tiistai 31. tammikuuta 2023

Kissakulut 2022

Henkilökunta laski vuoden 2022 kissakulut.

Vuoden 2021 kulut löytyvät täältä, vuoden 2020 täältä, vuoden 2019 täältä ja vuoden 2017 täältä

Kulut on laskettu pääasiassa Zooplus-tilausten pohjalta mutta muitakin kuluja on koetettu arvioida ja katsella esimerkiksi S-mobiilista. Eläinlääkärissä on käyty kaksi kertaa ja käyntien kuitteja tutkailtu huolella.


Ruoka

Zooplussalta on tilattu ruokaa 829,56 eurolla. Kivuttoman verkkokaupasta sitä tilattiin loppuvuodesta yhden kerran 29,95 eurolla.

Vuoden aikana ruokia ja lihoja on ostettu kivijalkakaupoista edellisvuotta vähemmän ja niihin arvioidaan kuluneen vain noin 50 euroa.

Ruokaan olisi näin ajatellen mennyt yhteensä 829,56 e + 29,95 + 50 e = 909,51 e

Ruokakuluissa on huima kolmensadan euron nousu edellisvuoteen, jolloin summa oli 583,77 e.


Hiekka

Hiekkaa on ostettu Zooplussalta 216,39 e edestä ja muualta sitä ei henkilökunnan muistin mukaan hankittu, eli hiekkakulut vain 216,39 e


Muut

Tässä on herkkujen, kakkapussien, lelujen ja sen sellaisten yhteissumma. Tänä vuonna tänne lasketaan myös kissojen juomalähde.

Zooplussalta on hankittu herkkuja 20,58 euron edestä. Kivijalkakaupoista ostettuihin leluihin ja herkkuihin arvioidaan kuluneen noin 25 euroa. Kallein yksittäinen ostos oli juomalähde ja sen suodattimet, yhteensä 49,97 e.

Koirankakkapusseihin lasketaan perinteinen 15 euroa.

Muihin kuluihin voidaan siis laskea yhteensä 110,55 e.


Yhteiset kulut yhteensä

Peruskuluihin meni yhteensä 909,51 e + 216,39 e + 110,55 e =1236,45 e. Zooplussalta tilattaessa mukana on kuitenkin summaa nostavia lisäpaketteja (11,96 e) ja summaa laskevia alennuksia (-66,62). Tästä on hyödytty rahallisesti niin, että peruskulut kahdelle kissalle 1236,45 + 11,96 - 66,62 e = 1181,79 e.

Yhden kissan peruskulut vuodessa olivat siis 590,920 e, jolloin kuukausimenot olivat 49,24 e/kissa/kk.


Eläinlääkäri

Karvainen herrasväki kävi yhdessä rokotettavana ja samalla Kassiselle tehtiin senioritarkastus. Tämän käynnin laskun tulkitseminen tarkasti olisi vaatinut korkeampaa matematiikkaa, joten laskun loppusummasta 268,9 e lasketaan Kassisen osuudeksi 200 e ja Sepolle jää 68,9 e. Seppo kävi myös erikseen hammaskivenpoistossa, josta lasku oli 125 e.

Eläinlääkäri yhteensä siis 268,9 e +125 e = 393,9 e, josta Sepon osuus 193,9 e ja Kassisen osuus 200 e.


Kissakohtaiset kulut

Kissakohtaisten kulujen laskeminen viime vuodelta on hieman tavanomaista hankalampaa. He ovat olleet suunnilleen samanhintaisia, jos ruokakulut lasketaan tasan (Kassinen peruskuluilla ja eläinlääkärillä 790,90 e ja Seppo 784,80 e). Henkilökunta haluaa kuitenkin eritellä Kassisen munuaisruoat, sillä niiden hinta on melko korkea ja niitä on ostettu pelkästään loppuvuoden aikana 178,42 eurolla. Asioiden yksinkertaistamiseksi siirretään tämä summa Sepolta Kassiselle.

Sepon vuoden elätyskulut olivat siis 784,80 e - 178,42 e = 606,38 e. Hän oli suunnilleen samanhintainen kuin vuonna 2021.

Kassisen kulut olivat 790,90 e + 179,42 e = 969,32 e, joten hän oli noin kaksi kertaa kalliimpi kuin edellisvuonna!

Seppo painaa 4,9 kiloa, joten hänen kilohintansa on 123 euroa. Sillä saisi sopivasta tarjouksesta melkein kaksisataa kiloa perunoita.

Kassinen on laihtunut ja painaa tällä hetkellä vain 4,5 kiloa, eli tädin kilohinta on 215 euroa. Hän on kuitenkin edelleen edullisempaa kuin tryffelit tai kaviaari, joten henkilökunta saa olla onnellinen. 

