maanantai 29. marraskuuta 2021

Vekki-vieras

Kassisella ja Sepolla ja henkilökunnalla kävi lauantaina aivan erityinen vieras: koiranpentu! Voiko olla olemassa parempia vieraita? Mikä on ihanampaa kuin koiranpentu vieraisilla? Voisiko sellaisia tilata aina silloin tällöin käymään? 

Tämä on Vekki. Hän on noin neljä kuukautta vanha glen of imaalinterrieri.

Hän on hirveän ihana ja kiltti ja näyttää lähinnä lastenohjelman käsinukelta.

Vaikka Vekki-neiti tuli yksin käymään, on hänellä kotiseurana Kassisen ja Naama-vainaan luona v. 2015 vieraillut Keitsi, joka ei nyt saanut tulla mukaan, eikä itse asiassa ole saanut käydä tuon ensimmäisen vierailunsa jälkeen kertaakaan. Henkilökunta haluaa nimittäin säilyttää kissansa yhtenä kappaleena.

Vekki on kuitenkin vielä niin pieni, että hänen kannatti nyt tulla katsomaan Kassista ja Seppoa, että osaisi aikuisena suhtautua moisiin outoihin otuksiin kohteliaasti.

Seppo pitää koirista, mutta tämä vieras oli hänelle hieman liian vauhdikas. Hän pääasiassa katseli pennun puuhia korkeuksista.

Kassinen luuli löytäneensä turvapaikan makuuhuoneen sängyn alta mutta vieras mahtuu sinne. Voi ei!

Vekkiä kiinnostaa kovasti vaikka vähän pelottaakin.

Kassinen jutteli lapsirukalle rumasti. Hän pysytteli kuitenkin sähinässä eikä siirtynyt murinaan ja ölinään, eli hän taisi ymmärtää toisen olevan vielä pieni ja typerä.

Vekki kävi katsomassa Kassista monta kertaa ja vähän haukkumassakin tälle, mutta tuli kutsuttaessa kiltisti takaisin ihmisten seuraan. Toivottavasti tämä oli hänelle hyvä kokemus! 

Yhdessä välissä vieras lähti käymään ulkona pissillä, jolloin Seppo uskaltautui tutkimaan tämän matkatavaroita.

Oletko Seppo nyt ihan varma, että tuo on järkevää?

Kuule kun se vieras tulee takaisin pian. Kannattaisiko jo miettiä, mitä haluat tehdä sitten?

Tapansa mukaan Seppo ei miettinyt. Hän joutui yllätetyksi, pakeni keittiöön ja kaatoi samalla vesikuppinsa. Henkilökunta kuljetti hänet olkapäillään takaisin kirjahyllyyn turvaan.

Henkilökunnan mielestä vierailu oli oikein hyvä. Sai rapsutella ja silittää koiranpentua ja antaa sille herkkuja ja nauraa sen ulkomuodolle. Sai pestä yhden matonkulman, jolle tuli vähän pissiä. 

Kassisen ja Sepon mielipiteitä vierailusta ja vieraasta ei kysytä. Tai ehkä kysytään, vaikkei niille paljon painoarvoa anneta.

Seppo sanoo, että pentu oli mielenkiintoinen mutta hieman liian nopea liikkeissään. Hän arvostaa vieraita, jotka eivät pyri heti viiksituntumaan vaan pysyvät kaumpana, kunnes hän itse suvaitsee lähestyä heitä.

Kassinen on kestävää tekoa eikä hätkähdä pienistä. Hänet uskaltaa altistaa myös lievästi epämiellyttäville kokemuksille, sillä ne eivät tee häneen pysyvää jälkeä. Hän unohtaa viiden minuutin sisällä, että kukaan on edes käynyt täällä. 

Kiitos käynnistä Vekki ja tervetuloa uudelleen! Pusi pusi!

lauantai 27. marraskuuta 2021

Lyhytikäinen maja

Moi oon Seppo ja minulla on hieno maja, ihan uus!

Se on tehty henkilökunnasta. Lämmin ja pehmee. Asun täällä loppuvuoden, ei saa nousta ylös.

torstai 25. marraskuuta 2021

Katselusuositus (ei Kassiselta)

Kassinen haluaisi kovasti parvekkeelle mutta ei nyt pääse sinne, sillä talvi on tullut. Joensuussa on kylmä ja ulkona on kymmenen senttiä lunta. Täytyisi alkaa keksiä puuhaa sisälle seuraaviksi kuukausiksi. 


