lauantai 27. lokakuuta 2018

Serkku

Kassinen ja Seppo saivat uuden serkun pari kuukautta sitten. He olivat autuaan tietämättömiä tästä iloisesta perhetapahtumasta, kunnes tulokas nyt vieraili heidän luonaan ensimmäisen kerran. 

Sepon haistellessa serkkuaan eteisessä hänen häntänsä pörhistyi ja selkäkarvansa nousivat irokeesiksi. Ei mikään kauhean hyvä alku. Loppuvierailun ajan Seppo kierteli ja kaarteli serkun ympärillä, käveli matalana ja varovaisesti, haisteli pari kertaa jotain vaaratonta osaa ja peruutti sitten taas miettimään asioita turvallisen etäisyyden päähän. Onneksi hän ei sentään yrittänyt lyödä serkkuaan, mikä on usein hänen tapansa tutustua uusiin asioihin. 

Kassinen meni serkun nähdessään piiloon eikä tullut pois ennen kuin tämä lähti.


Outo tyyppi. Ei ole Seppo tällaista koskaan nähnyt.

Mitä tästä nyt pitäisi ajatella?

Serkun plussat

- ei osaa liikkua itse

Serkun miinukset

- epäilyttävän pieni
- ääntä lähtee
- välillä haisi pahalta
- edustaa toistaiseksi tunnistamatonta eläinlajia - ei ole koira


Lisäksi serkku puklasi lähtiessään eteisen matolle, mutta se ei haittaa, sillä siinä oli jo Kassisen oksennusta.

6 kommenttia:

  1. Terve suhtautuminen uusiin asioihin! 😆

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä! Eihän sitä tuollaisista otuksista tiedä, millaisiin suorituksiin ne kykenevät. Ties vaikka puklaisivat päälle. :'D

      Poista
  2. Hihii, no on kyllä todella outo uusi serkku! Parempi tutustua vähitellen pienissä erissä=)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hitaasti hyvä tulee. Ehkä siitä tulee vielä niin tuttu, että Seppo uskaltaa sitä käydä vähän läimimässä... :'D

      Poista