Yhteensä Kassiseen ja Seppoon on vuonna 2022 käytetty 1575,69 euroa, eli noin neljäsataaseitsemänkymppiä enemmän kuin kuin edellisvuonna.

sunnuntai 29. tammikuuta 2023

perjantai 27. tammikuuta 2023

Avuliaat

Kassinen ja Seppo auttavat henkilökuntaa lajittelemaan kauppatavaroita. Se on heistä joka kerta yhtä mielenkiintoista ja he saavat siihen osallistua.


Seppo käyttää myös tilaisuuden voidakseen aistia viinisuolaheinää lähempää.

keskiviikko 25. tammikuuta 2023

Kateissa

Kassinen oli eräänä aamuna kadonnut. Häntä etsittiin kaikkialta kunnes hän löytyi tästä keittiön korista, jossa hän ei yleensä koskaan nuku.


Kokeilen jotain uutta.

maanantai 23. tammikuuta 2023

Harhaluulo

Kaupasta ostetun ruohon tarjoilu ei tarkoita sitä, että viinisuolaheinäkin on vapaata riistaa. Turha odottaa siinä.

 
Ja ei, sitä ei myöskään oteta itse!

lauantai 21. tammikuuta 2023

Sepon iloksi teippi

Seppo ei ymmärrä, että joskus henkilökunta käyttää teippiä omiin tarkoituksiinsa ja silloin, eikä tietenkään muutenkaan ikinä, se ei ole Sepolle. Seuraavalla videolla (n. 35 s) tämä kerrotaan hänelle monta kertaa, mutta hän ei kuuntele, koska hän on vapaan kasvatuksen tuotos.



Joo joo Seppo, nyt on vielä viimeinen mahdollisuus iloita teipistä ennen kuin se irrotetaan ja laitetaan roskiin.

torstai 19. tammikuuta 2023

Ruoho

Lähikauppaan oli tullut uutuutena vehnänorasta.

Karvainen herrasväki lähettää kauppiaalle kiitokset.

tiistai 17. tammikuuta 2023

Rikostoverit

Minkä ihmeen henkilökunta näkeekään? Oletteko yhtä aikaa suihkulähteellä juomassa?

Liittyisikö tämä mitenkään siihen, että joku tuntematon suuruus oli päivän aikana pudottanut keittiön pöydältä Sepon raksujen säilytyspurkin ja sen sisällöstä puolet oli kadonnut jonnekin? (Havainnekuva rikoksesta löytyy joulukuulta 2021.)

Turha esittää loukkaantunutta, kyllä olitte te! Ja täti on hyvä ja muistaa, että syö nykyään ihan omia ruokiaan. Seponraksusyöminkeihin osallistuminen on yksiselitteisesti kielletty!

sunnuntai 15. tammikuuta 2023

Kassisen verikoetulokset

Kassisen munuaiskontrollin tulokset tulivat alkuviikosta. Eläinlääkärin mukaan nämä eivät ole suoraan verrattavissa edellisiin tuloksiin, sillä nämä on tehty eri labrassa eri laitteilla ja viitearvot ovat erilaiset, mutta kyllä näistä munuaisvaiva näkyy. 

Isoin viitearvon ylitys kreatiniinissa 236 µmol/l, ylärajan ollessa tässä 160 µmol/l. Maltillisemmat ylitykset kloridissa, natriumissa ja proteiinissa. SDMA yhden yksikön koholla. 

Suunnitelmana on syöttää edelleen terapeuttista ruokavaliota, painottuen sellaisiin ruokiin, jotka maistuvat hyvin, ettei paino putoa enempää. Eläinlääkärin mukaan munuaisraksut ovat oikein hyvä vaihtoehto, jos märkäruoat eivät maistu. Kontrolliaika pitäisi varata 4-6 vk päähän ja tähän uuteen kontrolliin voi halutessaan yhdistää munuaisten ultran, mutta silloin Kassinen pitäisi viedä toiseen paikkaan tutkittavaksi.

No niin täti, mitäs haluut seuraavalla reissulla tehtävän? Oisko vain verenvarastus vai muutakin operointia?

Seuraava reissun voisitte tehdä keskenänne. Ja raksuja söisin mielellään, kiitos vaan eläinlääkärille lausunnosta.

perjantai 13. tammikuuta 2023

keskiviikko 11. tammikuuta 2023

Ihmeellinen otus

Kas vain! Tämä jo tunnetusti naurettava elämänmuoto on näköjään alkanut syödä etupäällään ja juoda takapäällään.

maanantai 9. tammikuuta 2023

Poisto

Karvainen herrasväki nukkui jouluvieraan pedissä niin nätisti, että henkilökuntaa oikein riipaisi korjata se pois.

