tiistai 19. heinäkuuta 2016

Parvekkeella

Kassinen on nyt kesällä alkanut kiinnostua parvekkeesta. Hän seuraa tarkasti, kun henkilökunta käy hoitamassa siellä majailevia kasveja ja odottaa oven takana sisääntulijaa. Hän myös päivystää ovella välillä ihan muuten vain, odottaen, josko henkilökunnalla olisi asiaa kasveille, että ovi vähän avautuisi. Kerran Kassinen on myös ehtinyt karata parvekkeelle omin luvin ovenraosta, mutta oli sinne päästyään niin hölmistynyt, että hänet oli helppo poimia talteen.

Uusien valjaitten myötä parveke avautui Kassiselle ihan luvallisesti. Sisätiloissa valjashalvauksesta kärsivä kissarukka kykenee yllättäen kävelemään parvekkeella hyvinkin normaalisti, tutkimaan kasveja ja kurkistelemaan alas kadulle. Kassinen haluaisi välillä nousta myös kaiteelle, mutta sitä iloa hänelle ei suoda, ettei hän vain tippuisi alas.

Valitettavasti parveke on pieni ja melko tyhjä, joten tutkimista ei riitä kovin pitkäksi aikaa. Kassinen haluaa takaisin sisälle noin kahdessa minuutissa ja olohuoneen lattialla hän taas romahtaa, koska valjaissahan ei missään nimessä pysty kävelemään.

Uusi maailma!

Kassinen ei oikeastaan halua tulla uuteen maailmaan, jos henkilökunta aikoo seurata perässä. Hihnana on tässä vaiheessa kengännauha, sillä Kassisen ei tarvitse päästä kauaksi.

Herneeseen iski ötökkä ja se kuoli. Parvekkeella sitä voi silti säilytellä Kassisen virikkeenä.

Mansikka sentään tuottaa satoa, vaikka onkin myös kärsinyt ötököistä.

Basilika kasvaa hyvin mutta persilja on vähän tautinen.

Vielä viimeinen silmäys ennen seuraavaan tutkimuskohteeseen siirtymistä.

Täällä on tällainen rako.

Onpa hyvä vakoilla ohikulkijoita.

Seuraavaksi suunta ylöspäin. Henkilökunta tiukentaa otettaan.

Henkilökunnan onneksi Kassinen on sitä mieltä, että valjaissa ei voi hypätä. Hän venyttäytyy pitkäksi ja yrittää kiipiä ylös kaiteelle parvekkeen seinää pitkin.

Kiipimistäkään ei katsota hyvällä, sillä kolmannesta kerroksesta on pitkä pudotus. Kassis-raukka ei saa koskaan tehdä mitään kivaa!
Onneksi joskus käy vierailevia kissatätejä, jotka voivat napata sorretun kissapolon syliin ja näyttää maailmaa korkeammalta.

Kiittämätön Kassinen on sitä mieltä, että olisi hän itsekin osannut kaiteella taiteilla.

2 kommenttia:

  1. Entäpä jos ulkona valjaat unohtuu ihan kokonaan, kun on niin paljon kaikkea muuta mietittävää? Mars vaan ulos kokeilemeaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin voisivat unohtua, pitää kokeilla! :D Ulos pääsyyn on kyllä vielä aikaa, kun tosiaan meinattiin viedä Kassinen rappuset alas kopassa että sillä on ulkona joku turvapaikka hollilla, ja koppamatkustusta ilman paniikkia on edelleenkin harjoiteltava. Rappukäytävää voitaisiin kyllä varmaan käydä tutkimassa ilman koppaa, tuolla ullakkokerroksessa hengailu ei varmaan ketään häiritsisi...

      Koirilla ei varmaan oo näin hankalaa? :D

      Poista