torstai 30. syyskuuta 2021

Majan kilpailija

Kun Kassisella kerran on oma maja, niin pitää Sepollakin olla jotain erityistä.

Hänelle on hankittu coctailpiirakkalaatikko! Oih ja vau, onpa se hieno!

Kassinen joskus kyllä valtaa laatikon ja nukkuu siellä sellaisena ylitsepursuavana karvakeränä, mutta ei se haittaa. Silloin Seppo voi puolestaan asua majassa.

tiistai 28. syyskuuta 2021

Majanen

Kassisen tämänhetkinen lempipaikka on eteiseen rakennettu karvavilttimaja. Hän nukkuu siellä kaiket päivät ylen onnellisena.


sunnuntai 26. syyskuuta 2021

Kuvauskohteiden valinta

Tässä kuvasarjassa henkilökunta koetti ottaa kuvaa kädestään.

Omasta kädestään, keittiön ikkunasta tulevassa hyvässä myötävalossa. Kuvaa ei yritetty ottaa minkäänlaisista karvapalloista. 

Sepon mielestä ojennettu käsi oli kuitenkin tarkoitettu silittämiseen ja hän tuli hyörimään, hyrisemään ja puskemaan.

Ja vähän kokeilemaan hampailla. Ystävällisesti.

Taustalla Kassinen pesee raivokkaasti Sepon häntää.


perjantai 24. syyskuuta 2021

Unen etenemä

Eräänä lauantaina henkilökunta huomasi karvaisen herrasväen nukkuvan söpösti melkein vierekkäin.

Kolmekymmentäviisi minuuttia myöhemmin he olivat vielä söpömmin! Nukkuvatkohan he näin aina arkisinkin, kun henkilökunta ei ole katsomassa?

keskiviikko 22. syyskuuta 2021

Kaikkein kielletyin juttu

Kassisen ja Sepon elämässä on paljon kiellettyjä asioita. Ei saa syödä roskia eikä hiuksia eikä huonekasveja, ei mekkaloida yöllä, ei asua parvekkeella eikä karata rappukäytävään. Kaikkein kielletyintä on kuitenkin tappeleminen.

Viime yönä puoli yhdeltä henkilökunta heräsi karmeaan huutoon ja kiljuntaan, kun olohuoneessa oli tappelu. Henkilökunta nousi erottamaan riitapukarit toisistaan, sillä vaikka kaikenlainen leikkimielinen paini ja nujakointi on normaalia ja sallittua niin toverin huudattaminen ei. Liian vakavaksi ei saa mennä, ettei tule oikeaa välirikkoa ja ettei täällä sitten eletä jonkin verkko-oven kanssa kahdessa osastossa.

Kassisen varpaanvälit olivat täynnä Sepon karvoja mutta muutoin kumpikin näytti ehjältä. Kassinen oli oma normaali itsensä heti tappelun jälkeen, Seppo oli järkyttynyt ja yritti piiloutua sängyn alle. Henkilökunta haki keittiöstä pari kourallista raksuja ja syötti niitä heille, heitteli ja laittoi aktivointileluihin. Lopulta herrasväki uskallettiin jättää keskenään, kun raksut alkoivat kiinnostaa Seppoakin. Loppuyönä ei onneksi kuulunut mitään ihmeellistä.

Joo vähän tapeltiin mut nyt ollaan taas kavereita.

maanantai 20. syyskuuta 2021

Sepon juhlat

Lauantaina juhlittiin Sepon kotona-asumisen viisivuotispäivää.

Vieraina kävivät ukki ja mummo, joilta Seppo sai tuliaisiksi Lieksan Muikkumarkkinoiden rannekkeen. Voi miten hieno lahja! Varmasti ihan vain häntä varten hankittu!

Hän sai leikkiä rannekkeellaan pöydällä ja kylläpä se olikin mukavaa.

Kassinen tuli mukaan, sillä ottihan hänkin osaa juhliin.

Sepon saatua leikkinsä leikittyä henkilökunta ja vieraat söivät kakkua. Siinä oli vain vähän kissankarvoja.

lauantai 18. syyskuuta 2021

Viisi vuotta Seppoa

Tänään Kassisen ja Sepon valtakunnassa juhlitaan sitä, että Seppo on ollut kotona viisi vuotta. Henkilökunta tekee kakun ja vieraitakin ehkä tulee. Päivän päähenkilö täteineen saa paljon pusuja ja ehkä jotain herkkuruokaakin.

Odotamme seuraavaa viisivuotiskautta innolla.

Viis vuotta on kyllä tosi pitkä aika. Tiijättekö että meinasin jäädä parvekkeelle yhdeksi yöksi? Olin siellä illalla ja sit ovi meni kiinni ja vasta puolen tunnin päästä tulivat etsimään. Meinasin jäätyä kuoliaaksi kun oli vaan muutama aste lämmintä.


torstai 16. syyskuuta 2021

Kassisen korvien väli

Helmikuussa, kun henkilökunta pyysi lukijoilta Kassisaiheita, oli yhtenä toiveena Kassisen korvien väli. Oi mikä ihana idea, ajatteli henkilökunta, ja toteutti sen vasta näin yli puoli vuotta myöhemmin. 

