sunnuntai 12. kesäkuuta 2016

Hammashoitoa

Karvanaama on toipunut viime aikojen sairasteluistaan kohtuullisen hyvin. Muussattu ruoka maistuu nyt hienosti ja suun turvotus on laskenut. Vaikka kipulääke ja antibiootit tuntuivat olevan ällöttäviä, ne saatiin kuitenkin syötettyä kunnialla loppuun asti. Naaman käytöskin on palannut ennalleen viime viikosta. Ruokaa vaaditaan ja Kassista ajetaan takaa entiseen malliin. 

Hammaskivi poistettiin toissa viikon eläinlääkärireissulla. Koska se tuntuu uusiutuvan suhteellisen nopeasti (edellinen poistokerta oli marraskuussa), henkilökunta on päättänyt aloittaa Karvanaaman hampaiden säännöllisen harjauksen, kun eläinlääkärikin sitä suositteli. Ennaltaehkäisy tulee paljon halvemmaksi kuin lääkärin jatkuva työllistäminen, henkilökunta järkeilee.

Talouteen hankittiin kissoille sopiva hammastahna ja -harja jo kuukausi sitten. Molemmat löytyivät paikallisesta eläinkaupasta, tosin tarpeeksi pientä harjaa sai hieman etsiä. Tahna on siipikarjan makuista, ja toisin kuin ihmisten hammastahnaa, sitä voi syödä, joten Naamaa ei tarvitse opettaa sylkemään suutansa puhtaaksi joka harjauskerran jälkeen. Varsinaista harjausta ei ole vielä aloitettu, mutta Karvanaamaa on alettu totuttamaan hampaiden puhdistukseen ja varsinkin hammasharjaan. Etenemme siis niin hitaasti, että hammaskivi ehtii tulla takaisin. 


Naaman hammashoitotuotteet.

Ensimmäisessä vaiheessa hammasharja tarjottiin Naaman naaman lähelle ja palkkioksi annettiin raksu aina, kun hän kosketti harjaa nenällään tai suullaan.

Jee raksu.

Seuraavaan vaiheeseen, huulten/hampaiden sipaisemiseen harjalla, edettiin eilen. Oikeaoppisessa harjauksessa kissan päätä pitäisi pitää paikallaan, mutta sitä Naaman on nyt vaikea sietää, kenties sairasjakson aikaisen jatkuvan suun ronkkimisen ja pillereiden pakkosyötön takia.

Toinenkin puoli.

Harjausharjoituksen jälkeen Naama olisi halunnut vielä vähän lisää. Tähän on hyvä lopettaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti