tiistai 30. toukokuuta 2017

Yksi on kasvijoukosta poissa

Taas yksi aaloe oli hypännyt.

Tai ehkä se oli pikemminkin julmasti härkitty yli laidan. 

Kukahan olisi ollut asialla?

Ei voi tietää.

Ei edes valistuneesti arvata.

Olisi ihan hyvin voinut olla Kassinen.

sunnuntai 28. toukokuuta 2017

Pablo yökylässä

Herra Pablon kaivatessa hoitajaa viimeisen kerran hän olosuhteiden pakosta pääsi/joutui Kassiselle ja Sepolle yökylään. Henkilökuntaa aluksi hirvitti, että mitenkähän tässä oikein käy.


Hoidettava hämillään: milloin menen kotiin?

Kassinen vietti aikaansa pääasiassa olohuoneessa kaukana Pablosta, mutta Seppo käyttäytyi pelottomasti ja isännän elkein. Käpälällä lyönti -leikkiäkin olisi kovasti harjoiteltu, mutta henkilökunnan mielestä vierasta ei saisi kiusata ja kaikenkarvaiset otukset eristettiin. Yön Pablo vietti makuuhuoneessa hoitohenkilökunnan kanssa ja kissat olohuoneessa omassa rauhassaan. 

Aamulla eristystä vielä vähän jatkettiin, kunnes Pablo oli käytetty lenkillä ja kissoille oli annettu sillä aikaa aamuruoka. Sen jälkeen kaikki saivat liikkua miten huvittivat. Henkilökunnan tarkassa seurannassa, totta kai.

Yllättäen Seppo ja Pablo asettuivat pian eteiseen ja aloittivat leikkimisen, jossa molemmat olivat mukana ilmeisen mielellään. Seuraavan kuvasarjan melko heikko laatu johtuu siitä, että se on otettu epä-älykännykällä, kun järkkäriä ei ehditty kaivaa esille.

Näin leikitään nätisti: maataan ja välillä vähän käpälöidään toista osapuolta.

Ihan rehellistä leikkiä, kivaa kummastakin. Vautsi!

Pablon huomio kiinnittyy välillä muualle.

Jospa sitten aloitetaan turpaanveto-leikki? Seppo, EI!

Että semmoista hevosenleikkiä.

Kassinenkin yllättäen rohkaistui välillä. Pariin otteeseen hän tuli vaatimaan ruokaa ja syömään vaikka Pablo tuijotti puolen metrin päästä, ja aamupäivällä hän tuli Sepon kanssa ihmettelemään vieraan aktivointipalloilua niin, että kaikki kolme olivat yhtä aikaa eteisessä. Tosin kun Pablo kiinnostui vähän nähdystä tuttavuudesta, Kassinen häipyi nopeasti takaisin olohuoneeseen.

Lopulta kaikki kolme väsähtivät ja loppuaika vietettiinkin torkkuen, kuka missäkin.


Zzzzz...
Yhteiskuva! Pablo nukkuu eteisessä ja Kassinen taustalla olohuoneessa työtuolin päällä.
Seppo kävi tutkimassa nukkujan muttei onneksi alkanut läimimään.

Yövierailu sujui siis oikein hyvin!

lauantai 27. toukokuuta 2017

And now for something completely different

Herra Pablo on kaivannut kevään aikana hoitajaa kolmeen eri otteeseen, kun hänen henkilökuntansa on käynyt poissa paikkakunnalta lisäkouluttautumassa. Allekirjoittanut on käynyt häntä hoitamassa, mikä on ollut vähintäänkin mielenkiintoista.

Plussaa: lehdenhaku ei ole koskaan ollut näin helppoa.

Plussaa: aina innokasta lenkkiseuraa tarjolla.
Miinusta: välillä yli-innokasta lenkkiseuraa tarjolla.

Plussaa: hauskannäköinen pakkaspuettuna.


Plussaa: aina innokasta leikkiseuraa tarjolla.
Miinusta: kimeä-ääninen haukkuminen, jos leikkiseura väsyy ennen aikojaan.

Plussaa: viihtyy aktivointilelujen parissa hyvin itsekseenkin.


Plussaa: hoitajan ei tarvitse nukkua yksin.
Miinusta: hoidettavan ei tarvitsisi nukkua keskellä sänkyä poikittain.


torstai 25. toukokuuta 2017

Aamiainen on päivän tärkein ateria

Täytyy syödä tukeva aamiainen, että jaksaa touhuta päivän.

Juuri niin!
 
Touhuamisen jälkeen voi imeä auringonsäteitä.

Ja nukkua leikin lomassa rutatulla matolla.

Kertoja pois, nyt nukutaan.

tiistai 23. toukokuuta 2017

Laihakarvaisuuden haittoja

Sepon karva on lyhyttä, ohutta hahtuvaa.

Hänen molemmista kantapäistään löytyvät tällaiset kulumat, joissa karva on nirhautunut aivan ihonmyötäiseksi. Kulumat ovat siis syntyneet niinkin eksoottisesta harrastuksesta kuin istumisesta. 

Sepolle kai pitäisi tarjota kasapäin pehmeitä tyynyjä istuinalustoiksi.

sunnuntai 21. toukokuuta 2017

Kassinen on onnellinen

Kassinen on alkanut taas tulla silitettäväksi pöydälle, jos henkilökunta istuu tietokoneella tai lukee lehteä.

Hän selvästi nauttii näistä kahdenkeskisistä hetkistä. Ainakin niin kauan, kun ne pysyvät kahdenkeskisinä.

Miksi Seppo taas häirisee Kassisen onnea?

Bongasivatko lukijat photobomber-Sepon kahdesta alimmasta kuvasta?

perjantai 19. toukokuuta 2017

You shall not pass

Seppo on kehittänyt uuden typerän tavan.

Hän vahtii tarkasti, milloin henkilökunta alkaa näyttää kotoa lähtemisen merkkejä...

...ja juoksee sitten kiireen vilkkaa oven eteen kellimään selällään.

Tästä ei mennä.

Seppo haluaa vielä härkkiä.

keskiviikko 17. toukokuuta 2017

Etusormi

Kassinen on opetellut hiljalleen uutta temppua: sormien tunnistamista. Rauhallinen temppu sopii hänen flegmaattiseen tyyliinsä eikä vaadi suuria ponnistuksia. Tavoitteena olisi opettaa Kassiselle ainakin pari sormea.


Tunnistamisen merkkinä on lipaisu.

Ja sitten saa palkkaa. 

Seuraavalla videolla Kassinen osoittaa kykynsä tunnistaa etusormi. Ainakin suurimman osan aikaa. Nyt pitänee alkaa opiskelemaan pikkurilliä. 





P.S. Temppu ja hyvät ohjeet sen opiskeluun löytyvät ihanan Kertun kivasta blogista, joten ei niistä sen enempää täällä. 

maanantai 15. toukokuuta 2017

Kassisen ja Sepon riehakas vappu

Henkilökunta ei erityisemmin viettänyt vappua. Munkkeja syötiin, ja puhallettiin rekvisiitaksi yksi ilmapallo.

Olisikohan tästä kissoille jotain iloa? Seppo investigoi kummallista esinettä ensimmäisenä.
Pallo siirrettiin toiseen, helpommin kuvattavaan paikkaan. Seppo menetti mielenkiintonsa. Ei ollut kummoinen lelu tämä.

Kassinen saapui seuraavaksi paikalle.

Nuusk nuusk.

Tylsää. Oiskohan ruokaa tarjolla?

Seppo kulkee vielä ohi.

Ja kulkee, kuten sanottua, ohi. Kohti ruokakuppeja.

Silmäystäkään hänen korkeutensa ei palloon luo.

Että sellaiset vappubileet meillä. Piknik kyllä järjestettiin keittiön nurkkaan. Tosin sehän on siellä kyllä aina, kesät talvet.

lauantai 13. toukokuuta 2017

Margariini

Eräänä päivänä Seppo leikki kaikessa rauhassa pyyhkeellä. Puuha kuitenkin keskeytyi, kun henkilökunta alkoi syödä aamiaista.

Margariinia ohoi!

Herkkua kärkkyvä Seppo näyttää vähintäänkin huvittavalta.