sunnuntai 15. huhtikuuta 2018

Rikollisnero III

Seppo pääsi aurinkoisena päivänä parvekkeelle. Turvallisesti valjaissa, tottakai.

Kassinenkin on olevinaan tulossa, mutta eihän häntä voi alasti ulos päästää.

Seppo katselee maailmaan pienestä rakosesta...

...mutta sitten henkilökunta esittelee hänelle jotain parempaa.

Seppo tahtoo!

Pieni risu.

Suuri saalis.

Risu kulkeutui lopulta sisälle asti illan leikkeihin.

Samaan aikaan Kassinen ulkoilee omalla tavallaan.

Hän haistaa ilmaa.

Hän nauttii auringosta.

Mutta sitten hän saa selvästi nerokkaan ajatuksen.

Henkilökunta näyttää keskittyvän Seppoon.

Ja sitten Kassinen onkin jo ulkona.

Kukaan ei varmasti huomaa.

Hän pakenee!

Kassinen ehti yhden kissanmitan verran ulkopuolelle mutta sitten henkilökunta nappasi hänet taas kiinni. Nerokas suunnitelma ei kauhean pitkälle kantanut.

Henkilökunta mietti, että jos Kassinen kerran haluaa ulos, hän saa olla ulkona asianmukaisesti puettuna. Hänet ahdettiin laitettiin valjaisiin ja kannettiin parvekkeelle.

Halusiko hän olla parvekkeella? No ei. Äkkiä sisälle ja makaamaan keskelle lattiaa kuin kuolemaa tekisi. Valjaat taitavat estää hänen oleellisia elintoimintojaan.

Ehkä henkilökunta vielä joskus asuu paikassa, jonne voidaan rakentaa pieni ulkohäkki. Sellaisesta Kassinen varmasti pitäisi.


12 kommenttia:

  1. Kassinen niin unelmoi suorasta auringon säteestä ulkona, mutta ei onnistu 🙁 Minkähän siihen keksisi.. Millaiset valjaat Kassisella on? Ps. Sepon uusi oksa-aarre näyttää Maxista kivalta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oksa oli paras, kunnes hajosi! :( - Seppo

      Kassinen käyttää joko noita Sepolla olevia Vänttisiä tai sitten verkkokangasvaljaita. Tai siis ei käytä kumpiakaan koska ei niissä suostu liikkumaan (Sepolle molemmat on ookoo). Kassinen ehkä kävelisi kaulapannassa, kun kuitenkin sietää hetken esim kaulaan laitettua rusettia. Ehkä pannalla uskaltaisi olla parvekkeella ja käytävässä, vaikkei ulos sen kanssa lähtisikään?

      Poista
  2. Voi miten suloisia molemmat! <3 Ja nuo Sepon ilmeet! :´DD

    Meilläkin on taas kokeiltu valjastelua, niin kauniita aurinkoisia kelejä ollut :) Ellin kanssa on sama juttu kuin Kassisen, valjaat on ehdoton no-no. Kauhea tappelu saada ne päälle ja sitten neiti makaa kuin raato lattialla :DD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Seppo oli erittäin innostunut pienestä risustaan! :P

      Oijoi, onko teiltäkin siis valjastelukuvia tulossa? Pii ulkona? Myös Elli raatona -kuvat kelpaa. :DD

      Poista
    2. Kyllä vain on tulossa, kunhan ehtii valkata kuvat ja kirjoittaa jotain "järkevää" :D Elli raatona/suttuna kuvia on kyllä kamera täynnä :D Kauhea kiire töissä ja arjessa, hyvä että ehtii lukea muiden blogeja ja kommentoida :P

      Poista
    3. Sitä "järkevää" juttua on yllättävän vaikeaa ja aikaavievää välillä keksiä, totta. :D

      Poista
  3. Kassisen taitaa olla aika opetella valjaisiin! Seppokin osaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kassinen sanoo että ei. Varmasti vielä joskus onnistuu pakenemaan ja saa taas ulkoilla ilman valjaita, niinkuin ennen vanhaan. :P

      Poista
  4. Kassinen on kissanaturisti ! Mutta kyllä me siltikin suositellaan noita stringibiksuja päälle, varmuuden vuoksi ;)

    Komea saalis kyllä Sepolla, ei voi kuin ihailla :D

    VastaaPoista
  5. Vastaukset
    1. Kassinen niin halajaa ulos. :( Miten voivat valjaat olla näin vaikeat...

      Poista