lauantai 30. kesäkuuta 2018

Juhannuskuvauksia II

Tässä satsissa on ensimmäistä enemmän onnistumisia. Jee! Joitakin kuvia on käsiteltykin, kun niitä on mallailtu juhannuskuvaksi. Suurin osa kuvista on kuitenkin tuttua "mitä ihmettä tässä tapahtuu" -laatua.

Näitä on taas sitten aika paljon.


Seppo on niin komea! Ja varastaa koko shown, ei ole hyvä tämä.

Hyvä kuva, nätisti lähekkäin! Paitsi Kassista ei voisi vähempää kiinnostaa ja Sepon varpaat katkeavat.

Kiinnostus ei ainakaan lisäänny.

Näitä kuvia otettaessa tuli huomattua, että Seppo ei osaa silitystä istuessaan Kassisen vasemmalla puolella. Hän ei nosta tassuaan tarpeeksi korkealle eikä osu oikeaan kohtaan. Onneksi Kassinen sentään laski päätään että tuli tällainen poskensivelykuva. Olisi söpöä jos siveltävä ei näyttäisi noin tyytymättömältä. 

Oikealla puolella istuessa temppu onnistuu. Tässä kuvaaja olisi voinut olla vähän kauempana, että herrasväen pään päälle olisi jäänyt enemmän ilmatilaa.

Tässä Seppo on liian kaukana takana, taas kerran.

Tämäkin olisi ollut hyvä, vähän erilaiset asennot. Valitettavasti tarkennus on jossain seinässä ja kuva, josta rajataan pois tuolin päällä roikkuva paita, on aika epäselvä.

Kassinen etuilee.

Seppo etuilee.

Kassinen yrittää saaa herkkuja kököttämällä. Hänellä on loistava ilme mutta Seppo ei katso kameraan.

Maha ja kieli! Maailman paras kuva. Tai olisi, jos Seppoa kiinnostaisi edes pikkiriikkisen.

Tämä on se sarja, josta lopullinen juhannuskuva napattiin. Ensimmäisissä kuvissa varpaat katkeavat taas mutta onneksi kuvaaja tajusi peruuttaa. 

Sarjan viimeisissä kuvissa silittelytilanne on jo ohi, mutta onneksi on kieli. 

10 kommenttia:

  1. Tosi kuvauksellisia masuja, kieliä, tassuja ja ilmeitä! Mutta on kyllä niin harvinaista herkkua, että kaksi kissaa esittäisi parhaita poseerauksiaan yhtä aikaa... Ehkä niillä on jokin salainen "yksi kerrallaan" -sopimus ihmisten iloksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi koordinaatio salaisen sopimuksen suhteen ei ole täydellistä ja aina joskus posetus ajoittuu samalle sekunnille. :p

      Poista
  2. Jokainen kuva on täydellinen. Piste.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuvissa jokainen kissa on täydellinen ja ihminen vain mokaa kuvat, vai miten se nyt meneekään...

      Poista
  3. Vika kuva ihan huippu 😂😂❤ noi ilmeet aivan täydelliset 😂

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä herrasväki on yllättävän ilmeikästä, ainakin kun naamanväntelystä saa herkkuja! :D

      Poista
  4. Ei kyllä me nähty yhtään huonoa kuvaa, varpaidenkin tehtävä on välillä vaan puuttua kuvasta.
    Nää on ehkä vähän liiän söpöjä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No joo, ihan totta. Varpaat kun puuttuva, voi katselija välillä edes tsekata kissan naaman!

      Poista
  5. Vastaukset
    1. Hyvä kohteet ja satunnainen poseerausinto sen tekevät. :D

      Poista