tiistai 15. toukokuuta 2018

Hyvää seuraa

Herra Pablo kaipasi viime viikonloppuna hoitajaa ja henkilökunnan allekirjoittanut puolisko valittiin kunniatehtävään. 

Plussat
- paljon ulkoilua
- yöuniseuraa
- päiväuniseuraa
- hyvä meininki noin ylipäätään 99 % ajasta

Miinukset
- herra Pablo syö joskus kakkaa eli hyvin huono meininki 1 % ajasta

Aamu(yö)lenkillä.

Aurinko nousee heti neljän jälkeen ja silloin on paras aika olla ulkona. Rauhallista, viileää, ei vastaantulijoita ja paljon lintuja.

Ei kilpailua kepeistä.

Päivälenkeillä oli kuuma kuin helvetissä, mutta onneksi koiranuittamispaikkoja löytyi.



Joen vedenpinta on korkealla ja vesi nousee rantapuistoihin. Aivan nenän ulottuvilla olisi tarjolla jos jonkinlaista puolisukeltajaa, mutta onneksi herra Pablo ei ollut kiinnostunut niistä.

Lenkin jälkeen hän nautti omaa versiotaa jäätelöstä, eli imeskeli jäädytettyä aktivointilelua. (Allekirjoittanut löysi pakastimesta myös mansikoita ja söi ne. Sori! Toivottavasti eivät olleet säästössä johonkin tärkeään...)

Herra Pablo nukkuisi mielellään ulkona, mutta nyt oli siihen liian kuuma. Surkeaa!

Hän joutui tulemaan sisälle ja maksimoi kurjuutensa nukkumalla lattialla nurkassa pedin vieressä.

Iltalenkillä oli onneksi taas hieman viileämpää.

Yönsä herra Pablo nukkui (edelleenkin) keskellä sänkyä. Onneksi hän ymmärsi tehdä tilaa kun tarpeeksi töni.

Loppuselfie: oli kivaa!

10 kommenttia:

  1. Pablo <3 ja kiva verhokangas teillä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Verhokangas löytyy herra Pablon henkilökunnan luota, pitää välittää kehut sinne! Meillä on verhot sarjaa "kukkia ja etanoita." ;P

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Pablo erittäin ystävällinen ja hieno tyyppi! <3

      Poista
  3. Kivaa näkyy olevan :) Ihana tyyppi <3 Tuo kakan syöminen on kyllä ällöttävä harrastus... Meidän Kiira söi kanssa silloin aikoinaan joskus :P Kieltämisestä huolimatta yritti innoissaan tulla pusuttelemaan kakkasuulla, yök! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi kissat eivät syö kakkaa! :D Millainen tyyppi oli Kiira?

      Poista
  4. Mikähän siinä muuten on, että dogit vetää sitä kakkia naamariin hyvällä ruokahalulla? YÄK.
    Mutta Pablo on kyllä muuten erittäin valloittava koiraherra, koiraksi ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Herra Pablo on todellakin valloittava! Ja onneksi ällöttävä vain joskus. Jos sattuu vastustamaton läjä kohdalle. D:

      Poista
  5. Ihana Pablo, nuo aamuyölenkit kuulostaa ihanilta! Nuo mainitsemasi asiat ja se erityinen tuoksu mikä siihen vuorokaudenaikaan liittyy. ♥ Jos minulla olisi koira, niin ehdottomasti suosikkilenkit olisi juuri nuo. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aamuyöt ovat parasta aikaa! Valitettavasti herra Pablo nukkuisi mielellään pidempäänkin, mutta onneksi se saa mennä takaisin nukkumaan, kun palataan kotiin. :'D

      Poista