lauantai 2. maaliskuuta 2019

Rikollisnero V

Viime viikon lopulla Kassinen ja Seppo saivat pussillisen uusia raksuja. Eräs ystävä oli tilannut niitä kissoilleen mutta ne olivatkin olleet pahoja ja vain yksi kolmesta oli suostunut syömään. Niin tuttua! Henkilökunta arveli, että Kassiselle ainakin kelpaisi, ja otti pussin vastaan.

Ensitarjoilu meni odotetusti: Kassinen söi innolla mutta Seppo ei lainkaan. Pussi pistettiin kaappiin odottamaan Kassisen aktivointihetkiä.


Viime sunnuntaina kissat olivat muutaman tunnin kahdestaan ja kotiinpalaavaa henkilökuntaa odotti tällainen näky.

Kuka on murtautunut pussiin??!?!!

En ainakaan minä, sanoo Kassinen. Henkilökunta voisi uskoa sen, sillä hän on aina niin kiltti... Eihän hän tekisi mitään tällaista!

Kassinen paljasti kuitenkin oikean karvansa, kun pokka ei pitänyt herkkujen äärellä. Hän alkoi syödä raksuja ihan muina Kassisina. Hänellä on vielä kehitettävää rikollisneroilun saralla.




Eilen illalla kissat olivat taas pari tuntia kahdestaan. Tilaisuus teki varkaan.


Tällä kertaa rikollinen oli valikoinut uhrinsa tarkkaan.

Suojamuovipussi oli revitty melkein riekaleiksi ja raksupussiin oli tehty uusi reikä.

Ja katsokaas, mitkä raksut ovat kyseessä! Royal Canin Regular Appetite Control Sterilised - "tarkoitettu kissoille, joilla on taipumusta ylensyöntiin." Ja pah, täällä nämä ainakin rohkaisevat ylensyöntiä! (Huom. myös tuosta pussista on irronnut pala, jota ei ole vielä löytynyt. Onneksi pala on niin pieni, että se varmaan tulee läpi, vaikka olisikin nyt kuvassa olevan ahneuseläimen suolistossa).

13 kommenttia:

  1. Appetit controlissa taitaa olla vielä hieman säätövaraa - ei näitä kehittelyssä olevia pitäisi päästää markkinoille...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tai ehkä pussiin oli livahtanut Appetite Enhancereita! Tai sitten Kassinen ei vain yksinkertaisesti vaivautunut lukemaan puisevia tekstejä. :-D

      Poista
    2. Totisesti olisi säätövaraa! Nämä konrolloi appetiittia lähinnä kasvattamalla sitä. Mutta onhan sekin totta, että Kassista ei vielä ole opetettu lukemaan, eli ehkä ohjeistus meni ohi...

      Poista
    3. Äkkiä naksutin ja aapinen esiin! :-D

      Poista
    4. Eipäs naureta siellä, kohta aloitetaan lukutreenit. :-D

      Poista
  2. Joo, näyttää herkut nimensä mukaisesti toimivan :D Mutta että Kassinen, jestas. Uus ura: Rouvarosvo. Jestas.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kassinen on niin viattoman oloinen matami ja sitten syyllistyy tällaiseen. Pahalainen!

      Poista
  3. Kassinen on syytön! Onko muka todistusaineistoa epäillyn kaappirosvouksesta? Tokihan sitä nyt avoimesta pussissa nappeja natustelee, kun se niin nätisti on esillepantu ja avattukin valmiiksi..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä on kyllä varmasti käynyt niin, että Seppo on avannut kaapin ja sitte Kassinen on löytänyt sieltä haluamansa. Molemmissa syyllisen vikaa, vaikkei Seppo tästä mitään hyötynytkään!

      Poista
  4. Kauhee työhän noiden raksujen eteen on tehtävä, että ne saa kaapista ulos. Kyllä siinä on kontrollia jo ihan riittämiin. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kissat varmaan ottaa tän jonain uutena älypelinä. :D

      Poista
  5. Onkohan mennyt väärät raksut pussiin? xDDD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmasti on, ei raksu nimeltä Appetite control voi olla näin himoittavaa. :'D

      Poista