keskiviikko 28. lokakuuta 2020

Häntä II

Tässä harvinaisessa kuvassa Kassinen on säikähtänyt Sepon sekoilujen aiheuttamaa ryminää ja kasvattanut häntänsä kaksinkertaiseksi!


maanantai 26. lokakuuta 2020

Häntä

Seppo hei, muistatko että omistat hännän? Se on nyt vähän vaaravyöhykkeellä. 

lauantai 24. lokakuuta 2020

torstai 22. lokakuuta 2020

Teipinsyöjä

Henkilökunta piti keittiön seinällä paperilappua teipattuna. Sitä Sepon karvaseurantaa, johon henkilökunta merkkaili hänen kanssaan tehtyjä aktiviteetteja. Karvaseuranta loppui vähin äänin elokuun loppupuolelle, sillä Seppo oli siinä vaiheessa kauttaaltaan karvainen ja suht' tasapainoisen oloinen. Täytetty lappu pidettiin kuitenkin seinällä muistutuksena siitä, että seurantaa voisi jossain vaiheessa jatkaa.

Lappu pysyi seinällä aika hyvin ja aika pitkään, mutta maanantaina maalarinteipit lapun kulmissa olivat pettäneet ja se oli tippunut alas. Henkilökunta löysi kaksi teippiä seinältä ja kahta ei löytynyt mistään.

Oli tosi hyvää teippiä.

Tai siis en sano että söin ne mut jos oisin syönyt niin olis ollut tosi hyvää.

Ei jaksa enää miettiä tätä teippijuttua. Kävin jo kakkimassakin ja taisin sulattaa ne teipit ihan hyvin. Ootko muuten jo kertonut niille kuvitteellisille nettikavereille että oon taas kaljuuntumassa?

tiistai 20. lokakuuta 2020

Aiottua pitempi parvekeulkoilu

Eräänä iltana viime viikolla henkilökunta katseli tv-sarjaa suoratoistopalvelusta (kera herkkujen) ja Kassinen mieluili parvekkeen oven vieressä selkeästi haluten hieman ulkoilla. Ovi oli kiinni, koska ilmat ovat jo aika viileät, ja henkilökunta halusi keskittyä ohjelmaansa ilman ylimääräisiä tärinöitä. Lopulta, Kassisen jatkaessa mieluiluaan, henkilökunta kuitenkin heltyi ja päätti laskea tämän vähäksi aikaa parvekkeelle. Ja ovi laitettiin perässä kiinni, koska kylmyys! Kassinen päästettäisiin hetken kuluttua takaisin sisälle, henkilökunta ajatteli.

Taisitte jo arvata, mitä seuraavaksi tapahtui.

Henkilökunta katsoi koko jakson herkeämättä loppuun asti (kesto n. 50 minuuttia), koska kyseinen sarja yleensä ja tämä jakso erityisesti oli niin hyvä ja jännittävä. Jakson katsomisen jälkeen tavaroita alettiin kiikuttaa takaisin keittiöön ja Seppo pinkaisi mukaan, koska hänellä oli taas nälkä. Ruoan sijoittaminen karvaisen herrasväen lautasille laitettiin jo alulle, kunnes heräsi kysymys: Missä olikaan Kassinen? Eikö myös hän halunnut ruokaa?

Voi ei, Kassis-rukka!

Parvekkeen ovi avattiin ja sieltähän Kassinen pinkaisi takaisin sisälle! Ulkoilu olikin venähtänyt paljon aiottua pidemmäksi!

Onneksi Kassisen turkki on paksu ja tuuhea, ja lämpötila ulkona oli vielä sentään useita asteita plussan puolella. Seppo-rukka ohuine aluskarvoineen olisi tuossa ajassa kuitenkin jäätynyt jo kalikaksi!

Kassinen ei arvosta unohdetuksi tulemista.

sunnuntai 18. lokakuuta 2020

Eräs karvapallo-oksennus

Kassinen oli oksentanut karvapallon toissayönä. Ikävää, muttei mitenkään huolestuttavaa. Niitä nyt vain joskus tulee.

Paitsi että Kassinen oli oksentanut karvapallonsa olohuoneen nurkan kiipeilypuusta. Oksennusta oli puussa kolmella eri tasolla. Oksennusta oli tietenkin myös puun alla, jossa kiemurteli tietokoneen tarvitsema jatkojohto. Kylläpä on mukavaa heti aamutuimaan pestä kiipeilypuuta, lattiaa ja jatkojohtoa. 

Oksennuksen irrottamiseen jatkojohdon pistorasioista henkilökunta suosittelee paperin lisäksi myös vanupuikkoja ja silikonisia hammasväliharjoja. Oli ihmishammaslääkäri ihan oikeassa kun sanoi, että hammaslanka ei riitä ja hammasväliharjat ovat tarpeellisia puhdistusvälineitä.

Kiipeilypuusta oksennettuaan Kassinen oli hypännyt työpöydälle. Siinä hän oli oksentanut vähän lisää. Tietokone oli juuri tuolloin unohtunut illalla keittiöön - mikä uskomaton onnenpotku - eli Kassinen oli valinnut kohteekseen kirjaston kirjan. 

Kiitos kirjastolle, joka on kaukonäköisesti muovittanut kirjojensa kannet. Kirja tuli 99-prosenttisesti puhtaaksi. Käytämme palveluitanne myös tulevaisuudessa, vaikka ette sitä varmaan haluakaan.

