Henkilökunnan loma hyvässä ja pahassa seurassa jatkui vielä maanantai-iltapäivään asti. |
Sunnuntaina oli kova pakkanen ja kukaan ei halunnut olla ulkona, ei vaikka kuinka puettiin haalaria ja villaloimea ja manttelia ja tossuja. |
Pieni lenkki oli silti käytävä edes pari kertaa päivässä. |
Kyllä olisi hiekkalaatikot olleet tarpeellisia. |
Pakkasten rajoittaessa elämää ulkona neiti Liinulla oli ylimääräistä energiaa. |
Tässä hän yrittää imeskellä lihaa kongista. |
Tässä hän kiusaa herra Pabloa. |
Tässä hän nukkuu Kassisen tädin pedillä ennen kuin hän teki reiän siihen. |
Kaiken muuten kruunaa se, että herra Pablo ja neiti Liinu tykkäävät molemmat syödä kakkaa. |
Moi minä olen Liinu ja olen tosi söpö ja tosi tuhma myös joidenkin mielestä mutta en omasta mielestäni! |
Hmph, tollasia isoja lohnakkeita. Ja toinen vielä tuhma. Eikös ookkin mukava palata omaan kissaseuraan? Toivoo Viiru, joka on melko kiltti.
VastaaPoistaUutta perspektiiviä tuhmuuteen on saatu! Tosin kissaseurakin on ollut tuhmaa vaihtelevilla tavoilla, esim. aaloesta oli irrotettu osa. :/
PoistaAi onko Hra Pablo opettanut Liinulle kakan syönnin jalon taidon! Se on sitä koirakulttuuria, joka siirtyy sukupolvelta toiselle. Hihhii ja hah :) Kyä kissat on jaloja elukoita koiriin verrattuna, vaikka pyllyä joskus vedetäänkin mattoon.
VastaaPoistaKulttuuria varmasti ja mukavaa, että heillä on yhteisiä harrastuksia! Jaloja elukoita, jaa, kissankakkajuttu tulossa on. :D
PoistaTätä emme pysty enää kommentoimaan. Emme ymmärrä koiria - Pepsi ja Max
VastaaPoistaPaluu normaaliin häämöttää...
PoistaKaipaan lisätietoa Kassisen petiin liittyvistä tapahtumista 😄
VastaaPoistaNeiti Liinu riehui pedin kanssa ja yhtäkkiä siinä oli koiranpennun nenän mentävä reikä. :( toivottavasti Liinu osaa ommella sen kiinni!
PoistaMakunsa kullakin myös kakan syönnissä.
VastaaPoistaOnneksi ei ole kissoja taloudessa, sillä sillä silloin sisätilojen hiekkabuffasta kaiveltaisiin deluxe-konvehteja.. ; D
:D :D :D
PoistaNuoriso-otukset voi välillä koitella hermoja, ja saa sitten kaiken anteeksi pienellä söpöilyllä...
VastaaPoistaÄäni häirikkötulokkaiden postitukselle Timbuktuun - Riitu
Timbuktuun kaikenmaailman nuoriso! Eivät ole edes söpöjä. - Kassinen
PoistaVoi Pablo parkaa, kun on tuommoisen riesan saanut!
VastaaPoistaNiin! Toinen haluaisi vain rauhassa elää ja joku pieni ääliö tuli riehumaan naaman eteen 24/7. :(
PoistaNämähän mystisiä ovat. Muka riehuvaisia mutta sitten asettuvat kuvaan kuin opetettuina. Miten esimerkiksi tuollainen kuva otetaan, että jossain kaukana seisoo rinnakkais-peräkkäin kaksi koiroa katselemassa vasemmalle eikä ihmistä näy mailla halmeilla?
VastaaPoistaAah, hyvä valinta! Salaisuus kuvan ottamiseen on siinä, että laskee koiraväen ulos ja pukee vasta sitten itsensä, ja siinä ehtii ovi-ikkunasta tarkkailla mitä tekevät. Herra Pablo on asettautunut nenä kohti lenkkireittiä ja neiti Liinu seuraa esimerkkiä, joskin neiti Liinulla on havaittavissa tuhma ilme ja keskittyminen ennemminkin herra Pabloon kuin lenkille lähtöön.
Poista