keskiviikko 6. tammikuuta 2016

Kiipeilyteline

Karvanaama ja Kassinen saivat tänä jouluna lahjaksi uuden kiipeilyteline-raapimispuun. Teline tilattiin Zooplussasta ennen joulua ja se saapui perille vasta toissapäivänä, mutta kyllä se voidaan silti joululahjaksi laskea. Hökötys tuli useassa osassa, mutta oli varsin helppo kasata ja se sijoitettiin olohuoneeseen.

Kiipelyteline on 197 cm korkea ja siinä on useita tasoja, kaksi pesäkoloa lattianrajassa ja nukkumispesä aivan ylhäällä. Kaksi lelua roikkuu eri tasoilla narun päässä, saa nähdä kauanko ne kestävät.




Kassinen otti telineen heti omakseen. Hän käyskenteli ensin muutamalla tasolla, tutki kaikki paikat (vähän raksuilla houkuteltuna) ja leikki leluilla. Lopulta hän hoksasi myös nukkumispesän aivan katonrajassa ja livahti sinne nukkumaan. Siitä lähtien Kassinen on päivisin ja öisin nukkunut siellä. Vaikka nukkumispesä on aika korkealla, sinne pääsee helposti viereisen kirjahyllyn päältä, jossa Kassinen on ennenkin aikaansa viettänyt.



Karvanaama tarkkailee.

Karvanaamaa ei kiinnosta ääliöinti.

Häntälelu-lisäosa.

My hovercraft is full of eels.


Karvanaamaa ei teline paljoa kiinnostanut. Hän seurasi sen rakentamisprosessia ja kävi sitä nuuskimassa pystytyksen jälkeen, mutta ei myöhemmin ole kiinnittänyt siihen mitään huomiota. Tämä oli ehkä odotettavissa, sillä teline sijoitettiin olohuoneeseen, josta on muodostunut enemmän Kassisen valtakuntaa. Karvanaama tykkää nukkua ja oleskella keittiössä ja makuuhuoneessa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti