torstai 30. maaliskuuta 2023

Kevyempi suu

Seppo Johannes Virolainen kävi tiistaina poistattamassa huonot hampaansa. Lisäksi häneltä oli otettu pois hammaskivi ja ientaskuille tehty jokin henkilökunnalle tuntematon sanos-käsittely, joka varmasti on hyvästä. Hammaslääkäri oli työskennellyt hänen kimpussaan puolitoista tuntia ja yhteensä hän vietti lääkärissä nelisen tuntia, sillä tällaisen operaation jälkeen häntä pidettiin mielellään heräämössä pidempään.

Aamulla harjoiteltiin taas koppaan menoa, mikä sujui hienosti. Valitettavasti lähtö lääkäriin oli vasta iltapäivällä, jolloin henkilökunnan piti auttaa työntämällä takapuolesta.

Automatka Kivuttomalle vietettiin tavalliseen tapaan naukumisen ja tärisemisen merkeissä, mutta onneksi matka ei ole kamalan pitkä.

Lääkäristä mukaan tuli koppa, joka näytti sisältävän lähinnä punaisen viltin. Hoitaja kuitenkin vakuutti, että sisällä on jossain myös kissa.

Kotona potilaan pitäisi ensimmäiset päivät syödä sileää, pehmeää puuroa ja k
ipulääkettä hänelle annetaan neljästä kuuteen päivään. Seuraavat pari viikkoa hänen suutaan pitäisi myös huuhdella kaksi kertaa päivässä, ettei poistokohtiin tartu ruokaa. Ensimmäisenä päivänä huuhtelu ei kyllä todellakaan onnistunut, mutta onhan tässä vielä aikaa harjoitella. Viimeisenä päivänä varmaan sujuu.

Tulevaisuudessa Sepolta pitäisi pestä hampaita, etenkin alakulmahampaita, tehokkaasti, sillä se auttaa ientaskuongelmiin vaikkei syöpymiä estäkään. Kontrolliröntgeniä ja hammaskiven poistoa suositeltiin vuoden päähän.

Potilas Virolainen on kotona fyysisesti joskaan ei henkisesti. Hän valui toisesta päästä pissiä ja toisesta päästä kuolaa, joten ensimmäiset puolitoista tuntia hän pysyi vangittuna kopassa. Koppaa puolestaan pidettiin sängyssä peiton alla, että hän pysyisi lämpimänä.

Vapauden tullen potilas söi velliä. Yön hän vietti makuuhuoneessa sängyn alla piilossa.

Seuraavana aamuna hän oli jo normaalin oloinen, joskaan velli ei oikein maistunut.

Tänä aamuna potilas Virolainen haluaisi jo oikeaa ruokaa eikä mitään velliä, ja ruoasta kiihkotessaan hän häiritsi iäkästä tätiään.

tiistai 28. maaliskuuta 2023

Päiväohjelma

Seppo menee tänään hampaidenpoistoon eläinlääkäriasema Kivuttomalle. Alun perin kaikki hammaslääkäriajat venyivät jonnekin toukokuulle, mutta onnekkaasti tälle päivälle tulikin peruutusaika, jonka henkilökunta nappasi Sepolle.

Aika on iltapäivällä kahden jälkeen ja Sepon saa noutaa vähän ennen kuutta.  Toivottakaa hänelle onnea!


Seppo hei, mitä luulet: loppuuko hampaidenpoiston myötä tuo typerä hännänimeskely, mitä joskus edelleen harrastat?


Ei ole typerä minun harrastus.

sunnuntai 26. maaliskuuta 2023

perjantai 24. maaliskuuta 2023

Matosta on moneksi

Kuka siellä maton alla noin leikkii ja riehuu? Onko se jonkinlainen villitäti?

Taitaa olla, kun Sepot pysyvät visusti piiloissaan.

keskiviikko 22. maaliskuuta 2023

Projekti

Et kai Seppo taas jatka sitä purkuprojektia (video n. 30 s)? Eikö muka oo mitään kehittävämpää tekemistä?



 

maanantai 20. maaliskuuta 2023

Kademieli

Kas, Kassisen täti on harhautunut syliin! Onpa mukavaa.

Kovin kauaa täti ei ehtinyt sylissä olla ennen kuin paikallinen kateuseläin Seppo tuli häiritsevästi toljottamaan. Syli on olevinaan vain hänen paikkansa.

Kahta ei tällä tyylillä mahtuisikaan.

lauantai 18. maaliskuuta 2023

Sepon hammasröntgen

Seppo Johannes Virolainen kävi viikolla hammasröntgenissä. Sieltä paljastui inhottavia yllätyksiä.

Menin ihan ite kotona koppaan ja kiitokseksi sain inhottavan autokyydin tyhmään paikkaan.

En voi hyvin.

Seppo vietti eläinlääkärissä noin puolitoista tuntia, jona aikana häntä kuvattiin ja hänen suutaan ronkittiin jonkinlaisilla välineillä. Diagnoosiksi hän sai hammassyöpymän, kotiinviemisiksi hammaskartan ja alustavan kehotuksen seitsemän hampaan poistosta. Eläinlääkäri lähettää ensi viikolla tarkentavaa sähköpostia.

Kamalaa ajatella, että hänellä on suussaan kipeitä hampaita, ja henkilökunta ei ole huomannut.

Hän on taas kotona.

Ottaisin ruokaa kiitos. Oon jo ihan hereillä.

torstai 16. maaliskuuta 2023

Harjoitus

Hei täti, ollaanko me menossa jonnekin yhessä? Ollaanko?


Vai onko tää joku huijaus?

Kyseessä on huijaus siinä mielessä, että vain Seppo on menossa iltapäivällä läpivalaisemaan purukalustonsa.

tiistai 14. maaliskuuta 2023

Kysymys

Hei täti.

No mitä?

Jos saat erivapauden syödä eteisessä, niin voisitteko mitenkään olla rallittelematta lautasen päältä?

Ei.

sunnuntai 12. maaliskuuta 2023

Vaihtoehtoja

Kassisen täti pitää telttailusta, joten kissojen teltta nostettiin sohvalle karvaviltin päälle.

Mukavan pehmoisen piilopaikan piti olla vain Kassisille, mutta tässä kuvassa hän on tyrmistynyt siitä, että teltta on varattu.

Mitä täti edellä, sitä Seppo perässä.

Henkilökunta laittoi sohvalle korin houkutellakseen Sepon siihen, ja sehän toimi! Tässä yhteiskuvassa Kassinen on teltan sisällä ja kaikki ovat tyytyväisiä.

Paitsi joskus käy näin.

perjantai 10. maaliskuuta 2023

Talven jälkeen

Onko kiva päästä pitkästä aikaa parvekkeella käymään? Varmaan on! Mitäs Seppo mietit tästä?


Vähän kylmä on. Ja joku on rytännyt matot. En minä.

keskiviikko 8. maaliskuuta 2023

maanantai 6. maaliskuuta 2023

Lahjonta II

Kassisen ja Sepon toinen lepyttelylahja oli ns. höpötatti, joka on ilmeisesti ollut kissakotien villitys joskus jouluna 2017. Henkilökunta harkitsi tatin ostoa silloin, mutta näköjään muutama vuosi siihen meni.

Täti haluaa tatin ja arvelee saavansa sen taputtelemalla Seppoa.

Seppoakin kiinnosti, mutta loppujen lopuksi tatti jäi tädin tuliaiseksi.

Kassinen leikki lelulla yhden iltaa ja oli soveliaan sekaisin. Kuvan yläreunassa Seppo hieroo naamaansa tatin taustapahviin, mikä on hänen tapansa nauttia minttuleluista.

lauantai 4. maaliskuuta 2023

Lahjonta

Karvainen herrasväki joutui taannoin pärjäämään muutaman päivän vain puolikkaalla henkilökunnalla.


Korvaukseksi he saivat tuliaisena uuden maton. Artulle ja Lupsulle on vähän aiemmin tullut samanlainen.

Tässä matossa tuntuu olevan tismalleen samat ominaisuudetkin: joskus on raksuja, mutta saisi olla useammin ja enemmän. Sepon mielestä henkilökunta olisi voinut hankkia runsasraksuisemman versio, mutta noin muuten matto on oikein hyvä.

Uniominaisuudetkin ovat loistavat.

torstai 2. maaliskuuta 2023

Arkipäivä

Joskus sitä aina miettii, mitä nämä tekevät päivisin. Vastaus ilmeisesti on, että asuttavat omaa kerrostaloaan. Lisäksi eräs Hyvin Tuhma Sipuli räpelöi (video n. 45 s).