torstai 31. joulukuuta 2015

Kassinen eläinlääkärillä

Kassinen kävi toissapäivänä eläinlääkärin pakeilla. Henkilökunta joutui taas sietämään molempien kissojen 12 tunnin paaston ennen lääkärikäyntiä, mutta yllättävän kivuttomasti siitä selvittiin. Karvanaama kylläkin ehti esittää kuolevansa nälkään: maukui, tuijotti silmiin ja kehräsi vaativasti, kaapi ruokakaapin ovea ja lopuksi rääkyi kuin tapettava. 

Syynä käyntiin oli Kassisen toinen yläkulmahammas, jonka henkilökunta oli havainnut katkenneen kärjestään melko paljon. Kassinen oli kyllä syönyt koko ajan normaalisti eikä muutakaan poikkeavaa käytöstä oltu havaittu, mutta oli silti paikallaan käydä se tarkistuttamassa.


Hajonnut hammas kuvassa vasemmalla ylhäällä. Oikeanpuoleinen on paljon pidempi, vaikka senkin kärjestä puuttuu pieni pala.

Kävi ilmi, ettei tapaturma antanut aihetta mihinkään suurempaan operaatioon. Hampaasta puuttuu kyllä osa, mutta se ei välttämättä koskaan tulehdu tai tule muuten haittaamaan Kassista. Eläinlääkärin mielestä sitä on turha lähteä poistamaan vain varmuuden vuoksi, kun kissa kuitenkin käyttää sitä tarttuessaan ruokaan ja leluihin. Jos hammas joskus sattuu tulehtumaan, niin kiskotaan se sitten pois. 

Kassinen sai tästä reissusta kiitokseksi vain nukutuspiikin takapuoleensa, kun lääkäri sen heti kättelyssä ehti tökkäämään. Visiitin jälkeen henkilökunta joutuikin todistamaan monta tuntia Kassisen sekavaa hortoilua ympäri kämppää. Illalla hän oli kuitenkin palannut normaaliksi itsekseen ja leikki iloisesti kuin mitään ei olisi tapahtunut.


Henkilökunta huolehtii.
Nukkuu silmät auki.

Karvanaama oli tästä episodista hämmennyksissään. Hän kävi nuuhkimassa tajutonta Kassista pari kertaa ja jopa nuoli tämän päätä. Tällä kertaa näin päin!


Eläinlääkärikuvista ja -kyydistä kiitos Marille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti