lauantai 2. heinäkuuta 2016

Kassisen käytösmuutoksia

Kassinen on Naaman poismenon jälkeen alkanut olla rohkeampi kuin aikaisemmin. Kassinen kyllä välillä kuikuilee ovesta ja nurkan takaa kulkiessaan aivan kuin odottaisi jonkun katsovan siellä paheksuvasti ja rankaisevan liiasta innokkuudesta, mutta kyllä hän alkaa tehdä itseään enemmän tykö kuin ennen.

Kassinen ei ole esimerkiksi koskaan ollut kovin äänekäs, mutta nyt hän maukuu hieman enemmän halutessaan ruokaa tai huomiota. Paino sanalla hieman, koska hän on edelleenkin aika hiljainen kissa eikä keskustele kuin himoitessaan jotain todella, todella paljon. Riehumista ja leikkisyyttäkin on jonkin verran enemmän kuin ennen. Leikkisää kurinaakin on kuultu pari kertaa.

Kassinen ei ole myöskään ollut koskaan mikään sylikissa. Hän ei ole aktiivisesti hakeutunut syliin, eikä ole viihtynyt syliin nostettaessa siellä koskaan puolta minuuttia kauempaa. Jos Kassinen on silityksiä ja rapsutuksia halunnut, hän on kiehnännyt ja puskenut esimerkiksi pöydällä tai lattialla henkilökunnan edessä ja sitten saadessaan palkaksi rapsutusta asettunut makaamaan niille sijoilleen. Ei koskaan syliin.

Hämmästys onkin ollut suuri, kun Kassinen on pari kertaa oma-aloitteisesti hakeutunut henkilökunnan syliin silityksiä varten. Ja pysynyt siellä jopa yli minuutin kerrallaan.

Tulinpa sitten syliin.

Tykkään. Hur hur.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti