sunnuntai 18. lokakuuta 2020

Eräs karvapallo-oksennus

Kassinen oli oksentanut karvapallon toissayönä. Ikävää, muttei mitenkään huolestuttavaa. Niitä nyt vain joskus tulee.

Paitsi että Kassinen oli oksentanut karvapallonsa olohuoneen nurkan kiipeilypuusta. Oksennusta oli puussa kolmella eri tasolla. Oksennusta oli tietenkin myös puun alla, jossa kiemurteli tietokoneen tarvitsema jatkojohto. Kylläpä on mukavaa heti aamutuimaan pestä kiipeilypuuta, lattiaa ja jatkojohtoa. 

Oksennuksen irrottamiseen jatkojohdon pistorasioista henkilökunta suosittelee paperin lisäksi myös vanupuikkoja ja silikonisia hammasväliharjoja. Oli ihmishammaslääkäri ihan oikeassa kun sanoi, että hammaslanka ei riitä ja hammasväliharjat ovat tarpeellisia puhdistusvälineitä.

Kiipeilypuusta oksennettuaan Kassinen oli hypännyt työpöydälle. Siinä hän oli oksentanut vähän lisää. Tietokone oli juuri tuolloin unohtunut illalla keittiöön - mikä uskomaton onnenpotku - eli Kassinen oli valinnut kohteekseen kirjaston kirjan. 

Kiitos kirjastolle, joka on kaukonäköisesti muovittanut kirjojensa kannet. Kirja tuli 99-prosenttisesti puhtaaksi. Käytämme palveluitanne myös tulevaisuudessa, vaikka ette sitä varmaan haluakaan.

Kassinen hankkimassa lisää oksennettavaa.

24 kommenttia:

  1. Vitsit, että oot taitava, Kassinen! Ja myös hyväntahtoinen, kun järjestit mukavaa aamupuuhaa henkilökunnalle. Arvele, jos niistä ois siivoonti ollu ikävää. Kuva on oikein edustava. Toivoo Viiru.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Viiru. Kyllä tuntui henkilökunta nauttivan kun oli aamulla järkevää tekemistä. Varmaan tylsistyttää kahvin litkiminen ja blogiin kommentointi. Pitää järjestää niille enemmän mielekästä tekemistä. - Kassinen

      Poista
  2. No huuuh, tämän jälkeen mä en enää koskaan valita siitä että matolle puklataan 😅

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Matto on vaikeampi putsata kuin lattia, mutta helpompi kuin kiipeilypuu ja miljoona kertaa helpompi kuin jatkojohto. :'D

      Poista
  3. Tarkasti oksennettu Kassinen, jotta sait järkättyä henkilökunnalle mahdollisimman paljon siivouspuuhaa=)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Virikkeitä henkilökunnan elämään. - Kassinen

      Poista
  4. Jee, korkialta ja kovaa. Siinä on meininkiä. Palvelijat osaa aina moisesta kiittää ja innostua!
    - Eddie -

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, uusintaa mietitään kun oli sen verran hyvä vastaanotto. Jos tällä kertaa tietokonekin ois siinä missä pitää. - Kassinen

      Poista
  5. Ystävällinen Kassinen halusi vain osoittaa, että Sepon moittiminen kaikesta on kohtuutonta, epäoikeudenmukaista ja totuudenvastaista. Jokohan meni perille vai tarvitaanko lisänäyttöjä? P.S. Missä kuvat?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuvien ottaminen kävi mielessä mutta sitä vastaan kuitenkin päätettiin, lähinnä siksi ettei kirjasto vain vakoile blogia ja laskuta oksennetusta kirjasta, joka on kuitenkin oikeasti todella puhdas!

      Poista
    2. Ensi kerralla sitten, jos vaikka oksennusta silloin riittäisi piilottamaan kirjan tunnisteet :)

      Poista
    3. Toivottavasti ensi kerralla tähtää siihen! Eiku :D

      Poista
  6. Kassinenhan onkin taitelija! Ei kaikilla odotakaan aamulla tuon laatuinen performanssi asunnossa. Apuraha taiteilijamummukalla, mielellään namumuodossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toimisivatkohan ne jotkin karvapallojen muodostumista olevinaan ehkäisevät namut uuden performanssin estämisessä? Sitten voitaisiin apurahaa maksaakin.

      En ole mummo. - Kassinen

      Poista
    2. Olinpas tahditon! Nuorihan Kassinen vielä on ja näyttääkin nuorelta tyttöseltä.

      Poista
    3. Kassinen nuori, joskin sitkeä.

      Poista
  7. Hei, oksu tulee, kun on tullakseen, ei sitä voi pieni kissa valita. Ja miksi kissalla on palvelusväkeä, jollei siivoamaan ja hoitamaan ruokahuoltoa?
    Hyvän kuvankin ne on onnistuneet ottamaan sinusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oksu tosiaan tulee kun on tullakseen, ja henkilökunnan olisi pitänyt olla yölläkin valmiustilassa ja heräämässä ensimmäisiin kakomisiin, että olisi saanut Kassisen nostettua jonnekin helpommin siivottavaan paikkaan. Yleensä siihen kyllä herääkin, mutta jostain syystä juuri tämä jäi kuulematta...

      Poista
  8. Auts auts auts! Noita jättisiivo-oksuja toisinaan täälläkin tulleina, niin isot myötätunnot.... Meillä ne on tosin yleensä sijoittuneet juuri ennen nukkumaanmenoaikaa kun mami on väsyneimmillään...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sielläkin herrasväki tietää, miten parhaiten aktivoida ja piristää henkilökuntaa. :D

      Poista
  9. Aikamoinen taidonnäyte tuokin! Meillä yleensä karvapötky hyök-hyök-hyökitään ihan perinteisesti valkoiselle matolle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valkoiset matot on paha! Niitä ei ole, mutta valkoinen päiväpeitto kylläkin... Jonkinlaistä typeryyttähän se on. :D

      Poista
  10. Voi ei, jopas siellä on onnistuttu osumaan taitavasti. Meillä kans kerran oksennettiin jääkaapin alle ja vielä raakaa lihaa, joten ei viitsinyt jättää sitä sinne kuivumaan :D Uh, muistan vieläkin, miten tuskaa sitä jääkaappia oli siirrellä.

    VastaaPoista