maanantai 7. maaliskuuta 2016

Energianaama

Karvanaamalla on nykyään paljon energiaa. Hän kiertelee asunnossa, tutkii paikkoja ja kaapii suljettuja ovia päästäkseen tarkistamaan milloin kylpy- ja milloin vaatehuoneen. Hän huutelee henkilökunnalle monta kertaa päivässä leikkiseuraa saadakseen. Huutelu tuntuu olevan kuitenkin myös huomion hakemista, sillä aina Naama ei haluakaan leikkiä vaan on tyytyväinen pelkästään siihen, että hänelle jutellaan. 

Erityisen paljon aikaa hän kuluttaa saadakseen ruokaa tai herkkuja: hän pyörii keittiössä, kaapii ruokakaapin ovea ja naukuu tai suorastaan rääkyy. 

Tätä ylenmääräistä energiaa yritetään kuluttaa muutamalla eri tavalla. Ensisijainen keino on leikitys, sillä se on henkilökunnan kannalta helpointa ja nopeinta, leluja on joka huoneessa ja Karvanaamalle yleensä riittävät lyhytkestoiset leikkihetket, kunhan niitä on useita. 

Herkkujen saaminen eri tavoilla on Naamasta aina mukavaa. Raksujen kaivaminen tassunäppäryyttä vaativista laatikoista on tosi kivaa, mutta kyseistä tekemistä ei tarjota joka päivä. Blogissa aiemmin esitelty älypelilauta on muuttunut vähän tylsäksi ja siihen Naama ei enää oikein jaksa panostaa. Tässä kuitenkin vanha video Naaman älypelaamisesta (feat. Kassinen).





Kissat saivat jokin aika sitten lainaan koirien aktivointipallon, joka ainakin tällä hetkellä kiinnostaa jonkin verran ja jollainen heille pitänee omaksikin hankkia. Pallo on hieman liian iso ja painava, eivätkä kissat saa sitä montaa kertaa pyörähtämään, mutta siitä huolimatta ainakin Naama jaksaa palloa käyttää.

Lisäksi ollaan kokeiltu raksujen etsimisleikkiä, jossa henkilökunta vie muutaman raksun makuuhuoneeseen ja sitten päästää kissan tai kaksi etsimään niitä. Tämä tuntuu Naamasta olevan ajankuluna "ihan ookoo" mutta ei parasta ikinä.

Karvanaaman kanssa on yhä harrastettu myös temppuilua, mutta siitä tulee sitten oma postauksensa myöhemmin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti