lauantai 2. syyskuuta 2017

Oven sulkeminen I

Kassinen on harjoitellut heinäkuun lopusta asti uutta temppua: oven sulkemista. Idea on taas peräisin Kertulta, jonka blogissa on myös hyvät toteutusohjeet, joita vähän sovellettiin kissaa ajatellen.

Temppua opetellaan kohdetyöskentelyn kautta. Ensin Kassinen opetettiin koskettamaan pientä pahvineliötä, ja sen avulla hänet saadaan (toivottavasti, teoriassa) koskemaan muitakin asioita.


Ennen koskemista kohde pitäisi löytää...

Pahvineliön koskeminen opetettiin tassun antamisen kautta. Henkilökunta pyysi kättelyä kohde keskellä kämmentä, ja sitten hiljalleen hivutti sitä sormiotteeseen ja siitä lattialle. Lattialla olevasta kohteesta käsi irrotettiin varovasti, sentti sentiltä, jolloin Kassisella oli suuria ongelmia, sillä hän vähän väliä yritti saada palkkaa koskemalla kättä kohteen sijasta.


Niin lähellä mutta kuitenkin niin kaukana.

Käden häivyttämistä opeteltiin varmaan kuukauden päivät. Henkilökunta alkoi olla jo epätoivon partaalla, sillä temppu on ihmisnäkökulmasta ei-niin-kovin-vaikea. Onneksi Kassisen temppuilua katsoneet vieraat osasivat kannustaa, että lisää treeniä vaan, onnistuu se joskus. Ja onnistuihan se. 

Tästä napista saa herkkuja.

Kassisella muuten on temppuilussa vahva ihmisfokus, tyyliin "tuossa on herkkuautomaattini, miksi katsoisin muualle tai koskisin mitään muuta", mikä ehkä vaikeutti käden häivyttämistä. Seppo puolestaan on oppinut ja osaa yleistää sen idean, että myös ympäristön esineillä voi saada palkkaa. 

Lattialla olevaa pahvineliötä alettiin siirrellä ympäriinsä, mikä oli myös hieman vaikeaa. Kassisen ja henkilökunnan välissä olevaa kohdetta on helppo taputella, sivulla olevaa ei. Kassinen myöskään ei halua liikkua: jos hän on parkkeerannut itsensä johonkin, hän ei nouse yltääkseen kauemmas siirretylle kohteelle vaan lähinnä kurkottelee puolivillaisesti sitä kohti. 

Tällä hetkellä temppu on siinä vaiheessa, että kohteen voi teipata kiinni kaapinoveen ja Kassinen osaa koskea sitä. Allaolevalla videolla (1 min 20 s) esitellään temppua kolmessa eri vaiheessa: ensimmäisessä pätkässä Kassinen koskee kädessä olevaa kohdetta (ja välillä kättä), toisessa lattialla olevaa ja kolmannessa kaapin oveen teipattua.




Seuraavassa vaiheessa ovea raotetaan ja Kassiselta odotetaan vähän enemmän voimaa tassutökkäyksiin, että ovi alkaa liikkua. Uuden kodin keittiönkaapeissa on muuten paremmat ovet kuin edellisessä, sillä täällä ovet sulkeutuvat hiljaisesti, ilman kovia ääniä. Se tästä harjoittelusta vielä puuttuisi, että Kassinen säikähtäisi jotain kolahdusta!


Suljetussa ovessa olevan kohteen kosketus sujuu melko hyvin.

11 kommenttia:

  1. Kassinen sä oot oikeesti FIKSU. Pitääköhän mun nyt ruveta kunnioittamaan sun mielipidettä pikkuveljistäkin? (kauhee, ei kai)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitää. Pikkuveljet ovat kaikki varmasti maanvaivoja, etenkin jos nimi alkaa sssszzzzzjotain. - Kassinen

      Poista
    2. Hehee ssszzzzz mää tajusin!

      Poista
  2. Hienoa Kassinen! Hyvällä mallilla jo :) Tästä on tulossa upea temppu. Saa jälleen kerran ihastella :)

    Meillä ovat itsekseen oppineet avaamaan ovia. Vaatekaappeihin ja keittiön alakaappien oviin joutuu varmaan laittaa lapsilukot. Vessan ovi varsinkin on pakko avata jatkuvasti. Tykkäävät käydä repimässä vessapaperit ja ronkkia vessanpönttöä :/ Rasittava tyyli...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katsotaan, miten lähtee jatko sujumaan vai lähteekö ollenkaan. Jos oven sulkemiseen tarvitaankin odotettua enemmmän voimaa niin voi olla, että Kassinen ei sitä jaksa tehdä. Seppo kyllä voimalla paukuttaisi ovet kiinni. :D

      Siis tuo ovien avaaminen on niin ärsyttävää, onnea vaan yritteliäistä kissoista! Onko kyseessä taas nuoriso-osasto vai vanhemmatkin? :D Meillä ei ongelmaa oikeastaan ollut vanhassa asunnossa (paitsi liukuovien kanssa), muta täällä uudessa kyllä kissojen ruokakaappi ja roskiskaappi ja vaatekaapit avautuvat päivittäin, joskus useamminkin. Avaajana tietysti pääasiassa Seppo!

      Poista
    2. Voi ei, Seppokin! :D Meillä nuoriso on pääpahantekijöinä. Vanhempia en ole nähnyt siinä touhussa... Todella rasittavaa! :D Olen kokeillut viritellä kuminauhoja, mutta sitten se pauke... Lisäksi haittaavat omaa käyttöä. Niin ja ne kuminauhat menee helposti poikki kun unohtaa niiden olemassaolon :/

      Poista
    3. Kuminauhaviritelmiä ei siis kannata edes kokeilla. :D Ehkä me vaan kestetään, jos se viehätys kaappien aukomiseen loppuisi joskus. Verhotkin kun saavat joka päivä olla taas vähän pidemmän ajan rauhassa. :D

      Poista
  3. Tosi mukava seurata näitä teidän temppuharjoituksia! Hienosti menee jo!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Jatko-osaa tulee joskus, jos onnistutaan jatkamaan. Tais sitten vaan ilmoitetaan, että temppuharjoittelu lopetettiin koska Kassinen menetti mielenkiintonsa. :D

      Poista
  4. Hienosti! :) Temppuilussa on just mukavaa kun eri persoonilla on eri vahvuusalat ja välillä on sitten kiva haastaa niitä niiden ulkopuolelle. :D Tuo temppu on varsin käytännöllinenkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käytännöllinen temppu joo! Seppo voi avata kaikkien kaappien ovet ja tutkiskella sisältöjä tylsistyessään, ja sitten Kassinen voi ne sulkea, henkilökunnalle ei jää mitään todisteita tapahtuneesta. :D

      Poista