sunnuntai 30. heinäkuuta 2023

Onnistunut otos

Harvoin näkee näin hyvää kuvaa Seposta! Henkilökunta ottaa onnitteluja vastaan.

perjantai 28. heinäkuuta 2023

Kassinen tutkii XXXXIV

Kassinen investigoi falafeleja.

Valitettavasti täti investigoi niitä nuolemalla ja henkilökunta joutui vetämään ne pois hänen ulottuviltaan. Hän pahastui suuresti.

keskiviikko 26. heinäkuuta 2023

maanantai 24. heinäkuuta 2023

lauantai 22. heinäkuuta 2023

Viikkopuuhia

Kassisen ja Sepon henkilökunnan allekirjoittanut puoli vietti viikolla pari yötä herra Pabloa hoitamassa.

Kaikki meni oikein hienosti, oli noin 5-/5 loma Kassisesta ja Seposta.

Miinus tuli siitä, että toisena yönä herra Pablo herätti päästäkseen katsomaan ulos. Katsomaan! Hän vain seisoi portailla ja tuli sitten surullisen oloisesti takaisin sisään. Kai hän halusi tarkistaa, olisiko hänen oma henkilökuntansa tullut salaisesti kotiin.

Lenkeillä oli monenmoista elämää ja nähtiin mm. pyy, vaskitsa ja paljon mustikoita. Henkilökunnan mieleen mustikat olivat vielä vähän raakoja, mutta herra Pablo veteli niitä onnellisena (video n 10s).


Olipa taas mukavaa. Kiitos herra Pablo!

torstai 20. heinäkuuta 2023

tiistai 18. heinäkuuta 2023

Kostutusta tarjolla

Luuletko, että roskat vesiastiassa ovat jotenkin houkuttelevia?


Paitsi Sepon mielestä tietenkin mikä tahansa roska missä tahansa paikassa huutaa hänen nimeään. Jos hän löytää lattialta sukkanöyhtää saattaa hän syödä sen parempiin suihin.

sunnuntai 16. heinäkuuta 2023

Houkutus

Tulisitko Seppo pois sieltä mökistä? Et voi jäädä parvekkeelle yksin.

En tuu ikinä pois. Miks muka en sais olla täällä?

Ainiin se kasvi.

Niin Seppo, et voi jäädä yksin parvekkeelle koska käy just tälleen. Nyt tuli lähtö sisälle!

perjantai 14. heinäkuuta 2023

Linssilude

Henkilökunta koetti kuvata Sepon silmiä.

Menestystä ei sanottavasti ollut.

Silmissä on mukavia värejä, joita on kuitenkin vaikea vangita kuvaan.

Silmä sivulta on erityisen kiehtova aihe. Nyt ollaan jo lähellä hyvää kuvaa...


Ja tässä se hyvä kuva lopultakin on! Tai olisi, ellei henkilökunnan toinen puoli istua töröttäisi Sepon edessä ja heijastuisi silmästä.

keskiviikko 12. heinäkuuta 2023

Ötökkä

Hälytys, meillä on ötökkä.

Miksi ei voi ötökkä tulla Sepon luo? Miksi asuu ötökkä verholaudassa?

Ystävällisesti sitä taputtelisin.

Täti sen kyllä söisi.

Henkilökunta iloitsi suuresti eksyneen pistiäisen karvaisessa herrasväessä aikaansaamasta aktiviteetista ja kiitokseksi pyydysti sen ja päästi parvekkeelta ulos.

maanantai 10. heinäkuuta 2023

Paikallinen täti häiriköi edelleen

Täti Kassisen ärsyttävä hurmaava tapa tulla viettämään aikaa henkilökunnan kanssa jatkuu vahvana. 


Hän tulee häiriköimään auttamaan aina, kun henkilökunta istuu pöydän ääressä ja tekee mitä tahansa asiaa, esimerkiksi lukee, täyttää ristikkoa, piirtelee (alla video n. 25 s), katsoo tietokoneelta jotain tai kirjoittaa blogia. Juuri tällä hetkelläkin hän on ahtanut itsensä henkilökunnan ja näppäimistön väliin!


lauantai 8. heinäkuuta 2023

torstai 6. heinäkuuta 2023

Kassinen tutkii XXXXIII

Kassinen investigoi tofua.

Hän nakerteli nurkasta palan, kun henkilökunta keskittyi muuhun ruoanlaittoon.

Kassinen investigoi myös paistettua tofua, jota hän ei ehtinyt kuitenkaan maistelemaan.

tiistai 4. heinäkuuta 2023

sunnuntai 2. heinäkuuta 2023

Vanulappu

Herra on hyvä ja luovuttaa nyt sen varastamansa vanulapun ilman suurempaa draamaa. Ne on tarkoitettu tädin silmän pyyhkimiseen eikä Seppojen iloksi.