maanantai 29. lokakuuta 2018

Harjataan, ei harjata, harjataan - omaehtoisuus käsittelyssä

Kassinen ei pidä harjaamisesta. Kyllä hän tiettyyn pisteeseen asti sietää sitä, mutta hänen häntänsä aloittaa ärtyneen luikertelun jo ensimmäisten vetojen jälkeen. Henkilökunta ei harjaakaan häntä niin usein kuin pitäisi, mikä kostautuu karvapalloina.

Välihuomautus: Seppo ei ole koskaan kärsinyt karvapalloista. Hänestä tuntuu lähtevän karvaa keskimääräistä vähemmän koska sitä vaan ei alunperinkään paljoa ole ja lisäksi hän tuntuu osaavan olla nielemättä kieleen jääviä karvoja: hän kuolaa, syljeskelee ja yökkäilee kunnes kita on tyhjä. Kätevää.

No, Kassista on siis harjattava, vaikka hän ei siitä pidäkään. Haasteena onkin ollut harjaamisen saaminen niin mukavaksi, että sitä tulisi tehtyä useammin ja paremmalla mielellä. 

Henkilökunta lukee paljon koira- ja koirankoulutusblogeja, joissa joistain (klik klik klik) on ollut juttua valinnanvapaudesta ja omaehtoisuudesta käsittelytoimenpiteissä. Se on kai nyt nouseva trendi, ja hyvä niin! 

Juttujen innoittamana Kassisen kanssa aloitettiin treenit aiheesta "kerro, milloin saa harjata." 

Allekirjoittanut istuu lattialle harjan ja herkkujen kanssa ja Kassinen vaeltaa paikalle kuullessaan raksupussin rapinan, istuu henkilökunnan eteen ja odottaa, että mitäs temppuja nyt tehdään. Hänelle näytetään yhdellä kädellä harjaa ja toista kättä pidetään ylävitonen-tempun vaatimassa asennossa hänen edessään, yhtä aikaa, eli hänellä on siis neljä mahdollista toimintoa:

1) antaa ylävitonen ja saada herkku, ei harjata
2) koskettaa harjaa ja samaan aikaan saada herkku ja tulla harjatuksi muutaman vedon verran
3) ei tehdä mitään/lähteä pois, herkkua tai harjausta ei tule
4) tarjota jotain muuta temppua (näin ei ole vielä käynyt, mutta herkkua varmaan tulisi...)


Kato Kassinen, tässä ois tällanen harja ja tällanen käsi. Tajuutko?

Joo tää on harja. Saat vähän nyt silitellä sillä.

Ja tää on käsi. Herkkua voisin ottaa.

Kassinen kokeili ennakkoluulottomasti, alusta asti, vaihtoehtoja 1 ja 2. Esineiden koskemisesta on ennenkin saanut palkkaa, joten sitä ei tarvinnut opettaa erikseen. Harjaaminen harjaan koskemisen jälkeen tuli hänelle kuitenkin yllätyksenä ja se pidettiin parin esimerkinomaisen harjanvedon mittaisena. Muutaman harjoituskerran jälkeen hän tuntui tajunneen jutun juonen ja vaihteli ykköstä ja kakkosta ihmisen silmään ihan järkevästi: jos häntä harjattiin epämiellyttävästi (vaikka liian pitkään tai inhottavasta paikasta, esim. matalalta kyljestä) hän valitsi pelkän herkun syömisen jopa kolme tai neljä kertaa peräkkäin ennen kuin otti taas harjaamista vastaan.

Seuraavalla videolla (2 min 30 s) esitellään harjaamista käytännössä. Näyttää aika hyvältä: Kassinen valitsee suht' loogisen oloisesti molempia vaihtoehtoja ja henkilökuntakin on tehtäviensä tasalla.





Mutta voi: kenties Kassinen vain tuntuu tajunneen jutun juonen eikä oikeasti tajunnutkaan! Aika paljon nimittäin tuntuu riippuvan siitä, missä herkut ovat. 

- Jos herkkupurkki on allekirjoittaneen sylissä, kaikki toimii suhteellisen hyvin (kuten videolla). 
- Jos herkut ovatkin esimerkiksi oikealla sivulla (kuten kuvissa), koskettaa Kassinen oikeaa kättä yhdeksän kertaa kymmenestä riippumatta siitä, onko kädessä harja vai eikö. Jos siinä on harja, hän koskettaa sitä vaikka kuinka monta kertaa peräkkäin ja siis olevinaan viestii niin, että harjaaminen on ookoo, vaikka häntä alkaisikin liuruamaan ja ilme muuttuisi sellaiseksi, että harjaaminen olisi parempi lopettaa. Ja sitten, jos harjan vaihtaa vasempaan käteen, hän koskettaa yhä pelkkää oikeaa kättä eikä ole harjaa näkevinäänkään, vaikka ärtymys jo paranisikin. 

