tiistai 24. lokakuuta 2017

Lihashotti iskee jälleen

Kassinen ja Seppo eivät arvostaneet lihashotteja niiden ensimmäisellä tarjoilukerralla. Henkilökunta ei kuitenkaan luovuttanut ja niitä on tarjottu pari kertaa myöhemminkin, sian sydämen kera. 

Shotit eivät ole suosiossa, kuppi on helpompi tyhjentää ensin.

Kassinen ei tunnu oikein ymmärtävän shottilasien ideaa. Hän yrittää onkia lihanpaloja kielellään, ja on siinä onnistunutkin, mutta tassun työntäminen lasiin on hänelle aivan vieras ajatus näin kolmen kokeilukerran jälkeen.

Nokkela herra Seppo puolestaan tuntuu keksineen jutun juonen! Hän kaataa lasin ja vierittelee sitä lattialla niin, että lihanpala lähtee liikkeelle lasin pohjalta. Lopulta liha on kynsien saatavilla lasin suuaukolla (tai se vierähtää itsestään ulos, jolloin Kassinen voi varastaa sen).

Lopputulos: tyhjä lasi ja pesua odottava lattia. 

Itsensä pulleaksi syönyt Seppo käy vielä nuolemassa liha-astian pohjalle jääneen veren.

Eihän sitä nyt hyvää juomaa heitetä hukkaan.

14 kommenttia:

  1. Äly-Seppo! Kyllä sä ratkaiset kaikki eteen tulevat pulmat! -A&T

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo! Voisin seuraavaks haluta miljonääriksi. - Seppo

      Poista
  2. Tuo olis hyvä idea meidän kissoille, kun ovat melkoisia hotkijoita ja ahmatteja. Ruokailun lopuksi käydään usein vielä nuolemassa toisen kuppi (joka on jo kertaalleen nuoltu puhtaaksi...).

    Seppo näyttää myös tosi hoikalta mun silmissä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahhaa, täälläkin esiintyy välillä käsittämätöntä hotkintaa ja epätoivoista puhtaiden kuppien nuolemista erään Sepon toimesta. Ja kyllä tämmöinen järjestely auttaa ainakin jonkin verran, kokeilkaa ihmeessä. :)

      Seppo on hoikka ruokailujen välillä, ja aterian jälkeen pullakoituu yllättävästi. Kaikki näkyy noin ohutkarvaisesta tyypistä. :D

      Poista
  3. Hitaasti hyvä tulee! Seppo on hoksannut pelin hengen, mutta ehkä Kassinenkin valaistuu vielä muutaman yrityksen jälkeen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kassinen varmaan kaipaa vielä toiset kolme harjoittelukertaa. :D

      Poista
  4. Kyllä varmasti Kassinenkin hoksaa jutun juonen vielä! :) Seposta en yhtään ihmettele, että ratkaisu löytyi <3 Pitäisi kokeilla tätä shottijuttua meilläkin. Voi tosin olla, että lihat jäävät laseihin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikeesti, kokeilkaa! :D Olisi kiva nähdä, miten teillä pärjää nuoret vs keski-ikäisosasto, kuka saa syödä eniten. :D

      Poista
  5. Kiva idea ja varmasti hauskaa ajanvietettä kun homman jujun hiffaa:D meillä ei tuohon kyllä Nalalla kärsivällisyys riittäisi joten tyydytään vain ihailemaan näin etänä Sepon fiksuutta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitää pian kokeilla uudelleen, että keksikö Seppo idean oikeasti vai oliko kaikki vain onnekasta puuhastelua. :D

      Poista
  6. Eli teidän kateissa ei näe, kuinka ne on onnellisia siitä että niiden aivot stimuloituu ja ne saavat metsästää?

    Ei meidänkään kateista:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ei. :D Tai öö ehkä, jos on raksu jossain kivassa tutussa helpossa raksulaitteessa. Kaikki uusi vaatii ihan liikaa älynystyröitä ollakseen nautinnollista. :P

      Poista
  7. Näppärää! Meillä Raku on heittänyt jo hanskat tiskiin ruuan onkimisen kanssa meidän versiossa, on mieluummin sitten ilman ruokaa. :'D Pitänee poitsulle kehittää joku matalamman kynnyksen kuppi, että saisi edes vähän nähdä vaivaa silloin kun muutkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Raku-raukkaa. :D Odotan kyllä innolla, jos kehität jonkun helpomman kupin, ainakin jos tulee sellainen diy-tyylinen ratkaisu! Kaikki uusi menee kokeiluun. :)

      Poista