lauantai 25. toukokuuta 2019

Säpinää

Kassinen ja Sepppo saavat olla parvekkeella vain valvotusti eli niin, että henkilökunta on sekä kotona että hereillä. Etenkin Kassisen mielestä se tuntuu olevan epäreilua, mutta järjestely on heidän omaksi parhaakseen. Lasitetullakin parvekkeella voi nimittäin vaania vaaroja.

Tai eivät ne vaarat vaani, ne pörisevät.

Valtavan suuri ampiainen on tullut sisään parvekelasien väleistä jo kaksi kertaa. Ja samat kaksi kertaa maailman typerin Seppo on hyppinyt ympäri parveketta ja koettanut pyydystää sen suuhunsa. Ensimmäisellä kerralla hän oli jo sulkemassa etutassujaan otuksen ympärille, ennen kuin henkilökunnan kiljunta säikytti hänet ja lopetti hänen metsästyspuuhansa.

Henkilökunta on siis todellakin rynnännyt huutaen parvekkeelle, heittänyt Sepon ja Kassisen sisään (vaikka Kassis-rukka olisikin vain ollut torkkumassa eikä lainkaan kiinnostunut ampiaisesta) ja hakenut lasin ja postikortin, joilla pyydystää otus ja heittää se puolestaan ulos. Strategialla on tähän mennessä selvitty ilman pistoja, ja toivottavasti selvitään koko kesä.

Seppo haistelee lasia, jolla hyvin vihainen ampiainen on toimitettu ulos. Hänen häntänsä pörhistyi siihen malliin, että lasissa on varmaankin jäljellä jotain ampiaiskemikaaleja.

15 kommenttia:

  1. Höh, hyvä saalistettava! Ei kai se nyt meitä poikia uskaltaisi pistää vai mitä Seppo? - Max

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei, olisin syönyt se niin nopeasti ettei se olisi ehtinyt edes ajatella pistämistä! - Seppo

      Poista
  2. Hyvä ettei pistänyt! Meillä on kyypakkaus kotona, mut pitääkin tarkistaa sen päiväys. Tosin en tiedä miten meidän uudet ikkunat, saako niitä kuinka kissaturvallisesti auki edes. Täällä vuokrakodissa ei olla avattu ikkunoita ollenkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä ei ole kyypakkausta... Pitäisköhän hankkia. :/ Jos teillä on uusissa ikkunoissa joku kapea tuuletusikkuna niin luulisi, että siinä on ainakin se sellainen kisko, jota pitkin ikkuna avautuu. Meidän edellisessä kämpässä laitoin kiskon yhteen kohtaan itse ruuvin, että se avautuminen loppui tarpeeksi kapeassa vaiheessa.

      Poista
    2. Ruuvit täälläkin käytössä. Ei aukea ikkunat tiettyä pitemmälle vaikka kuinka kissat yrittäisi.

      Poista
  3. Pitäskö verrata ihmisten kiljunnan voimaa?
    Eilen Mami kilju mun korvat ihan tukkoon, Ihan pieni pörriäinen tuli sisään. Se kyllä vietiin ulos jollain tylsällä vaalimainoksella, eikä niin kuin teillä kissa-aiheisella kortilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitä pienempi pörri niin sitä pienempi kiljunta pitäisi olla, sen pitäisi olla sääntö, ettei kuurouduta. Täällä oli kyllä oikeasti aika iso ampiainen. - Kassinen ja Seppo

      Poista
  4. Uijui, pahapaha ampiainen.
    Virkattu hämäysampparipesä tai viisi?
    Saako minkäänlaista verkkoviritelmää kehiteltyä?
    Meillä on verkot ja lisäksi kissasalvat ikkunoissa (kun Viiru meni ekana keväänään läpi makuhuoneen verkosta). Harkinnassa on kyllä metalliverkot, joten pitäisi käydä rautakaupassa ...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Otukset tunkevat sisään parvekelasien väleistä, eli sellaisista max. sentin raoista Ne voisi ehkä teipata umpeen... :'D Verkot ei niissä toimisi, mutta makuuhuoneen ikkunassa on vanha verkko.

      Viiru on aikamoinen kahlekuningas :D

      Poista
  5. Meilläkin on ollut jo kevään eka kohtaaminen chilikärpäsen kanssa... piti häätää Ame ja Tuike parvekkeelta

    VastaaPoista
  6. Voi Seppoa, onneksi ei käynyt kuinkaan!
    -Ihminen

    Ihmiset aina keskeyttää kaiken kivan.
    - Roope

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin keskeyttää! Teillä on ollut Maailman Parhaimmat Ötökät siellä ja varmaan ette kuitenkaan oo saaneet niitä syödä?!? - Seppo

      Poista
  7. Mäkin kohtasin ampparin jo bussissa. Toisin kuin Seppo en jäänyt sitä jahtaamaan vaan viipotin uudelle paikalle mahdollisimman kauaksi ja olin kuin en olisikaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jahtaaminen olisi saattanut nostattaa kanssamatkustajien kulmakarvoja. :D

      Poista