torstai 30. maaliskuuta 2023

Kevyempi suu

Seppo Johannes Virolainen kävi tiistaina poistattamassa huonot hampaansa. Lisäksi häneltä oli otettu pois hammaskivi ja ientaskuille tehty jokin henkilökunnalle tuntematon sanos-käsittely, joka varmasti on hyvästä. Hammaslääkäri oli työskennellyt hänen kimpussaan puolitoista tuntia ja yhteensä hän vietti lääkärissä nelisen tuntia, sillä tällaisen operaation jälkeen häntä pidettiin mielellään heräämössä pidempään.

Aamulla harjoiteltiin taas koppaan menoa, mikä sujui hienosti. Valitettavasti lähtö lääkäriin oli vasta iltapäivällä, jolloin henkilökunnan piti auttaa työntämällä takapuolesta.

Automatka Kivuttomalle vietettiin tavalliseen tapaan naukumisen ja tärisemisen merkeissä, mutta onneksi matka ei ole kamalan pitkä.

Lääkäristä mukaan tuli koppa, joka näytti sisältävän lähinnä punaisen viltin. Hoitaja kuitenkin vakuutti, että sisällä on jossain myös kissa.

Kotona potilaan pitäisi ensimmäiset päivät syödä sileää, pehmeää puuroa ja k
ipulääkettä hänelle annetaan neljästä kuuteen päivään. Seuraavat pari viikkoa hänen suutaan pitäisi myös huuhdella kaksi kertaa päivässä, ettei poistokohtiin tartu ruokaa. Ensimmäisenä päivänä huuhtelu ei kyllä todellakaan onnistunut, mutta onhan tässä vielä aikaa harjoitella. Viimeisenä päivänä varmaan sujuu.

Tulevaisuudessa Sepolta pitäisi pestä hampaita, etenkin alakulmahampaita, tehokkaasti, sillä se auttaa ientaskuongelmiin vaikkei syöpymiä estäkään. Kontrolliröntgeniä ja hammaskiven poistoa suositeltiin vuoden päähän.

Potilas Virolainen on kotona fyysisesti joskaan ei henkisesti. Hän valui toisesta päästä pissiä ja toisesta päästä kuolaa, joten ensimmäiset puolitoista tuntia hän pysyi vangittuna kopassa. Koppaa puolestaan pidettiin sängyssä peiton alla, että hän pysyisi lämpimänä.

Vapauden tullen potilas söi velliä. Yön hän vietti makuuhuoneessa sängyn alla piilossa.

Seuraavana aamuna hän oli jo normaalin oloinen, joskaan velli ei oikein maistunut.

Tänä aamuna potilas Virolainen haluaisi jo oikeaa ruokaa eikä mitään velliä, ja ruoasta kiihkotessaan hän häiritsi iäkästä tätiään.

16 kommenttia:

  1. Voi pöllypäistä ja valuvikaista Seppoa!
    Jännä että junnu härkkii tätiään, vaikka luulisi asetelman olevan päinvastainen toisen haistessa niin kummalliselle poissaolon jälkeen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valuvika on korjaantunut ja syntymäpölly vain jäänyt! Ja täti on onneksi sen verran kokenut, että tietää lääkäriin menneen henkilön olevan sama kuin sieltä tulleen, vaikka oudolta haisee ja näyttää... Sepolla ei sellasta kokemusta vielä olevinaan ole. :'D

      Poista
  2. Voi hirmu. Kaikkea pitää kissan kestää että ihmiset on tyytyväisiä - Pepsi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin pitää, hähäähää. Seuraavaksi uhrina on täti! - henkilökunta

      Poista
  3. Hammaspotilas Virolaisen motto lienee: Kautta kärsimysten voittoon! Niin reippaasti hän työntelee täti Kassista syrjään ruuanhankintamatkallaan :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hammaspotilas Virolainen on voittanut ainakin sen, että vellinä hän ei syö tavallista ruokaa vaan broilerimössöä. Ehkä hän on sen ansainnut...

      Poista
  4. Seppo-parka, mutta toivottavasti jatkossa hampaat pysyvät kunnossa! Varmasti se suun huuhtelukin alkaa sujua. Tätejä ei silti saa häiritä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Seppo-rukka saa ehkä sen vuoden hengähdysaikaa ennen kuin pääsee samaan tivoliin uudelleen! Suunhuuhteluhommista hän ei lupaa mitään...

      Poista
  5. Voi Seppoa Kyllä se siitä hei. Tassuläpy, Sissi

    VastaaPoista
  6. Kova keikka ja sankari-Seppo <3 <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin oot. Sua rakastaa kaikki!

      Poista
    2. Paitsi henkilökunta yöllä. Miksi ei saa esim. laulaa? - Seppo

      Poista
  7. Tämmöistä se kissan elämä on. Ei ihminen ole pöllyssä, kun tulee hammaslääkäristä kotiin, miks meidän pitää olla?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin! Pitäisi henkilökunnankin tulla hammaslääkäristä ulos kuolaavana ja pissivänä, siitäpähän tietäisivät miten rankkaa on. - Seppo

      Poista