Mutta hyvää kannattaa odottaa, eikö niin?


Kassisen korvien välissä on jännittävä kuviointi. Onko se kissan tassu, jäniksen käpälä, viuhka, riikinkukon pyrstö vai jotain muuta?

tiistai 14. syyskuuta 2021

Tyyny

Henkilökunnan ollessa poissa kissat nukkuvat sängyssä. Se on heidän oikeutensa ja vanha tuttu juttu.

Uutuutena Kassinen on kuitenkin keksinyt alkaa nukkua tyynyllä. Henkilökunnan ei-allekirjoittanut puoli sitten kääntelee tyynyään yöllä, kun yrittää etsiä mahdollisimman vähäkarvaista puolta. Sellaista ei ole.

sunnuntai 12. syyskuuta 2021

Tallontavaara

Jaahas. Kenen ajatus on ollut siirtää eteismatto keittiöön?

Hännästä päätellen tämä ei yllättäen olekaan huonojen ideoiden kuninkaan Sepon työtä, vaan täti Kassisen aivoituksia.

Onko mukavaa olla siellä? Varmaan on, ainakin siihen asti, että joku tallaa päälle. Sitä kannattaa miettiä ens kerralla etukäteen.

perjantai 10. syyskuuta 2021

Toukka

Henkilökunnan toinen puoli ei ollut tuntea Seppoa näistä kuvista: hän kuulemma näyttää joltain toukalta.


Toukalta! Pah! Komeassa villapaidassaan! Henkilökunnan pitää varmaan käydä hankkimassa uudet silmälasit.

keskiviikko 8. syyskuuta 2021

Kaksi tapaa ottaa kuva

Tässä kuvassa kissat ovat tärähtäneitä ja pääkohde, eli todiste siitä, että karvainen herrasväki saa joskus herkkuja, on selvästi luettavissa. 

Tässä kuvassa kissat eivät ole tärähtäneitä mutta kanajauhelihapaketista ei saa mitään selvää ja todistusarvo on nollassa ja blogin rakkaat lukijat saavat uskoa, että Kassista ja Seppoa kidutetaan jatkuvasti antamalla vain pahaa ruokaa. 

maanantai 6. syyskuuta 2021

Kuva ois kiva

Viime postauksessa rohkeimmat lukijat toivoivat kuvia. Henkilökunta pyrkii pitämään blogissa tietyn tason yleensä välttää kakkakuvien esittelyä, mutta suuren yleisön pyyntöön on suostuttava. Alla otos viimeisimmästä tapauksesta, jossa päähenkilönä ei yllättäen olekaan Seppo.

Kassinen kävi mielestään ihan normaalisti kakkimassa ja on nyt aivan kauhistunut eikä ymmärrä, mikä meni pieleen.

lauantai 4. syyskuuta 2021

Pieni kakkaongelmalista

Muiden aiheiden puuttuessa henkilökunta avautuu nyt Sepon kakkajutuista. Hän on hyvin erityinen ja hänellä on tavattu jopa kolmenlaisia kakkaongelmia.


Lyhyt mutta kattava listaus käsittää seuraavat:

1. Löysät lehmänläjäkakat ja/tai ripuli

Näitä aiheuttaa moni asia, ilmeisesti ainakin sopimaton ruoka, liian suuren ruokamäärän ahmiminen kerralla ja kuumuus.

2. Kakka sisältää yhden tai useamman ihmishiuksen

Näitä aiheuttavat henkilökunnan liian pitkät hiukset yhdistettynä liian pitkiin imurointiväleihin ja Sepon taipumus auttaa henkilökuntaa imuroimalla pölypallot parempiin suihin. 

3. Kova kakka

Tämä on onneksi erittäin harvinainen, ei edes vuosittainen ongelma. Yksi tapaus oli kuitenkin tällä viikolla.

Seppo kävi hiekkalaatikolla ja sai aikaiseksi yhden pienen pipanan. Sitten hän juoksi ympäriinsä ja raapi mattoja ja lopulta hän kaiveli antaumuksella eteisen karvalankamattoa ja asettui siihen kakkausasentoon. Henkilökunta tuijotti häntä epäuskoisesti ja lopulta älysi nostaa hänet metrin päähän hiekkalaatikolle, jossa hän pitkällisen äheltämisen jälkeen sai aikaiseksi hyvin suuren kakan. Henkilökunta kehui kovasti.

Voi Seppoa! Hän varmaan ajatteli, että jos hiekkalaatikolla ei irtoa, niin ehkä matolla sitten lähtee. Henkilökunnan mielestä se on hyvää ajattelua ja oikein: mieluummin sitä pesee maton kuin kuskaa ummetuksesta kärsivän kissan eläinlääkäriin.

Olen Seppo ja olen ongelmaton ja vaivaton eläin niin hiekkalaatikossa kuin sen ulkopuolellakin.

torstai 2. syyskuuta 2021

Opintiellä

Seppo on syönyt jo niin paljon henkilökunnan ei-allekirjoittaneen osapuolen vanhoja muistiinpanoja, että hän oppii varmaan pian koodaamaan.