lauantai 4. helmikuuta 2017

Sepposheippausta

Henkilökunta on nyt ehtinyt harrastaa sheippausta Sepon kanssa kaksi viikkoa. Tempuksi valittiin kirjan päälle nouseminen, jonka ei pitäisi olla liian hankala. Tuloksia onkin tullut yllättävän nopeasti!

Sheippauksessahan eläimelle opetetaan haluttu temppu vaiheittain, pikkiriikkisissä osissa, ja eläintä palkataan jokaisen osakriteerin suorittamisesta ja rimaa nostetaan, kun edellinen osa on hallussa. Eläimen täytyy myös itse keksiä, mitä palkan saamiseksi täytyy tehdä, jolloin aivotyön määrä on suurempi kuin monissa muissa koulutusmuodoissa. 

Kirjatemppukin pilkottiin pieniin osiin:

- kiinnostus kirjaan eli kirjaan päin katsominen 
- nenä kiinni kirjassa eli kirjan haistaminen
- etutassun liikauttaminen 
- etutassun laittaminen kirjan päälle
- molempien etutassujen laittaminen kirjan päälle
- takatassut mukaan temppuun joko yksittäin tai yhdessä, riippuen siitä, miten Seppo niitä alkaa käyttämään 

Kirjatempun opettaminen aloitettiin niin, että henkilökunta istui lattialle naksuttimen, herkkupurkin, kirjan ja Sepon kanssa ja odotti sitä hetkeä, kun Seppo vähänkään vilkaisisi kirjaa. Ja odotti ja odotti. Lopulta tuli kuitenkin vilkaisu ja naksaus ja herkku, ja siitä se lähti!


Seuraavaan videoon on kuvattu harjoituksia kirjan haistamisesta, toisesta etutassusta päällä ja molemmista etutassuista päällä. Kaksitassuvaihetta pitää vielä hetki harjoitella, ja sitten yritetään saada ainakin toista takatassua mukaan.




Videolla esiintyy myös Kassinen, joka tulee tietenkin paikalle aina, kun herkkuja on saatavilla. Hänet pyritään pitämään henkilökunnan selän takan ilmaisella tarjoilulla mutta siitä huolimatta Seppo välillä häiriintyy hänestä.

P.S. Hyvä ja selkeä postaus sheippauksesta löytyy muuten Viiruvarpaiden muutoinkin erinomaisesta blogista.

16 kommenttia:

  1. Ooh, miten mahtavaa Sepposheippausta!! Ja kadehdittavan taitavaa multitaskausta, kun sheippaat Seppoa ja nakkelet Kassiselle nameja yhtäaikaa! :D :D

    Miten nopeasti olette päässeet Sepon kanssa tuolle kaksitassuvaiheeseen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aina välillä ei multitaskaus suju ja Kassinen tulee joko eteen häiriköimään tai Seppo lähtee Kassiselle tarkoitettujen herkkujen perään... :D

      Kaksitassuvaiheeseen meni suunnilleen kaksi viikkoa, tosi nopeeta siis! Aloitettiin kirjanvilkaisut tammikuun toiseksi viimeisenä viikonlopppuna ja eilen illalla kokeiltiin kahta tassua ekan kerran. Tässä videolla on siis toinen harjoituskerta tältä aamulta, kun oli kiire saada postaus nettiin. :P

      Pitää kuvata sitten loppuvaiheetkin omalle videolleen. Saa nähdä, miten kauan niiden oppimisessa menee. Seppokaan ei varmaan tiedä omistavansa takajalkoja. :D

      Poista
  2. Mahtavaa Seppo! Oot fiksu! Ja Kassinen sinä kanssa; herkut vaan lentelee kun menet ihmisen taakse :D - Pepsi ja Max

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, tää Seppokoulu on hyvä juttu kun minä saan ilmaiseksi kaikkea! Kerrankin! - Kassinen

      Poista
  3. Meidän pitäisi myös enemmän harjoitella tuolla sheippauksella niin tulisi aivotyötä. Etenkin Eemelillä toimii, Anselmi luovuttaa aika herkästi jos herkkuja ei kuulu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, aivotyö hyvästä! Mutta mitenkähän paljon pitäisi aivoilla että se oikeasti väsyttäisi? Eilisen kaksitassuvaiheen kuvaamisen jälkeen Seppo meni muina miehinä suoraan olohuoneeseen pudottamaan rahapuun, virtaa oli vielä vaikka muille jakaa. :D

      Poista
  4. Oottepa reippaita koko porukka!

    VastaaPoista
  5. Ihan mahtava video! Meillä on sama temppu opettelussa, mutta vain kattilan eikä kirjan kanssa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kattilan kanssa, täh? :D Se on ainakin vaikuttavamman näköinen sit valmiina, kun kissa nousee korkeammalle! Pitää varmaan Seppoakin yrittää saada nousemaan erilaisille esineille...

      Poista
  6. No jopa olet fiksu, Seppo. Tosi hyvin sujuu! T. Dalin amatööri, en osaa temppuja
    @dalithesurrealcat
    https://dalicatsdiary.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivon ettei minunkaan tarvitsisi osata, mutta kun ei herkkuja juuri muuten tipu. Typerää! - Seppo

      Poista
  7. Hieno uusi temppu! Seppo on kyllä tosi nopea oppimaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on nopea, ihan ihmetyttää!''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''

      0,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,--///555555555555

      Tuota noin, Seppo itse kirjoitti tähän väliin terveisensä. :D Kyllähän Seppo tuntuu nopeammalta ja helpommalta opettaa, ainakin Kassiseen ja Naamaan verrattuna (mutta on kyllä hidas koiriin verraten...). Ehkä opetustavallakin on väliä, saa nähdä, miten paljon tätä sheippausta tulevaisuudessa sitten harrastetaan. Naamaahan muuten myös sheipattiin istumaan tarjottimelle, ja yksitassuvaiheessa kulutettiin kolme viikkoa. :D

      Poista
    2. Oi, Sepolle terveiset takaisin! :) On kyllä nopeampaa, tuota menoa kolmessa viikossa Seppo istuu ja tekee vielä lisätempun kirjan päällä :D Kyllä kissoissa onkin eroja älynlahjojen suhteen. Näiden hitaampien (kuten meidän sakki) kanssa joutuu vain tekemään enemmän töitä :D

      Poista
    3. Tuossa onkin tavoitetta! :D

      Poista