maanantai 30. lokakuuta 2023

Tahtotila

Seppo, et ole saunassa asuva eläin.

Siellä on pimeää ja olisit yksinäinen ja haluaisit kuitenkin heti kohta pois.

Oot nyt ihan täällä vaan muiden kanssa.

Jaahas...

Ei, ette mee sinne myöskään kahdestaan.

lauantai 28. lokakuuta 2023

Halloween II

Täti löysi vielä yhden kauhistavan Halloween-koristuksen.

Hän leikkii sillä oikein nätisti.

Seppo ei ole koristusta löytänyt. Sen tietää siitä, että hämähäkin kaikki jalat ovat tallella.

torstai 26. lokakuuta 2023

Havainto

Mitäs ihmettä täällä on lattialle tippunut?

Ootteko hei huomanneet että tuosta katonrajan rimasta saa irrotettuu jotain?

Tälleen, kattokaa! Sitä vaan putoaa jos vähäsen liikuttaa. Tai joskus pitää vähän enemmän repiä mut kuitenki.

Oon niin hyvä huomaamaan kaikki tämmöiset irtiotettavat asiat.

tiistai 24. lokakuuta 2023

Halloween

Ettekö ennen ole kummituksia nähneet? Ja hei muuten, teidän serkut tulee pariksi tunniksi hoitoon. On tulossa siis sellainen oma kauhujen ilta.


Bonusvideossa Kassinen poistaa Sepon maton alta.


sunnuntai 22. lokakuuta 2023

Nojatuolisaaga jatkuu

Läheisyydenkipeä Seppo tunki tuolissa peseytyneen tädin alle. Jo on aikoihin eletty!

perjantai 20. lokakuuta 2023

Hylkäys

Tässä kuvassa Seppo ehti nukkua viisitoista minuuttia tätinsä vieressä, ennen kuin tälle riitti. Jäljelle jäi Kassisen muotoinen painauma.

keskiviikko 18. lokakuuta 2023

Rata

Kassisen täti leikki palloradalla eräänä aamuna.

Hän leikki niin villisti, että Seppoa vähän pelotti!

maanantai 16. lokakuuta 2023

Kahdeksan vuotta Kassista

Viime viikolla tuli kuluneeksi kahdeksan vuotta siitä, kun täti Kassinen saapui kodinvaihtajana ilostuttamaan henkilökuntaa. Miten aika onkin kulunut niin nopeasti!

Viisivuotias Kassinen nukkuu korissa.

Kolmetoistavuotias Kassinen valvoo uusia mattoja.

lauantai 14. lokakuuta 2023

Onnellisuus

Viikonlopun aloitukseen kuva tädistä, joka on niin onnellinen, että unohti kielensä ulos.

torstai 12. lokakuuta 2023

Kastehelmi

Seppo, mitä sinä oikein teet siellä?

Et kai sinä siirtele sitä lautasta?

Seppo tuo on tosi kiellettyä, se on liian hieno sinun työnneltäväksesi! Nyt loppuu!

Oisin vaan halunnut siirtää tän lattialle.

Miks on kaikki minun sisustusajatukset kiellettyjä?

tiistai 10. lokakuuta 2023

Vieressä

Kassinen ja Seppo nukkuisivat molemmat mielellään nojatuolissa karvaviltin päällä. 

Kassinen ei tuoliin mene, jos se on varattu, mutta Seppo yrittää kyllä luikerrella tätinsä viereen. Tässä hän leipoo ylen onnellisena.

Kassinen ei ole vaikuttunut.

sunnuntai 8. lokakuuta 2023

Viimeiset auringot

Tässä kuvia parin viikon takaa, kun paistoi aurinko ja kaikenlaiset otukset kerääntyivät lämmittelemään varpaitaan auringonläikässä.

Niin Seppo, edessä on pitkä ja kylmä talvi. Aurinko palaa muutaman kuukauden kuluttua.

Kannattaa nauttia nyt, kun vielä voi.

Talvella ainoa lämmönlähde voi olla äreä täti, jonka viereen on kovin vaikea päästä.

perjantai 6. lokakuuta 2023

Sipuli ja naapurit

Paikallinen Sipuli havaitsee pajulinnun.

Paikallinen Sipuli havaitsee talitiaisen.

keskiviikko 4. lokakuuta 2023

Tätikäärme

Kassisen täti on hyvin iloinen uuden kodin mukana tulleista verhoista.

Hän on olevinaan ovelasti piilossa verhon takana ja silloin reunan alta luikertelee jonkinlainen kyy, joka joskus tanssii villisti.

Seppoa kiinnostaa mutta hänen täytyy olla varovainen, sillä käärmeessä on teräväkyntinen tätijatke!

maanantai 2. lokakuuta 2023

Ilme

Hampaanpoiston myötä Kassisen täti on usein hyvin myrtyneen näköinen.

Hauskan ilmeen lisäksi poisto toi muutakin etua: hänen ongelmainen oikea silmänsä on pysynyt todella hyvässä kunnossa ja eikä hän ole juurikaan siristellyt tai vuodattanut siitä vettä. Toivotaan, että asiaintila on pysyvä!