sunnuntai 20. lokakuuta 2024

Sisällön puutetta

Henkilökunta ei keksi mitään järkevää sisältöä tämän päivän postaukseen, joten tässä Pieni Sepontunnistusopas, jota voi käyttää seuraavalla videolla (15 s, kaksinkertainen nopeus) varpaankynsiään lyhentävän eliön tunnistamiseen.

 

perjantai 18. lokakuuta 2024

Vankilaan

Nauti nyt Seppo vielä viimeisistä raittiin ilman henkäyksistä, ennen kuin joudut suljetuksi sisälle seuraaviksi kuukausiksi.

Ja ei, syksyn viimeisiä ampiaisia ei oteta mukaan vaikka ne kuinka pyrkivät sisään.

keskiviikko 16. lokakuuta 2024

Kakkakuulustelu

Miten menee Sipulilla kakkajutut?

Ihan hyvin.

Jos saan tarpeeks erikoiskastiketta ruokaan niin hyvä kakka on. Paitsi joskus on ollut liikaa erikoiskastiketta. Ja joskus liian vähän. Mutta suurimman osan ajasta hyvä.

maanantai 14. lokakuuta 2024

Yhdeksän vuotta Kassista

Jälleen on vietetty juhlapäivää!

Viikonloppuna tuli kuluneeksi tasan yhdeksän vuotta siitä, kun tant Kassinen saapui henkilökunnan elämää sulostuttamaan.

Mitään erityisiä juhlia ei vietetty, varsinkin kun henkilökunta unohti tarkan tulopäivän ja se meni ohi ihan huomaamatta. Tavallista ruokaa vain tarjottiin ja tavallisia leikkejä vaan leikittiin.

Kyllä on ammattitaidotonta touhua taas!

Täti pääsi sentään terassille, kun oli kaunista ja aurinkoista.

Hän sai jopa nauttia vain omasta seurastaan, sillä siellä oli Sepolle liian kylmä.


Täti ihmetteli kalusteiden puutetta mutta toivottavasti hänellä oli silti mukavaa.


Tulisin nyt sisään kiitos.

lauantai 12. lokakuuta 2024

Toive

Olipa kerran henkilökunta, joka leipoi puolukkapiirakan, ja täti, joka yritti järjettömän itsepäisesti syödä sen. Piirakan mentyä jääkaappiin täti asettui leivinliinalle mököttämään. Ehkä sen alle joskus ilmestyy uusi leivonnainen.

torstai 10. lokakuuta 2024

Siirtymä

Täti Törö on siirtynyt viettämään uniaan makuuhuoneessa. Häiritseeköhän olohuoneen seinällä puhaltava masiina häntä tuulellaan? Pitikin sellainen mennä hankkimaan!

Seppoa ei tuuli haittaa, sillä sillä on esteetön pääsy toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.

tiistai 8. lokakuuta 2024

Yöjuoksulla

Seppo-rukka oli viime yönä ihan sekaisin, kun henkilökunta kävi yöllä ulkona katsomassa taivasta. Hän pyöri jaloissa ja kurisi ja kuvitteli, että oli aamu, ja tuntui tavattoman pettyneeltä, kun henkilökunta meni vain takaisin nukkumaan.

Tai no, sai hän täteineen sentään runsasta yöpalaa, niin että ei liian pettynyt tarvitsisi olla.



sunnuntai 6. lokakuuta 2024

Seuranpito

Joskus henkilökunta miettii, onko heistä enemmän iloa vai harmia toisilleen, mutta eivät he kai hakeutuisi samaan sänkyyn nukkumaan, jos kokemus olisi vain miinusmerkkinen.

perjantai 4. lokakuuta 2024

Loukku

Täti kärpäsloukku elää parasta elämäänsä.

Hän ottaa aurinkoa ja odottaa lähelleen erehtyviä pieneläimiä ja mahanrapsuttajia, joihin tarttua kiinni koukkukynsillään.

keskiviikko 2. lokakuuta 2024

Pumppu

Kassisen ja Sepon seinälle asennettiin eilen jonkinlainen uusi mööpeli.

Seppo valvoi asentajaa koko ajan lähietäisyydeltä ja yritti muun muassa syödä tämän teippiä. Hänen tätinsä oleskeli aluksi saunassa omassa ylhäisessä yksinäisyydessään, mutta tuli sittemmin myös tarkkailemaan elintilansa muutoksia.

Seppo torkkui tunteja tynnyrin päällä ja roikotteli ohuita raajojaan asentajaan päin.

Samaan aikaan hieman kauempana täti tarkkaili Seppoa, joka tarkkaili asentajaa. Liian tuttavallinen ei sovi olla.

maanantai 30. syyskuuta 2024

Unelmien täyttymys

Tässä lukijoille todiste siitä, että onnettomasti vinkuva eläin on päässyt kodinhoitohuoneeseen. Ovatko lukijat onnellisia? Oletko Seppo nyt onnellinen? 

Oon. Oon myös kakannut paljon eikä ole enää pylly kipeä.

lauantai 28. syyskuuta 2024

Leijonakuningas

Seppo ja tätinsä leikkivät jotain piirileikkiä takan päällä ja lopulta täti pudotti Sepon alas.


Voittajan on helppo olla tyytyväinen itseensä.

torstai 26. syyskuuta 2024

Kallis kakkajuttu

Tiistaina Seppo meni kakalle ja huomasi, että kakka ei tullut ulos. Seppo yritti kaikilla hiekkalaatikoilla ja lattioilla ja pedeillä, saaden tuotettua vain ruskeaa nestettä. Hän myös oksenteli pinnistellessään.

Epäonnistuneet kakkausyritykset jatkuivat ja Seppo oli kipeän oloinen, joten henkilökunta soitteli viiden aikaan päivystävälle eläinlääkärille pestessään lattioita. Lääkäri ehdotti peräruisketta, jonka voisi joko antaa itse kotona tai sitten kissa voisi tulla klinikalle. 

Seppo oli saapuessaan päivystyksen ainoa asiakas ja pääsi heti käsittelyyn. Hän sai peräruiskeen ja vartin päästä eläinlääkäri puristi hänestä ulos valtavan ison kakan. Lopuksi hän kävi vielä röntgenissä, jossa todettiin, että suolessa on vain pieni kikkare jäljellä ja se tulee varmasti itsestään ulos, ja häneen piikitettiin kipulääke ja pahoinvoinninestolääke. Kiitos ja hei hei.

Sepon kakan hinnaksi tuli 175 euroa. Olisi pitänyt pyytää se mukaan.

s
Vähän oli kakka jumissa ja siitä hyvästä kidutettiin.

Pylly on kipeä nyt.

Kotona Seppo oli selvästi helpottunut. Hän oli aivan kakassa, joten hänen koko takaosansa pestiin. Vapautuessaan kylpyhuoneesta hän oli ylen iloinen ja hurisi vain. Hän valui vielä yöllä vähän kakkaa, mutta onneksi tuntui olevan muuten oma itsensä ja söi ja joi ja pissi. Kannattava reissu siis!

Tikkujalat ihan märkinä, mutta eivät enää kakanruskeina.

Kauhea jano hänellä oli.

Eläinlääkäri suositteli Sepolle Levolacin säännöllistä käyttöä, että enää ei tarvitsisi käydä päivystyksessä kakkaamassa. 

Päivystyskyydistä iso kiitos Herra Pablon henkilökunnalle!


tiistai 24. syyskuuta 2024

Kylmenee

Talvi koittaa Sipulille. Ehkä hän tekee aiheesta musikaalia (videolla n. 30 s äänen availua).


perjantai 20. syyskuuta 2024

Kahdeksan vuotta Seppoa

Seppo on täsmälleen tänä päivänä tullut viettäneeksi yhteistä elämää henkilökuntansa kanssa jo kahdeksan vuotta!

Uskomatonta.

Seppo on juhlistanut merkkipäivää järjestämällä kuninkuusravit parina viime yönä. Täti osallistui niistä ainakin toiseen, ja lopuksi sitten painittiin ja kiljuttiin.

Monet ooppera-aariat on henkilökunta lisäksi saanut kuulla tällä viikolla sekä päivisin että öisin. Repertuaarissa oli joko Taikahuilu ja Sevillan parturi tai sitten ei.

Kuvassa Seppoa pussaillaan merkkipäivän kunniaksi.

Vähempikin riittäisi.

P.s. ilmeisesti syksy on villiintymisen aikaa, koska tant Kassinen on ollut jostain syystä myös normaalia aktiivisempi.

keskiviikko 18. syyskuuta 2024

Valtaus

Seppo kuule, henkilökunnan tuoli oli se.

Ei voi vain lössähtää muiden tuoleille tuolleen. Saattaa vaikka tulla päälleistutuksi.

Voit olla söpö ja onnellinen mutta sepoilla omat tuolit on. Pois nyt vaan.

maanantai 16. syyskuuta 2024

Puute

Miksi tahallaan pidetään kaihtimia kiinni ettei täti näe maisemaa?

lauantai 14. syyskuuta 2024

Kesän vimeiset auringot

Sipuli Vihannes nauttii näistä aurinkoisista päivistä.

Hän on näköjään vaihteeksi kasvattanut yhden mustan viiksen ja kiharrellut kulmakarvojensa päitä.

Laitetaan tämäkin lähikuva talteen tänne henkilökunnan myöhempää nauramista varten.

Sipulin tätikin nauttii torkuista keittiön pöydällä, sillä sitä vartenhan se on. Kukaan ei varmasti haluaisikaan siinä juoda kahvia ja syödä hillomunkkia ja rapistella sokeria tädin päälle.

torstai 12. syyskuuta 2024

Todisteet

Henkilökunta tietää, että kävit täti äsken nuolemassa tuota leipää.

Ei ole kenenkään muun kieli tässä käynyt.

Ja näköjään olet koko naaman siihen muutenkin hieronut. Onneksi kyseessä oli henkilökunnan-ei-allekirjoittaneen puolen leipä.

tiistai 10. syyskuuta 2024

Tee-se-itse rantaloma

Hiekkaa joka paikassa, aurinko ja auringonpalvoja. Mitä muuta enää tarvitaan? 

sunnuntai 8. syyskuuta 2024

Häirikkö

Voisitko täti mennä vaikka sohvalle nukkumaan? Siellä olisi ihan oikeita tyynyjäkin.

perjantai 6. syyskuuta 2024

Annoskateus

Seppo on hyvä eikä luiruttele häntäänsä henkilökunnan tulevassa ateriassa. Pois siitä nyt hus.

keskiviikko 4. syyskuuta 2024

Kuin kolme marjaa

Tohvelieläin tasoisessaan seurassa.

Kannattaa Seppo varuikseen siirtyä, jos ei henkilökunnalla ole silmälasit päässä.