ovat yleensä ällöttäviä ja ne saavat olla rauhassa. Tämän jämät hän kuitenkin kävi kiireellä hotkimassa pois!

Tässä Kassinen miettii, minne hänen ruokansa katosi.

keskiviikko 13. maaliskuuta 2024

Tilaisuus III

Seppo menee yhä rohkeammin äksyn tätinsä viereen päiväunille. Täti voi kyllä näyttää pahastuneelta, mutta sehän ei haittaa!

Varuillaan voi kuitenkin hetken olla.

Tässä kuvassa Kassinen nousi korjaamaan asentoaan, jolloin Seppo levisi kuin pullataikina. Täti törötti pedin laidalla aikansa ja miettiä vaihtoehtojaan, mutta lopulta asettui takaisin viereen. Hän on todellakin pehmentynyt!

maanantai 11. maaliskuuta 2024

Keskeytys

Miksi täti noin myrtynyt?


Oliko hyvä sepontappoleikki ennen kuin henkilökunta tuli kuvaamaan ja pilaamaan sen?

lauantai 9. maaliskuuta 2024

Vastaanottokomitea

Henkilökunta palaa kotiin ja joku on uskollisesti odottamassa.


Seppo. Tietenkin.

Henkilökunnan ehtiessä tuulikaappiin asti näkymä on tämä. Ikinä ei tiedä, haluavatko he tervehtiä vai yrittää paeta ulos suureen maailmaan.

torstai 7. maaliskuuta 2024

Tilaisuus II

Toisella kertaa hellyydenkipeä Seppo älysi asettua tätinsä vähähampaisemmalle puolelle.

Siinä hän oli onnellisesti toista tuntia!

tiistai 5. maaliskuuta 2024

Tilaisuus

Kassisen tädin nukkuessa Seppo on mennyt parkkeeraamaan ahterinsa hänen eteensä.

Saattaa tätiä vähän ärsyttää kunhan hän herää.

sunnuntai 3. maaliskuuta 2024

Röyhkeyttä

Täti on nykyään hirmuisen margariininhimoinen.

Näissäkin kuvissa hänet piti napata kiinni ettei olisi koko pää ollut rasiassa.

Hän ei ole myöskään mitenkään laatutietoinen: kaupan halvin margariini on yhtä varastettavaa kuin hienommatkin merkit.

perjantai 1. maaliskuuta 2024

Myöhemmin

Ei Seppo, sinä et ole lähdössä mihinkään. Paitsi nyt kuun lopussa menet eläinlääkäriin ronkittavaksi ja tätikin kuule tulee mukaan. Eikö ookin hienoa!