Henkilökunta muuten suosittelee muille henkilökunnille puuhaksi Ylen koiranpentuliven katselua. Eilen illalla syntyi yhdeksän ihastuttavaa pientä labradorinnoutajaa! 

Valitettavasti Kassinen ja Seppo eivät kiinnostuneet lähetyksestä, eivät edes koiranpentujen yninästä ja vinkunasta. Ehkä he havahtuvat ohjelman ihanuuteen sitten, kun pennut alkavat enemmän liikkua. 

Joo ei kiinnosta nyt yhtään. Haluan tuonne ulos.

tiistai 23. marraskuuta 2021

Aamutervehdys

Huomenta henkilökunta. Olikin jo korkee aika herätä, oon oottanut aamusilityksiä koko yön! Tässä oon, pidä hyvänä!

Ja hei täti on nälkäinen, anna sille aamupalaa ennen kuin se puree.

sunnuntai 21. marraskuuta 2021

Kiharat

Joinain päivinä Seppo näyttää aivan oikealta kissalta. Tässä hän on parvekkeella viileässä hieman pörheä ja ilmeisesti siksi niin poikkeuksellisen komea.

Sitten häntä katsoo lähempää ja huomaa, että kulmakarvat ovat kummallisilla kiharoilla ja ihan miten sattuu.

On huomautettava, että henkilökunta ei edelleenkään polta kynttilöitä. Kulmakarvanpäät ovat käpristyneet jostain muusta syystä. Onko Seppo pakko olla niin kummallinen?

perjantai 19. marraskuuta 2021

Kassisen tädin kärsimyksiä

Kassista on kohdannut viime aikoina kaksi erilaista pientä onnettomuutta! Hän onkin selvinnyt vähällä tänä vuonna.

Eräänä iltana hän siristeli vasenta silmäänsä ja se punoitti hieman ja vuosi kirkasta nestettä. Henkilökunta ei kuitenkaan löytänyt siitä naarmuja eikä mitään, ja ajatteli varata eläinlääkäriä seuraavana aamuna. Yllättäen silmä oli aamulla kuitenkin taas kunnossa. Huh.

Pidätyskuva, molemmat silmät taas sirkeät.

Toinen pienonnettomuus on edelleenkin päällä. Hänellä on ollut pieni haava päälaella, ja nyt siinä on iso rupi. Kohta tuntuu silitettäessä käteen ja on hieman karvattomampi, jos oikein kaivelee.

Tästäkö se kaljuuntuminen alkaa?

Henkilökunta on aivan ihmeissään, mistä nämä tilanteet johtuvat. Eihän nyt nössö-Seppo voi olla aiheuttanut tädilleen tällaisia kärsimyksiä. Hänen kynsiäänkin nipsitään lyhyiksi, vaikka joskus ne teräviksi ehtivätkin... 

No mutta ei se kuitenkaan voi olla Seppo. Todennäköisempää on, että Kassisen täti itse on kissanminttupäissään töttelehtinyt päin huonekaluja.
 

keskiviikko 17. marraskuuta 2021

Karma

Seppo kököttää majassaan kuin vesiperhosen toukka, härkkien ohikulkevia nippusiteitä, pillejä ja tätejä.


Moista tuhmaa toimintaa seuraa tietenkin onnettomuus: maja kaatui.


Seppo nukkui majassaan autuaasti koko aamun, kunnes henkilökunnan ei-allekirjoittanut osapuoli oli herännyt, ihmetellyt ja tökkinyt kaatunutta jakkaraa jalallaan. Majan sisältä oli kuulunut iii-ii-ih.

maanantai 15. marraskuuta 2021

Kassinen tutkii XXIX

Kassinen investigoi joulutorttua.

Kassinen tutkii sitä nyt hieman liian innokkaasti ja läheltä. Mitä kuvittelet tekeväsi?

Kassinen, irti!

Ei ole Kassisen joulutorttu!

Nyt saa riittää investigointi, henkilökunta söisi ihan itse loput.

lauantai 13. marraskuuta 2021

Pelotus

Paikallinen nero on murtautunut ruokakaappiin. Herkkuruokien sijaan siellä onkin jotain niin pelottavaa, että sille pitää sihistä.

Taakse, poistu, kiireellä.

Joo siellä on mörkö. En mee sinne nyt hetkeen mut voisitko antaa ruokaa?

torstai 11. marraskuuta 2021

Blogi 6 vuotta

Taas kerran Kassisen ja Sepon ikiomassa blogissa juhlitaan täysiä vuosia. Tällä kertaa itse blogi täyttää kokonaista kuusi vuotta!

