torstai 14. maaliskuuta 2019

Upouusi tuttavuus

Kassisella ja Sepolla kävi viime viikolla uusi vieras, espanjanvesikoiranpentu Donna. Donna oli noin yksitoistaviikkoinen eli juuri siinä iässä, jolloin hänen pitäisi kokea paljon uusia, erilaisia, outoja asioita osatakseen suhtautua niihin kivasti sitten aikuisena. 

Henkilökunta tarjoaa mielellään Kassista ja Seppoa tällaisiin koiranpentujen sosiaalistumistarkoituksiin, sillä he jos mitkä ovat outoja asioita. Lisäksi tällä tavalla henkilökunta itse pääsee viettämään aikaa koiranpentujen kanssa. Parasta.


Siis katsokaa miten söpö karvapörröeläin! Miten mukavalta tuo turkki tuntuukaan!

Hän pesi ystävällisesti lattian kissojen jättämistä ruokamolekyyleistä.

Ruoka kiinnosti ihan kiitettävästi, vaikka eräät muut asiat tuntuivat häntä vähän pelottavan.

Esimerkiksi sellaiset kissa-asiat.

Donna jännitti vähän uutta paikkaa, ihmisiä ja täältä löytyneitä ennennäkemättömiä eläimiä, jotka tuijottivat häntä valtavilla silmillään. Kukapa ei jännittäisi. Jännittäessään hän äänteli laajalla valikoimalla, joka kattoi pientä tuhahtelua, murmetusta, haukahtelua ja räksytystä. 

Seppo on kiinnostunut koirista noin yleensä ja tämäkin tyyppi oli hänestä mielenkiintoinen olento, johon hän halusi tutustua lähemmin. Valitettavasti hän itse säikähtää aina niistä lähteviä ääniä, joten esitys "Seppo lähestyy, Donna jännittää ja haukkuu, Seppo kääntyy ja pakenee, Donna lähtee perään" nähtiin pariin otteeseen. 

Lajienvälisen kanssakäymisen riemuvoittoja.


Lopulta Seppo älysi kiivetä vähän korkeammalle, josta hänen oli hyvä tarkkailla pahaa-aavistamatonta karvapörröeläintä.

Hui, tuolla se taas on!

Paras perääntyä.

Mamman tuolin alla on hyvä turvapaikka.

Seppo on tyytyväinen itseensä osoitettuaan henkistä ylemmyyttään taas kerran.

No entäs Kassinen sitten? Hän tapasi vieraan ensimmäisen kerran tämän tullessa sisään, jonka jälkeen hän vetäytyi makuuhuoneeseen omaan rauhaansa. Vierailun aikana hän osui Donnan kanssa vielä pari kertaa nenäkkäin, mutta ilman sen suurempia konflikteja. Kassinen ei tunnu niinkään pelkäävän, ei edes haukuntaa, vaan hän vain ei ole kiinnostunut. 


Kassinen on täydellisen tyytyväinen nykyiseen tuttavapiiriinsä eikä hän halua laajentaa sitä satunnaisten koiranpentujen suuntaan.

Pennun lähdettyä Kassinen ja Seppo palasivat normaaliin elämäänsä välittömästi ja siirtyivät ruokakupille. He ovat siitä mukavia, että jännittävät tilanteet ja tuttavuudet eivät jää liiaksi vaivaamaan. 

Kiitos siis käynnistä ja tervetuloa uudelleen Donna!

12 kommenttia:

  1. Vai tommonen epsanjanserkku teille tuli. Piika sanoi, että onpas söpö. Cool-Kassinen, ihailen sinua vaan aina enemmän, muisk! Sepe, olit aika kiltti, kun et kynttä tarjonnut.
    Ei oo mulla tommosia serkkuja. Joku kaamea vötkäle asuu alakerrassa, katon sitä täältä yläikkunasta, kun se käy ulkona. En taho sitä serkuksi.
    Toivoo Viiru.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Edellistä käynyttä koiranpentua läimäytin päähän, niin tälle olin vähän kiltimpi. Mutta tää oli vähän liian äänekäs, en päässyt lähelle ennen kuin hälytti. Ja tää ei kuulemma oo serkku vaikka en kyllä älyä mistä sen muka tietää??!? Kun ne on olleet toinen toistaan omituisempia tähän asti. Millainen on kaamea vötkäle? - Seppo

      Poista
    2. Höh. Eikös sulla ollu joku tuonnäkönen serkku? No, ainakin semmonen pötkäleserkku oli, joka mönki lattialla.
      Se vötkäle tuli reilu kuukausi sitten alakertaan. On kuulemma joku toopermanni. Ainaki ihan toope on, kun muutamana päivänä yksin ollessaan haukku ja ulvo koko päivän, meinas hermo mennä. Nyt on jo 8 tai 9 kk vanha. Ja eivät vie sitä mihinkään kouluun tai jotain. Urk, sanon minä.
      Pitäskö olla huolissaan, kun piika on kattonu Cruftsin koiranäyttelyä? Toivoo Viiru.

      Poista
    3. Joo, on lattialla mönkivä pötkäle -serkku ja on herra Pablo -serkku. Ne on ihan ookoo. Herra Pablo on käynyt tottelevaisuuskoulua, sitä ois kai hyvä serkkujen ja vötkäleitten käydä. Ja ehkä lattiallamönkijä menee joskus vielä myös tottelevaisuuskouluun, ois kiva nähdä kun se noutaisi kapulaa ja istuisi ja makaisi ja tulisi luokse. - Seppo, jonka henkilökunta jopa käy koiranäyttelyissä livenä ja sanoo että ehkä kannattais huolestua

      Poista
  2. Ihan täydellinen win-win-sitsyeissön! :) Kyllä kelpaisi mullekin koiranpentuvieras - Hupsut tuskin pysyisivät yhtä cooleina kuin Seppo ja Kassinen, mutta tulisipa vähän vaihtelua meidän nössöttelyyn!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämmöiset vieraat tosiaan tarjoavat vaihtelua! Vaikka niitten jaksamis-keskittymis-taidot on vielä vähän vajavaiset ja saattavat meinata nukahtaa kesken vierailun. :P

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Oli kyllä, söpö ja ihana ja niin pörröinen. <3

      Poista
  4. Voi mikä söpöliini Donna onkaan <3 <3
    Mä yllättäen näen tilanteen, missä Nilsson olisi Sepon paikalla tossa tuijottamassa :D
    Tosin, se voi olla aivan liian positiivista, en usko että Nisu olisi noin vieraskorea, oikeasti ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä supersöpö!

      Onks Nilsson ikinä nähnyt koiria...? :D

      Poista
  5. Sepon uusi titteli voisi olla Outojen Otusten Kohtaaja kun taas niin rohkeana! :) Söppänä pieni hauvva! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Seppo kiittää tittelistä! On se parempi kuin esim. Kaikkien Tuhmuuseläinten Kuningas... Vai onko? :D

      Poista