tiistai 24. maaliskuuta 2020

Lakana

Henkilökunta kaiveli liinavaatekaapin perältä lakanan, jota ei oltu hetkeen käytetty. Syy paljastui, kun se levitettiin sänkyyn: lakana on täynnä pieniä reikiä!

Syyllinen ei ole mikään koi vaan tuttu, paikallinen tuholainen (kuvassa). Otus on leikkinyt lakanalla pentuna pienten ja terävien kynsiensä kera. 

Tuo haittaeläin leikkii tietenkin yhä ja reikiä tulee lisää. Lisäksi mokoma omistelee henkilökunnan ei-allekirjoittaneen puoliskon puolta pedistä. Tällä kertaa siihen on jätetty viiksi varaamaan paikkaa. Yritäpä ihminen nukkua nyt, niih!

Taasko solvattiin ja kerrottiin pahoja juttuja? En ala.

14 kommenttia:

  1. Taas ei löydy ymmärrystä parhaansa yrittävälle pieneläimelle! Seppo on ilmastoinut lakanan, minä teen kanssa silleen ja oon jo sentään 10 vuotta. Oon aatellu perustaa LVI-virman, Viirun Virman. Lakanssa on se ilmastointiosuus. Hyvä, kun jätit viiksen merkiksi, jos se 2-jalkainen älyäisi jättää paikan sulle ihan kokonaan. Mutta ota viiksi talteen seuraavassa lakanavaihdossa - jos joka kerta laitat uuden, kohta sulla ei oo viiksiä. Toivoo Viiru.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ei! Tuun Viiru osakkaaksi, osaan lakanailmastointia ja, öö, kasvienhoitoa ja oon kans hyvä aktivoimaan ihmisiä. Oisko muita tarpeita virmalla? Kassinen osaa syyllistää. - Seppo

      Poista
  2. Asiasta viikseen. Heitetäänkö teillä viikset menemään? En tiedä mikä vinksahdus emännällä on päässä, mutta se kerää kaikki löytämänsä irtoviikset yhteen kippoon. Jos vaikka joskus vaikka askartelussa esim nukkekotiin keksisi aidoille omille kissanviiksille jotain käyttöä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus on kerätty mutta nykyään heitetään. Arvele vain, jos joskus kaukana tulevaisuudessa joku tutkii perintökamojaan ja löytää valtavan nipun viiksiä. Ei haluta olla niitä tyyppejä. ;)

      Nukkekotiin ois vähän hieno jokin viiksijuttu!!! Saisikohan niitä vähän taivutettua? Niistä saisi sitten koottua vaikka ison ohutluisen lepakon luurangon. *_* Mutta sitten voisi nukkekodin tyyli muuttua. :'D

      Poista
    2. Pitäähän jotain perintöä jättää ;) Ai lepakon luuranko :o Joten söpömpää ajattelin :D

      Poista
    3. No joo, jokin söpömpi sopisi nukkekotiin paremmin! Mutta vaikea keksiä muuta viiksimäistä! :D

      Poista
  3. Ei voi tietää, kuka on lakanan reijittänyt, kun ei ole todisteita, nih! Ties vaikka ihminen olisi neulalla pistellyt tai koi syönyt tai ihan itsekseen kaapissa reikääntynyt. Aina syytetään pientä, viatonta kissaa! Näkeehän sen nyt ilmeestäkin, että ei se Seppo ole VOINUT olla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo kiitti, ihminen on pistellyt neulomusneulalla, ihan selvästi! Oon nähnyt kun neuloo tuossa sängyssä. Ei saa Seppoja syyttää. - Seppo

      Poista
  4. Vai että reikiä - ennemminkin kissamaista ristipistotaidetta! Ja vielä viiksen kera, avot! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laitetaan lakana myyntiin ja katsotaan, kuka arvostaa taidetta. ;)

      Poista
  5. Huvittaa tuo suhtautuminen ihan kuin olisi jotain vahinkoa tapahtunut. Nythän lakana on ainutlaatuinen! Ennen se oli vain yksi monien joukossa, eikä sitä olisi erottanut toisista samanlaisista. Nyt siinä on kaunis ornamentti, jota siirreltävät osat koristavat. Värimaailmakin on harmoninen ja luonnollinen. Jos henkilökunta haluaa jotain steriiliä, niin kannattaisi kenties hakeutua puolustusvoimien palvelukseen tms.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D :D :D

      Ainutlaatuinen on. Niinkuin Seppokin. Molemmat myös kapisen oloisia...

      Poista
  6. Tulikos nyt tarpeeksi selväksi kenen peti? xDD Meilläkin ainakin parissa lakanassa reikiä, toinen piti jo heittää roskiin kun osa rei'istä oli jo niin isoja. Saipahan syyn ostaa uuden. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa, että ei olla ainoita. :D Nuo pitäisi kyllä parsia ennen kuin muuttuvat liian isoiksi, mutta kun niitä on niin paljon, niin ei jaksaisi aloittaa...

      Poista