perjantai 12. heinäkuuta 2019

Mati täällä viimeistä päivää

Matin aika Kassisen ja Sepon kanssa lähenee loppuaan.

Hoitojakso on mennyt pääasiassa hyvin. Näihin neljään päivään valmistauduttiin niin, että Mati kävi edeltävänä viikkona kaksi kertaa kylässä oman mammansa kanssa, noin puolitoista tuntia kerrallaan. Hän tutustui paikkoihin ja henkilökunnan ei-allekirjoittaneeseen puoliskoon, jota ei ollut aiemmin tavannut. Ja kissoihin tietysti.

Koira-asteikolla mitattuna Mati on ollut melko vaivaton hoitolainen. Hän ei oikeastaan enää leiki eikä kaipaa pitkiä lenkkejä, mikä on hyvä asia, sillä hänen vauhdillaan köpöttely korttelin ympäri vie puoli tuntia. 

Elely kissojen kanssa on mennyt hyvin. Henkilökunnalla ne suurimmat ongelmat on olleet, sillä Mati nukkuu makuuhuoneessa, tai siis ei nuku. Hän tepastelee ympäriinsä.

Kahtena ensimmäisenä yönä Mati tuli nukkumaan jo allekirjoittaneen kanssa kahdeksan aikaan ja makuuhuoneen ovi laitettiin kiinni, ettei henkilökunnan hereilläolevan puoliskon tarvitsisi yksin vahtia kolmen otuksen puuhia. Lisäksi kissoille haluttiin tarjota muutama koiraton lisätunti. Matista olisi kuitenkin ollut mukavampaa olla oven toisella puolella ja hän ei asettunutkaan nukkumaan ennen puoltayötä.

No, tämä viimeinen yö meni jo vähän paremmin, kun Matin arveltiin olevan kissojen kanssa jo tarpeeksi tuttu. Hän sai olla olohuoneessa ja keittiössä koko illan ja tuli nukkumaan vasta kahdentoista jälkeen.

Mati on tosiaan haistellut sekä Sepon että Kassisen kanssa ihan nenäkkäin. Kassisen kanssa ei ole edelleenkään ollut mitään ongelmia, ja Seponkin kanssa ne vähenevät koko ajan. Jos Mati olisi täällä viikon, niin ne varmaan loppuisivat kokonaan.

Mati on perso herkuille ja häntä palkataankin koko ajan, kun hän käyttäytyy nätisti kissojen seurassa. Onneksi hoitojakso on lyhyt, ettei hänestä tule lihavaa palloa. Nätti käytös käsittää lähinnä henkilökunnan vieressä hengaamisen ja sen, että kissat saavat ohittaa hänet läheltä ja katsella häntä ohimennessään. Lisäksi hän saa palkkaa, jos kissat tekevät jotain mielenkiintoista mutta hän ei mene katsomaan (Seppo leikkii, joku käy hiekkalaatikolla) ja tietenkin herkkuja heruu, jos hän huomaa Sepon tuijottelevan mutta sietää sen eikä nosta kierroksia.

Henkilökunta tosiaan siis arveli, että on helpompi opettaa mummokoira kestämään tuijotusta kuin opettaa Seppo olemaan tuijottamatta. Hyvä valinta: tällä tavalla tuloksia on jo tullut siinä missä Sepon kanssa oltaisiin vielä lähtöpisteessä.

Matin hoidossaolo vaati tietysti lisäjärjestelyjä myös ruoka-aikojen suhteen. Mati syö ruokansa kylpyhuoneessa suljetun oven takana, sillä hän saattaisi suuttua, jos joku tunkisi hänen kupilleen. Kassinen syö keittiön kissahuonekalun päällä ja Seppo syö keittiön pöydällä.

Seppo on iloinen saadessaan syödä pöydässä kuten henkilökuntakin. Hän on aina tiennyt olevansa ihminen.

