lauantai 15. syyskuuta 2018

Ylösalaiseläin

Seppo harrastaa edelleen sosiaalista kierimistä. Hän tervehtii kotiin palaavaa henkilökuntaa kellahtamalla selälleen eteisessä ja esittelemällä vatsaansa. Nykyään hän tervehtii, ainakin allekirjoittanutta, myös aamuisin ja sanoo hyvää huomenta heittäytymällä ylösalaisin. Hän pitää mahan rapsuttelusta ja muunlaisesta lällyttelystä mutta tuntuu olevan suhteellisen tyytyväinen myös siihen, että hänelle puhutaan pehmeitä.

Hän on kierinyt myös ainakin yhdelle vieraalle, mikä oli hieman yllättävää, mutta vieras oli todella otettu.


Vuorovaikuta kanssani!

Tervehtimisen lisäksi Seppo käyttää ylösalaistelua huomion tai leikkiseuran hakemiseen. Henkilökunta pyrkii kulloinkin haluttua asiaa antamaan, sillä onhan tämä noin miljoona kertaa parempi tapa kuin tavaroiden pudottelu pöydiltä, verhojen heiluttelu, huutaminen tai oman hännän imeskely. 

Seuraavalla videolla (n. 35 s) Seppo kieriskelee eteisen matolla allekirjoittaneen tehdessä lähtöä pois kotoa. Sepon mielestä vielä ei saisi mennä, häntä pitäisi vielä viihdyttää.





15 kommenttia:

  1. Pepsikin tekee tuota joskus ollessaan suopeimmillaan. Ainut ongelma on se että mahaan ei saa koskettaa tai saat kynnet käteensä 😁

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vain ihailtavaksi, kuin taideteos! :D

      Seppoa saa kosketella huomionhakutilanteessa mutta leikinhakutilanteessa tarttuvat kynnet kiinni. Vielä kun oppisi erottamaan nämä eri kierimistyypit... :D

      Poista
  2. Onhan se toki aikamoinen vääryys, jos kotoa lähdetään vääräänä hetkenä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo! Jos kerran joudun olemaan vankina täällä niin sit pitäis ihmistenkin olla! - Seppo

      Poista
    2. Oon sitä mieltä, että kotoa ei saa lähteä! Kukaan. Toivoo Viiru.

      Poista
  3. Kyllä tuollainen söpöstely pitääkin palkita, vähintään ruhtinaallisesti. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuninkaallisia palkintoja ottaisin vastaan. -Seppo

      Poista
  4. Meillä on kanssa tuo mustavalkea malli usein katollaan, ei kylläkään huomiota kerjätäkseen (siihen on opeteltu siskolta miukuminen). Mutta siihen mahaan EI SAA koskea...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se vain houkuttelee ansaan kuin kärpäsloukku! :D :D

      Poista
  5. Ihanat kierimiset! Riiviöt harrasti näitä pentuina, mutta nyt ne on jääneet jo pois :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No höh! Yleensä kissat vaan paranee vanhetessaan mutta tuo on harmillista. :(

      Poista
  6. On ihan kamalaa kun pitää jättää huomionkipeä kissu kotiin! :((((

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahhaa, eikä. On ihanaa, kun sen saa jättää kotiin ja pitää siitä muutaman tunnin lomaa, kun se on aamun kiristänyt hermoja kaikenlaisella puuhailulla. ;)

      Poista