Kassinen hankkimassa lisää oksennettavaa.

perjantai 16. lokakuuta 2020

Vihje

Aukasin ruokakaapin oven tälleen hienovaraisena vihjeenä, että voisit alkaa tarjoilla jotain.

 

keskiviikko 14. lokakuuta 2020

Teeri

Kassisella ja Sepolla kävi vieraana Hero-pikkuserkun mamma, joka toi todella jännittäviä tuliaisia.

Pussillisen pieniä, tuoreita teerenhöyheniä!
!
Kassinen oli aivan hurmaantunut (video n. 37 s).


Hienolle herra Hermeliinille suuret kiitokset siitä, että hän niin anteliaasti jakoi jahtisaaliinsa Kassisen ja Sepon kanssa!


P. S. Video ei nyt näy mobiiliversiossa, pitää klikata internetversioon sivun alalaidasta.
 

maanantai 12. lokakuuta 2020

Viisi vuotta Kassista

Eilen vietettiin jälleen juhlapäivää. Kuluneeksi tuli nimittäin kokonaiset viisi vuotta siitä, kun Kassinen muutti samaan talouteen henkilökunnan kanssa. Saa onnitella kaikkia osapuolia.

Kassinen vietti osan juhlapäivästään evakossa omassa rauhassaan, sillä juhlavieraaksi kutsuttu serkku oli vähän liian villillä tuulella hänen makuunsa.

Seppo nautti vieraasta ja tarjoiluista, joita annettiin aika avokätisesti.

Kassinen nukkui myös kakkutarjoilun yli...

...mutta se ei haitannut, sillä hän löysi herättyään yhden lautasen, jolta hän päätti omin luvin nuoleskella kermat. Juhlapäivän vuoksi se hänelle sallittiin.

lauantai 10. lokakuuta 2020

Salakuvat

Kissakuvien puutteessa ratkaisu on tietenkin salakuvata pahaa-aavistamatonta Seppoa.

Hän ei ehkä ole parhaimmillaan näin, mutta mitäpä tuosta.

Lukijat saavat janoamaansa sisältöä ja henkilökunnan ei tarvitse maksella Sepolle kuvauspalkkioita.

Hyvä ratkaisu, pitänee salakuvata Kassistakin.

Kaksinkertainen säästö.

torstai 8. lokakuuta 2020

tiistai 6. lokakuuta 2020

Tilhiaika

Siis mitä tuolla on?

 
Näätkö, on taas paljon noita yksiä kilisijöitä.

Joo kiitti Seppo, henkilökunta ei oiskaan koskaan nähnyt niitä ilman sinun apuasi.

On ne aika kivoja.

Kilisijät ja kilisijöitten ruokailutavat ovat kyllä jännää seurattavaa niin ikkunasta kuin lähempääkin.

Lukijat varmaankin hoksasivat nyt, että henkilökunnalla on taas kissakuvien puutetta.

Aukkoa paikataan siis väliaikaisesti muilla asioilla, mutta koetetaan palata Kassiseen ja Seppoon taas ylihuomenna.

perjantai 2. lokakuuta 2020

Sepon uusi lelu

Eräänä iltana henkilökunta havaitsi suureksi harmikseen, että Seppo on alkanut taas pureskella karvojaan. Etujalkoihin oli ilmestynyt jo muutama karvattomampi kohta. Tämä kertoo tietenkin siitä, että Sepolla on taas tylsää ja henkilökunta ei leikitä tarpeeksi! 

Vanhat lelut ja leikit eivät enää kiinnosta, joten henkilökunta nöyrtyi ostamaan uuden huiskalelun Mustista ja Mirristä. Tällä kertaa kaupasta kannettiin kotiin vähän tavallista kalliimpi viritys, jossa on viisi erilaista irtopäätä, kussakin erilainen härpätin.

Setissä on karvamato, sulkanippu, hiirulainen, sulkakäärme ja kilinäpallo sulilla.

Kassinen et voi syödä sitä noin. Päästä irti.


Seppo kiinnostui huiskasta välittömästi, metsästi sulkakäärmettä ja saatuaan sen kiinni murisi ja suhisi kaikille, varsinkin Kassiselle. Hyvän lelun merkki! Huiskan kanssa riehuttiin pitkälle iltaan ja lopulta se laitettiin talteen keittiön astiakaapin ylähyllylle Sepon ulottumattomiin, mikä oli virhe, sillä henkilökunta heräsi yöllä astioiden kilinään.

Sepon uusi suosikki!

Hän on ihan fiiliksissä.

Seuraavana päivänä Seppo jätti murinat ja sihinät vähemmälle, mutta leikki sulkakäärmeellä edelleen yhtä innostuneesti. Jos ja kun Seppo joskus huiskaan kyllästyy, vaihdetaan uusi pää tilalle.

Jostain syystä Kassinen hurjistuu näiden lelujen yhteydessä tavallista enemmän Sepon riehumisista. Hän ihan villiintyy ja hakemalla hakee tappelukaveria.

Varo Seppo tätiä!

Hui kauhistus!

Kassinen rankaisee!

Onneksi Seppo saa kiemurreltua irti.

Kassinen jatkaa vain.

Seppo haluaisi katsella lelujaan mutta hän haluaa tapella.

Eipä siinä Sepolla sitten ole mitään vastaansanomista.

Hänen on vain juostava karkuun.

Siinä hän pakenee ohut häntäsiima pystyssä!