16 kommenttia:

  1. Seppo on tietoinen omasta olemuksestaan ;D Ompa ihme, että ei lakkaa tuijottamasta ;D
    Hauskoja hetkiä eläinten kanssa, mutta kyl siin miettimistä on, miten järjestää asiat.
    Sepolle elämä on vähän latteampaa, kun Mati lähtee. Pitää keksiä muut kujeet :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi nämä järjestelyt olivat helpoimmasta päästä, kun kukaan ei silleen pelännyt muita eikä kukaan halunnut ottaa toisia hengiltä. Sellaisiakin vieraita on käynyt... Seppo jää kyllä kaipaamaan Matia, hän toi niin paljon virikettä Sepon elämään! :'D

      Poista
  2. Kiinnostava jakso varmaan teidän kaikkien elämässä! Mati on pus, Seppo on pus, Kassinen on pus <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä, kannatti ottaa hoitolainen! Jännä, miten sen ajatuksia oppi lukemaan päivä päivältä paremmin.

      Pus takaisin, vaikka onkin ällöö. - Seppo

      Poista
  3. Jos Seppo on muuttumassa ihmiseksi? :D Mati oppi hyvin sietämään kissojen touhuja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Seppo on omasta mielestään ollut ihminen koko ajan ja ihmettelee, miksi on ollut pakotettu syömään lattialla. :D

      Mati pärjäsi tosi hyvin tässä vihamielisessä ympäristössä. :'D

      Poista
  4. Herttainen vanharouva! <3 Visiitti oli ilmeisen hyödyllinen, kun Seppo pääsi vihdoin pöytään syömään :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Herttainen vanharouva, josta löytyi kyllä aimo annos itsepäisyyttä ja tietoisuutta omasta arvostaan. :'D Sepon mielestä Mati voisi tulla toistekin!

      Poista
  5. heräää kysymys, eikö henkilökunnan kannattaisi harkita virike-koiran hankkimista ihan Sepon mielenterveyden ja tyytyväisyyden takaamiseksi...! Samankaltainen pieni koira viristyttämään Zepen elämää. Seppo, mitä arvelet tästä ajatuksesta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, haluun oman koiran! Eikä tarvii olla pieni, isommassa on enemmän osia härkittäväksi. Tai vois olla sellainen, mikä ois aluksi pieni ja sitten kasvais isommaksi? Sitten sen sais opetettua oman mielen mukaiseksi. Kuulemma koiran saan ehkä jos muutetaan rivitaloon joskus. Toivon että muutetaan nopeesti - Seppo

      Poista
  6. Vähän kyllä naurattaa tää: "Henkilökunta tosiaan siis arveli, että on helpompi opettaa mummokoira kestämään tuijotusta kuin opettaa Seppo olemaan tuijottamatta. "
    Miten ihmeessä nyt noin :D

    Mati on söpö, ihanan rauhaisaa ollut kissojen ja koira elo ja toivottavasti teillä ihmiset saa nukuttua univelat äkkiä pois ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli se kyllä jännä. :D Mut Sepon älynlahjojen puolustukseksi (!) pitää sanoa, että Matia oli helpompi palkata kaikista rauhallisuuteen viittaavista asioista, kun se pysyi ja toivottiin pysyvän ihan vieressä aina kun ihminen asettui johonkin istumaan pidemmäksi aikaa. Seppo hiipparoi ympäri kämppää niin sen palkkaus ja käytöksen ohjaus olisi ollut hankalampaa. :P

      Oli yllättävän rauhaisaa joo! Lisää tämmöisiä vieraita. :)

      Poista
  7. Onpas teillä ollut nyt koiraisa kesä! Mutta ihana on Matikin - ja oikein oppivainen mummu, kun ei tuijotuksestakaan piittaa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koiraisa kesä on hyvä kesä! Ainakin henkilökunnan ja Sepon mielestä. :D Kassinenkin onneksi suhtautuu vain välinpitämättömästi, vähän niinkuin lapsivieraisiin, eikä liiemmin jännitä. Mati oli kyllä ihana, tuollainen voisi vaikka muuttaa meille. ;)

      Poista
  8. Näytti olevan hyödyllinen vierailu itse kullekin. :DD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä vierailu kaikille, koiraterapia on aina tarpeen. :D

      Poista