Vaan kaikki hyvä loppuu aikanaan. Katsotaanko, tulisiko peti vaikka pääsiäiseksi takaisin.

lauantai 7. tammikuuta 2023

Kassisen kontrolli

Kassinen kävi viikolla kontrolliverikokeessa tarkistuttamassa munuaistensa tilanteen. Munuaispaketti lähti alihankintaan ja tulokset eivät ole ehtineet vielä tulla. Henkilökunta pyysi ottamaan myös kilpirauhasarvot ja ne raportoitiin jo normaaleiksi.

Paikallinen täti on vangittu!

Kassisen automatka meni paremmin kuin yleensä: hän ei kakkinut koppaan! Sen sijaan hän huusi hirveästi ja jatkoi huutoaan vielä vastaanotollakin.

Verikoeoperaatiossa täti oli perinteiseen tapaan kiltti ja antoi lääkärin nätisti
piikittää. Punnituksessa hänen todettiin laihtuneen, minkä henkilökunta oli jo huomannutkin, mutta lääkäri ei ollut siitä huolissaan. Tätiä olisi vain suotavaa ruokkia enemmän sellaisella munuaisruualla, jota hän syö mielellään, jos ja kun tämänhetkinen valikoima ei oikein maistu.

Kotona odotti iso järkytys: kaksi remontti-ihmistä asenteli Kassisen kotiin jotain talojakamoa sähköt katki ja ulko-ovi levällään. Henkilökunnan ei-allekirjoittanut puoli oli piiloutunut Sepon kanssa makuuhuoneeseen, joten Kassinen joutui kylpyhuoneeseen. Siellä sitten istuttiin puolisen tuntia kännykän valossa ja kuunneltiin poraamista.

Täti syö. Kyllä maistui heti paremmin.

Karvainen herrasväki pidettiin perinteiseen tapaan erillään pari päivää. Seppo eleli makuuhuoneen yksiössä ja Kassinen sai mellastaa muussa asunnossa. 

Seppo on yleensä ylen onnellinen saadessaan nukkua henkilökunnan kanssa, vaan kun se nyt oli pakollista imeskeli hän häntäänsä ensimmäisenä yönä.

Erottaminen toimi muuten paitsi seuraavan päivänä asuntoon tuli käyttövesiputkiremontti-ihmisiä. Seppo oli edelleen alustavasti makuuhuoneessa ja Kassinen kylpyhuoneessa, mutta lopuksi putkia oli asenneltu kylppäriin asti. Onneksi henkilökunnan toinen puoli oli kotona ja siirsi Kassisen Sepon luo ja vahti heidän yhteiselonsa onnistumista.

Joo täti meni lääkäriin ja joku toinen tuli pois. En tykännyt. Ja sitten se seuraavana päivänä oli kuitenki minun yksiössä mutta samaan aikaan oli oven takana jotain pelottavaa niin en sitten jaksanut alkaa tappelemaan sen kanssa kun oli tärkeempää mietittävää. 

Kassinen ja Seppo olivat erotettuina kaksi yötä, jonka jälkeen Seppo ei enää vetänyt Kassisesta kierroksia ja he saattoivat olla samassa tilassa. Aina sama juttu.

Loppuun vielä kuva Kassisen ajellusta etujalasta.

torstai 5. tammikuuta 2023

Joulun loppu

Jouluvieras lähti eilen ja Kassisen ja Sepon joulu on virallisesti ohi. Tässä postauksessa kuitenkin esitellään vielä menneen pariviikkoisen jännittäviä tapahtumia: kuvassa herrasväki kaivelee joulukalenterista tehtyä aktivointilautaa.

Tässä Kassinen ihmettelee edelleen joulukalenteria ja Seppo katselee olohuoneesta tädin yrityksiä.

Tämä kuva on jouluvieraan tulopäivältä kun Seppo auttoi pedin laitossa ja jäi vangiksi aluslakanan alle.

Tässä jouluruokien jälkeen syödään pitsaa.

Tässä jouluvieras esittelee Kassiselle pitsaansa.

Tässä Seppo haluaisi syödä jouluvieraan aamupalan.

sunnuntai 1. tammikuuta 2023

Uusi vuosi

Hyvää uutta vuotta kaikille lukijoille! Blogissa esitellään nyt muutama toisiinsa liittymätön kuva ja söpö video (n. 20 s).

Täti leikkii.

Seppoa väsyttää.

Villitäti telttailee.

Seppo etsii uutta vuotta.