Juhlapäivä oli itse asiassa eilen, mutta ei se ole niin päivän päälle, tuumii henkilökunta. Karvaiselle herrasväelle tarjottiin kyllä eilen illalla sianlihaa, joten ainakin juhla-ateria osui oikealle päivälle.

Juhlan kunniaksi taustateema on taas vaihdettu vähäksi aikaa säkenöivän loistavaksi!

Blogin pitkäaikaisin päätähti paheksuu syvästi sitä, että juhlaillallinen kesti vain yhden illan. Miksei aina voi saada herkkua?


tiistai 9. marraskuuta 2021

Rasittavuuseläimen paluu

Seppo on ollut koko kesän ja syksyn melko kiltti ja rauhallinen. Hän ei ole vaatinut mitenkään hirvittävästi äksöniä ja on silti pysynyt tyytyväisenä. Henkilökunta on luullut, että hän on lopultakin aikuistunut.

Talven lähestyessä hän on kuitenkin aloittanut taas kaikenlaiset "minulla Sepolla on maailman tylsin elämä" -elkeet. Esimerkiksi tässä kuvassa henkilökunta ei ole edes juonut aamuyön ensimmäistä kahvikuppiaankaan ja hän on jo käynyt räpeltämässä keittiön astiakaapissa. Henkilökunta ei millään jaksaisi moisia aivoituksia. Pitänee keksiä otukselle lisää elämänsisältöä.

sunnuntai 7. marraskuuta 2021

Kassisen varpaiden ihosarvet

Kassisella on aina ollut muutamassa varpaassa tällainen kova, jopa kynsimäinen kasvannainen. Henkilökunta arvelee niiden olevan jonkinlaisia ihosarvia, joista löytyy tietoa (ja parempia kuvia) englanniksi täältä

Tässä tassussa kasvannaiset löytyvät uloimmista varpaista, kun oikein tarkasti katsoo. Ne eivät ole kovinkaan suuria ja tuntuvat pysyvän muuttumattomina ja samoissa paikoissa, varvasanturan etuosassa, kasvamassa eteenpäin.

Näistä kai sietäisi huolestua, jos ne kasvaisivat kovaa vauhtia tai ilmestyisivät anturan keskelle ja haittaisivat kävelyä, mutta onneksi Kassisella ne ovat näin huomaamattomia.

perjantai 5. marraskuuta 2021

Turvapaikka

No nyt oot Seppo hyvin näkyvillä, kiitti! Ei tarvii sohvaa käyttävän henkilökunnan jokaista möykkyä tunnustella ja arvioida ja miettiä, oletko se sinä vai viltti.

Jaa. En tiijä, pitäiskö kuitenkin siirtyy. En oikein luota teihin ja en haluu olla pannukakku.

Täällä on parempi, ehkä. 

Ette pääse istumaan päälle vaikka haluisitte.

keskiviikko 3. marraskuuta 2021

Murjotus jatkuu

Kahta päivää myöhemmin ei broilerinjauhelihaa ole vieläkään tarjoiltu. Kassinen on syönyt mössöä purkista, mutta kokeilee aina joskus, saisiko parempaa.

Tässä hän on levitellyt ruokaa lautasen ulkopuolelle ja vielä säilyttelee häntäänsä sen päällä. Valitettavasti henkilökunta ei tarjoile muuta ja hän joutuu syömään karvoittuneen mössönsä kuitenkin.


maanantai 1. marraskuuta 2021

Takaisin perusteisiin

Jännittävämpien tapahtumien puutteessa tässä on eilinen kuva Kassisesta, joka on taas kerran joutunut kokemaan ruokapaikalla suuren pettymyksen.


Tällä kertaa kyse oli siitä, että Kassinen ja Seppo saivat sunnuntailounaaksi broilerinjauhelihaa. Sitä riitti vielä iltapäiväksikin, mutta illalla tuli vain pieni nokare. Aivan liian vähän! Kassisella olisi yhä nälkä.

Henkilökunta koetti tarjota mössöä purkista. Kassinen ei halunnut sitä syödä, hän halusi lisää broileria, ja hän odotti ja katseli paheksuvasti vaikka kuinka pitkään. Aina sama juttu. 

Karvainen herrasväki ei millään ymmärrä, että kaikki hyvä loppuu aikanaan.