Niin että mistäs sitä nyt sitten henkilökunta voi tietää, että tietääkö Kassinen oikeasti, mistä tässä on kyse? Tai no, ehkä hän tietää ja siksi kaikki toimii, kun herkut ovat sylissä ja ne tarjoillaan ns. keskeltä, mutta jos ne ovat sivulla/tulevat sivulta, niin ehkä herkun suunta saa hänet tarjoamaan sitä puolta. Tämänhän hän on sheippailupeleissä oppinut ja ehkä se käytös on vahvempi. Ehkä?

No jaa, katsellaan ja jatketaan. On se Kassinen aika ihmeellinen eläin.

14 kommenttia:

  1. Jännää, antaa luvan harjaukselle :o tämä oli aivan ennenkuulumatonta ja näkemätöntä!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä tätä tulevaisuudessa kuuluu ja näkyy enemmän, ainakn täällä! Seuraava haaste ois Seppo ja kynsien leikkaus ilman venkulointia. :'D

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Kassisesta ei aina uskoisi, että päässä jotain liikkuukin... Yllättää joka kerta yhtä paljon! :D

      Poista
  3. Hienolta näyttää ja hyvin vaikuttaisi toimivan, kun namipurkki on sylissä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahhaa, joo. Meni aika pitkään miettiessä, miksi välillä toimii ja välillä ei, ennen kuin tajusin herkkujen pitopaikan ilmeisesti vaikuttavan. :D Jos kokeilet Aadan kanssa niin raportoi blogiin? On tosi mielenkiintoista!

      Poista
    2. Hyvin kyllä keksitty! Tosi mielenkiintoista! :) Joo ehdottomasti raportoin! :)

      Poista
  4. Otsikosta luulin, että kyseessä oli karvainen hampaiden harjaus! ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Karvainen = karvakorvien. Tämä ennalta arvaava kirjoittaja luurissa on karmea!

      Poista
    2. Karvaista hampaiden harjaustahan täällä on myös harrastettu, joskin ehkä vähän kausittain innostuksen ja jaksamisen mukaan... Pitänee blogata siitä taas joskus että alkaisi harjauskausi uudelleen. :D

      Poista
  5. WHOOOOOOOU :O
    Täti-ihmisellä olisi ollut Kassisena vaikeuksia, kun mä en ihan heti tajunnut kuin sen nampan sai :D Sitten kun näin, että siellä toisessa kädessä oli oikeasti harja, mitä Kassinen kosketti - mun tajunta laajeni !
    Fiksu Kassinen <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tajunta laajeni kyllä täälläkin henkilökunnalla, kun Kassinen oikeasti tajusi tän jutun. Ois nimittäin ajateltu, että ei se kuitenkaan hoksaa... :D Seuraavaksi videota Kassisen kynnenleikkuusta, sekin nimittäin sujuu jo samalla periaatteella!

      Poista
  6. Mielenkiintoinen lähestymistapa! :) Vaatii kärsivällisyyttä, mutta eläimellä säilyy valinnanvapaus ja kontrolli. Meillä ollaan vain tehty hoitotoimenpide vastalauseita kuuntelematta ja toimenpiteen jälkeen palkka, tällä tavoin 2 kisua ovat lopettaneet kynsienleikkuun aikaisen kiemurtelun kun tietävät, että palkka seuraa ja sen saa nopeammin kun on kunnolla. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meistä on kiva kokeilla uusia asioita, ainakin jos ne edes teoriassa yhtään parantavat näitten elämänlaatua. :P

      Ja tämä toimii! Seppo ei aiemmin pitänyt yhtään kynsienleikkuusta ja oli paikalla lähinnä vain herkuilla kiristämällä, ja nyt se istuu edessä ja hurisee koko ajan. Kassisen kynsienleikkuuoperaatio on jostain syystä vähän vaikeampi näin, se haluaa pelkän herkun kahdeksan kertaa kymmenestä, vaikka aiemmalla menetelmällä (ensin leikkuu, sitten herkku) se antoi leikata Seppoa paremmin. Ehkä aiempi menetelmä oli kuitenkin jotenkin inhottavampi sille, vaikkei se sitä näyttänytkään? Pitääkin kirjoittaa postaus tästä, jos jollain olisi jotain ideoita.

      Poista