perjantai 11. elokuuta 2023

Tohtorikäynnin tulokset

Kassinen kävi keskiviikkoaamuna silmäkontrollissa. Viikkoa aiemmin havaittu pieni haava oli onnistuneesti hävinnyt ja silmä oli muutenkin vähemmän ärtyneen oloinen. Antibioottitippoja (2 krt/pv) on kuitenkin jatkettava hampaanpoistoon asti ja kosteuttavia tippoja saa myös antaa sen pari kertaa päivässä tai enemmän.

Silmätutkimus oli tädille jo tuttu juttu, mutta samalla reissulla häntä kiusattiin myös ennennäkemättömällä tavalla: häneltä mitattiin verenpaine! Mittauksessa mansetti kiinnitettiin tädin hännäntyveen ja kärsivällinen hoitaja otti monta monituista lukemaa saadakseen edes kaksi samanlaista. Verenpainetta on suositeltavaa seurailla munuaisvaivaisilla kissoilla ja sen kohotessa korkeaksi otetaan lääkitys käyttöön. 

Loppulausumana Kassisen tädin verenpaine oli normaali, joskin normaalin ylärajalla, ja syke huiteli mittauksen ajan taivaissa. Korkea syke on luultavasti kohottanut verenpainettakin ja lääkärin mielestä ei ole syytä huoleen, mutta uusintamittausta vaikkapa puolen vuoden päästä suositellaan.

Tätirukka onnettomana odotushuoneessa. Näillä näkymin hän saa olla kaksi viikkoa kotona ja sitten olisi edessä iloinen hampaanpoistoretki!

12 kommenttia:

  1. Kaksi viikkoa aikaa suunnitella muuttoa toisaalle! - Pepsi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä ajatus Pepsi! Minnehän sitä muuttaisi... - Kassinen

      Poista
  2. Miten hampaanpoistoretki voi olla iloinen?!? Ainoa kiva juttu siinä on muutaman päivän jälkeen se, ettei hampaat oo kipiät.
    - Rokkimimmit -

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Henkilökunta koettaa huijata, että olisi iloinen retki, vaikka tiedän että oikeasti on varmasti ihan tyhmä retki. - Kassinen

      Poista
  3. Onnittelut tervehtyneestä silmästä!

    Tuo verenpaineen mittaus on niin tilannekohtainen sekä kissoilla että ihmisillä.
    Varmastikin paineet ja sykkeet huitelee taivaissa, kun eläinlääkärille ollaan ja mansetti vielä puristelee kovin lähellä intiimin arkaa aluetta..!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiitos! Verenpaine on ainakin itsellä tohtorissa mitattuna ihan eri sfääreissä kuin kotona. :P onneksi täti piti paineensa kuitenkin maltillisina eikä kohotellut ylärajan yli, ettei jouduttu taas varaamaan aikaa uudelleenmittausta varten!

      Poista
  4. Hieno juttu, että tädin silmä on taas terve! Henkilökunta on onnistuneesti lääkinnyt sen kuntoon - siitä onnittelut. Seppo Johannes oli kait taas arestissa kun täti tuli kotiin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olin arestissa joo, mutta siellä oli ihan tyhmää ja vähän elämöin niin pääsin jo kolmen tunnin päästä pois. Oli vähän jännä täti vastassa mutta taisi kuitenkin olla täti. - Seppo

      Poista
  5. Multakin mitattiin verenpaineet keväällä! Oli kyllä tosi tyhmää touhua, mutta onneksi arvot oli ok. T. Sofi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No eikö ollutkin tyhmää! Miksi pitää jotain verenpaineita mitata hännästä, varmasti ois muitakin tapoja jos vain haluaisivat kehittää. Mutta varmasti haluavat eläinlääkärit vain häntää sörkkiä. - Kassinen

      Poista
    2. Sori Tant Kassinen, mutta vaikka lääketiede on kuinka kehittynyt, kissoille on toistaiseksi tarjolla vasta tunnistussiru, mistä voi laitteen avulla nähdä lämmön. Toisaalta silloin vältytään mittarista ahterissa, joten edistystä se on sekin! ; D

      Poista
    3. Mikä on tämä siru ja mistä sen saa? Henkilökunta haluaisi itselleen. :D

      Poista